Työnohjaaja bloggaa

bloginperustaminen

Valokuva Osviitta-lehden artikkelista

Viime viikolla oli työnohjauksen ammattilehti Osviitassa artikkeli työnohjaajien blogeista. Olin yksi neljästä artikkelia varten haastatellusta työnohjaajasta.

Artikkelin on kirjoittanut toimittaja  Eeva-Riitta Seies ja tässä blogitekstissä olevat kuvat olen näpsäissyt ko. lehtiartikkelista.

Sulava sekamelska

Aluksi Ajatusvoimaa arkeen -blogissani oli sulavassa sekamelskassa sekä kurssimainokset, kilpailut, kyselyt, messumainokset kuin ne työelämää käsittelevät bloggauksetkin. Omaan silmääni blogi vaikutti tuolloin linjattomalta sillisalaatilta. Kirjoittamisen palo ja päässä pyörivien työelämäajatusten myllerrys oli kyllä kova ja sanottavaa paljon, mutta kokonaisuus blogissa muodosti kaaoksen.

Tänä keväänä aloin sitten järjestelmällisesti selkiyttää blogin linjaa ja päädyin siihen, että kaikki mainokset yms. siirtyvät kotisivujeni ”ajankohtaista”- osioon. Omaa olotilaani uudistus helpotti huomattavasti. Blogin ydin alkoi löytyä kaiken sälppeen seasta. Varmasti tämä blogi kaipaa vieläkin rajausta ja aiheiden kirkastamista, mutta nyt koen että suunta on jo se, minkä toivon sen olevan. Myös blogin kategoriat ja avainsanat laitoin samaan rytinään uusiksi, mutta sekin puuha vielä jatkunee ja sanasto tarkentunee tässä matkan varrella.

Bloggaamisesta

Bloggaamisen aloitin jo vuosia vuosia sitten ihan muissa kuvioissa, mutta työelämäaiheista ryhdyin kirjoittamaan vasta muutama vuosi sitten. Kirjoittaminen on ollut ja on edelleen minulle iso osa ajatusten jäsentämisprosessia. Päiväkirjasta tämä kaikki tuhertaminen alkoi ja ikää oli allekirjoittaneella silloin 6 vuottta 😀

haastattelu

Työnohjaajien blogeja

Olen tässä vuosien aikana löytänyt monia kollegoiden blogeja, joita olen seurannut säännöllisesti. Osan blogeista olen tilannut sähköpostiini ja joitakin käyn kurkkimassa kyseisen blogin sivustolla säännöllisesti. On ollut kiva huomata, miten eri tavalla kirjoitamme samoistakin asioista ja miten moninaisia näkökulmia ja ääniä meillä työnohjaajilla on. Se on rikkautta! Kollegoiden blogeja lukiessani olen kokenut myös saavani virtuaalista kollegiaalista tukea.

Nyt tämän Osviitta-lehden jutun myötä löysin taas monta hyvää, ennestään minulle tuntematonta blogia, joita aloin seurata ja lukea. Kurkatkaahan muutkin alla olevia blogeja. Suosittelen ehdottomasti kaikille työnohjauksesta ja työelämästä kiinnostuneille!

tyonohjaajienblogeja

Artikkelissa listattuja työnohjaajien blogeja

****
– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s