Kiireadrenaliini ja kehohoppuisuus – tunnistatko itsesi?

Tapaan työkentällä jatkuvasti kiireestä ja hopusta ahdistuneita ihmisiä, jotka kokevat riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteita työssään. Juuri sen kiireen ja hopun takia.

Lukemattomia tarinoita olen kuullut myös siitä, kuinka työelämän kiire pikkuhiljaa valtaa tilaa myös vapaa-ajalta. Se aivan kuin liukuisi sinnekin, levittäisi ovelasti lonkeroitaan. Yht´äkkiä sitä huomaa ajattelevansa työtä silittäessä, autoa ajaessa, ennen nukkumaanmenoa. Työn jumit ja tiukkatahtisuus jäävät päälle kaikessa mitä vapaallakin tekee. Ja lopulta sitä saattaa herätä klo 03.30 hikisenä lakanoihin kietoutuneena ja pelätä kaikkia niitä asioita, jotka voi tulevana työpäivänä mokata tai vatkata mielessään kaikkia niitä työtehtäviä, jotka on unohtanut tehdä tai jotka ainakin pelkää unohtavansa tehdä.

Aivojen työmuisti ei enää yksinkertaisesti riitä ja kovalevykin alkaa olla täynnä. Vaihtoehdoiksi jää buuttaaminen, uusien ulkoisten levyjen hankkiminen tai turhien tiedostojen pois siivoaminen.

Been there, done that

Olen itsekin käynyt tuon lävitse. Ja muistan vielä hyvin ne hetket, kun tuntui siltä, että mitään ei kerkeä tekemään kunnolla, kaikki meinaa unohtua ja elämä tuntuu vain silkalta suorittamiselta.

Merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään, mutta itselläni ei sitten kuitenkaan riittänyt huomiokyky, ymmärrys eivätkä voimat kierteen katkaisemiseen. Sillä silloin kun on oikein kova etukeno, on parempi juosta yhä vain kovempaa, jotta ei kaadu. Eikö niin? Niin minä ainakin tein. Hoin vaan jatkuvasti itselleni, että kyllä minä pystyn, vielä hetken jaksan, kyllä tästä selvitään, vähän vielä pinnistän, jaksaajaksaa!!

Kunnes henki ei enää meinannut kulkea. Silloin oli pakko pysähtyä.

Minun olisi pitänyt tehdä sille ”elämän suorittamiselle” jotakin jo paljon paljon aiemmin. Ehkä olisin noina hoppuvuosina kaivannut sitä, että joku olisi sanonut minulle aivan suoraan, että nyt menee Terhi liian lujaa, höllää vähän. Minun olisi pitänyt osata pysähtyä. Arvioida tilanne kriittisesti. Miettiä mitä oikeasti haluan ja mitä en. Miettiä mistä voisin luopua ja missä kaikessa minun ei todellakaan tarvitse olla mukana.

Kiireadrenaliini jyllää kehossa

Siinä vaiheessa kun seinä tuli vastaan ja oli pakko pysähtyä, kehollani meni jo valtavan kauan aikaa päästä eroon siihen vuosia pakkautuneesta kiireadrenaliinista. Siihen meni vuosia. Mutta vähän kerrassaan, pienin askelin pääsin kuitenkin adrenaliinista eroon ja pohdiskelin ajankäyttöäni täysin uudesta vinkkelistä.

Kun oma olotilani oli sitten alkanut helpottaa, minussa syntyi halu olla tukena ja apuna niille ihmisille, jotka kävivät läpi samaa kuin minä aiemmin. Ajattelin, että että voisin omalla tarinallani vaikuttaa siihen, ettei kaikkien etukenossa kulkevien tarvitsisi muksia itseään joka kuopan kautta, että voisin valaa rohkeutta ja uskoa myös niihin tilanteisiin kun ollaan jo kuopassa: kyllä sieltä pääsee ylös!

Siksi kirjoitan tästä.
Siksi olen täällä, tässä ja nyt.

– Terhi
www.aikatra.com
terhi@aikatra.com

kiireinenihminen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s