Tarinatontut vapauttivat luovuuden

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa tarinatonttujen tekijä Pia Sivén.

Iloa ja hyvinvointia

Ikiliikkuja. Intohimoinen kierrättäjä. Ikuinen kokeilija. Ideanikkari. Sellainen minä olen nyt ja olen ollut aina. Aiemmin se tuotti stressiä ja aikataulupaineita, nyt iloa ja hyvinvointia.

”Pitkän harkinnan jälkeen valitsin oman hyvinvointini ja hyppäsin vauhtikelkasta pois.”

Noin vuosi sitten kalenteri oli täynnä. Ensin työ ja sitten huvi. Huviaikaan osasin mahduttaa kaikkea mahdollista, kokoajan ja liikaa. Kelkan vauhti vain kiihtyi. Tajusin, että pitkät työurat ja sama työ päivästä toiseen ei johda minua eteenpäin vaan päinvastoin; aloin taantua.

Pitkän harkinnan jälkeen valitsin oman hyvinvointini ja hyppäsin vauhtikelkasta pois. Kelkan kyydissä ollaan edelleen, mutta nyt vapaaehtoisesti ja itseäni kuunnellen ja kunnioittaen.

Toisen romu on toisen aarre

Pääni on kuin huvipuiston karuselli. Yhtä värikäs, pyörryttävä, ylös ja alasmenevä sekä jatkuvassa liikkeessä. Keksin kokoajan uusia ompelu- ja askarteluideoita. Ideat ja tarinantyngät kirjoitan heti vihkoon, kun niitä mieleen putkahtaa ja rakastan sitä hetkeä, kun saan laittaa ruksin jonkun idean kohdalle. Ruksi tarkoittaa, että se on tehty ja sitten kohti seuraavaa haastetta!

Minun suurimmat ideapankkini ovat Pinterest ja kirpputorit. Kirppiksen hyllyjen välissä tahti hidastuu ja äänet ympärillä hiljenevät. Keskityn tuotteisiin. Koriin siirtyy kynttilämansetteja, joulukoristeita, koristetyynyn päällisiä, pitsinauhoja, verhoja, shaaleja eli aivan kaikkea laidasta laitaan. Näistä syntyvät metsätontut ja niiden tarinat.

Mielikuvitukseni laukkaa siellä kirppishyllyjen välissä yhtä villinä kuin minä sitten matkalla ostosten kanssa kotiin ja yläkertaan ompelemaan. Jotkut tontut syntyvät nopeammin ja joskus menee viikkoja, kunnes metsätonttu ja sen tarina valmis. Se on upea tunne kun tarinatonttu on valmis. Se tuo uskoa itseeni ja omiin taitoihini.

Irtipäästetty luovuus

Minulle luovuus on sitä, että saan päästää ajatukseni irti. Sellaisia hetkiä, kun tunne voittaa järjen äänen ja kun uskallan uskoa itseeni. Voimaannun toisen ihmisen kehusta tai kun käteni saa aikaan ihanan, suloistakin suloisemman tontun.  Luovuus ei herää, jos sitä yrittää pakottaa. Pitää antaa välillä pään levätä ja olla itselleen armollinen.

”Heitetään välillä aivot narikkaan, nautitaan siitä ja eletään kuin metsätontut – ilosta ja toisistamme nauttien.”

Olen opetellut elämään tässä hetkessä ja tätä päivää. Menneitä asioita en murehdi. Ne eivät muutu ja se on hyväksyttävä. Tulevaa en kovin pitkälle mieti, koska elämä on tässä ja nyt.

Heitetään välillä aivot narikkaan, nautitaan siitä ja eletään kuin metsätontut – ilosta ja toisistamme nauttien.

*****

Pia ja hepo

Elämä on tässä ja nyt.

Pia Sivén on tarinatonttujen tekijä,  ideanikkari ja eläinrakas elämäiloitsija.

Pian pieni paja: http://www.pianpienipaja.fi/
Pian löydät myös Facebookista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s