Työtä ilman aikatauluja

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa kirjailija Anja Kulovesi-Leino.

*****

Vapaus ja vaikuttaminen

Ikävuosieni perusteella, minun kuuluisi vetäytyä työelämästä ja ryhtyä nauttimaan eläkeiän vapaudesta. Sen sijaan haluankin vapauden tehdä työtä, olla hyödyksi osaamallani tavalla ja vaikuttaa asioihin, jotka koen tärkeiksi.

Onneksi yrittäjyys tarjoaa minulle nämä mahdollisuudet, eikä minun tarvitse pelätä ikärasismia. Yrittäjyys tarjoaa myös ilon työskennellä itselleni sopivaan aikaan ja sopivin tavoin. Niinpä työskentelen talvet Välimeren toimistossa ja kesät Suomessa. “Toimistoni” on työstä riippuen ulkona puistoissa, rannoilla tai verkkokeinussa. Sujuvat nettiyhteydet mahdollistavat yhteistyön asiakkaiden ja kollegoiden kanssa. Mentorointi onnistuu hyvin skypellä.

Kerran talvikauden aikana kutsun yhteistyökumppaneita luovuusleirille Välimeren rannoille. Inspiroivassa ympäristössä ajatukset avartuvat ja uudet ideat syntyvät helposti.

valimerenkonttori

Välimeren konttorimaisemaa

Mikä on työtä?

Työtä, joka kulkee pääosin korvien välissä, on joskus vaikea mieltää työksi. Olen kirjoittanut aina. Kirjoittaminen on minulle tapa kehittää ideoita, napata kiinni oivalluksista ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.

”Ratkaisut ongelmiin harvoin pullahtavat pintaan pakottamalla.”

Ajattelulle ja oivaltamiselle on mahdotonta määritellä työaikaa. Jotkut parhaista ideoistani ovat syntyneet yöllä. Olen oppinut, että silloin kannattaa hyödyntää inspiraatio ja kirjoittaa tärkeimmät oivallukset muistiin.

IMG_9756

Rento mieli toimii järkeilyä tehokkaammin

Useimmat kirjoistani on kirjoitettu aamun hiljaisina tunteina, kun  ajatukseni ovat vielä kirkkaat. Se tarkoittaa ennen muita askareita, keskusteluja tai nettiyhteyksiä. Pari hyvin käytettyä tuntia aamulla (tai yöllä) vastaa kokonaista työpäivää olosuhteissa, joissa on häiriötekijöitä ja ajatukset välillä karkuteillä. Eikä lopputulos ole välttämättä yhtä hyvä.

Ratkaisut ongelmiin harvoin pullahtavat pintaan pakottamalla. Parasta, mitä silloin voin tehdä, on päästää irti koko aiheesta ja lähteä kävelylle meren rantaan. Tai suoda itselle vapaapäivä. Tehdä jotain hauskaa. Ja kas kummaa, yrittämättä ja yllättäen ratkaisun siemeniä alkaa tipahdella. Rento mieli tuntuu toimivan paljon järkeilyä tehokkaammin. Jos olen oikein onnekas, saatan kuulla hiljaisen intuition äänenkin. Se jää usein tehokkaan suorittamisen harhan kätköihin.

Mahdottomien tehtävien kutsu

Minua kiehtoo tulevaisuus ja se, että olemme kaikki mukana näytelmässä, jossa tulevaisuutta tehdään. Mahdottomat tehtävät sytyttävät minut liekkeihin. Jos kuulen jonkun sanovan, ettei tuo ole mahdollista, alitajuntani apulaiset ryhtyvät heti miettimään, miten homma hoituisi.

”Mahdottomat tehtävät sytyttävät minut liekkeihin.”

Juuri nyt minua kiinnostaa ajatus siitä, miten voisimme kehittää mukaansa tempaavan älypelin, sellaisen, joka sparraisi meitä pitämään hyvää huolta itsestä ja jaksamisesta. Pelin ainekset muovautuvat jossain alitajuntani suunnitteluhuoneessa.

Arjen tasolla etsiskelen parhaita mahdollisia kumppanuuksia, kuulostellen erilaisia signaaleja yllättävistäkin lähteistä. Miten projekti etenee, jää nähtäväksi.

*****

anjakulovesileinoAnja Kulovesi-Leino on tietokirjailija, Kiireenkesytys® konseptin äiti ja suosittu puhuja. Yritys: Sun Innovations Oy.
https://fi.linkedin.com/in/timetaming
http://twitter.com/kiireenkesytys

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s