Uteliaisuusmatka NLP-maahan

Olen ryhtynyt tekemään uteliaisuusmatkoja.

Uteliaisuusmatkat ovat reissuja, joissa mennään sinne, minne ei oikein edes haluttaisi mennä. Ne ovat reissuja, joissa kokeillaan mitä voi oppia omista epäluuloistaan, lähtevätkö pelot ja epäilyt pois vai vahvistuvatko ne. Uteliaisuusmatkoilla ollaan uteliaita, innokkaita ja valmiita monenlaisiin kasvu- ja oppimiskokemuksiin.

Ensimmäinen matka on nyt tehty ja sai päätöksensä viime sunnuntaina. Valmistuin NLP Practitioneriksi.

Mistä tämä matka sai alkunsa?

Kun yhtiökumppanini Henna Laukka kertoi olevansa NLP-kouluttaja, kiinnostuin hieman. Ja kun Hennalla oli uusi peruskurssi alkamassa, rupesin vakavissani miettimään, että mitäs jos lähtisin mukaan.

Minulla oli tosin mielessäni myös yksi taka-ajatus ja muutama tavoite.

Ajattelin, että NLP-kurssi on oivallinen uteliaisuusmatkojen aloituskohde. NLP-puhe on nimittäin kuulostanut toisinaan korvaani vähän ”hörhöltä”. Esimerkiksi sellaiset sanat kuin ”elävöittäminen”, ”uskomukset”, ”miellejärjestelmät”, ”mallittaminen”, ovat paljastaneet lähiympäristössäni oleilevat NLP-ihmiset ja heidän kuulumisensa tähän ”salaseuraan”. Ja näitä ihmisiä on ollut vuosi vuodelta vain enemmän ja enemmän lähelläni.

Sitten hoksasin, että vain menemällä itse NLP-kurssille, voisin päästä näkemään ja kuulemaan mistä on kyse. Uskon vakaasti siihen, että aina ja kaikesta voi oppia jotakin uutta.

Tältä koulutukselta odotin myös aivan konkreettisia työkaluja omaan työhöni työnohjaajana ja työelämäasiantuntijana. Uusia välineitä, uutta kuvakulmaa, uusia ajatuksia. Toivoin myös omien maneerieni ja urautumisteni järkyttämistä. Järkyttämiseen aukenee yleensä hyvä mahdollisuus, kun menee rohkeasti sellaisiin porukoihin tai paikkoihin, jotka eivät välttämättä lähtöasetelmaltaan vastaa sitä, missä on yleensä tottunut liikkumaan.

Tähän koulutukseen mukaan lähteminen antoi minulle myös mahdollisuuden havainnoida yhtiökumppanini tapaa valmentaa ja kouluttaa. Halusin ottaa selvää, näin kohtuullisen uutena coviksena, miten yhtiökumppani tekee työtä ja minkälainen on hänen työotteensa. Ja sitten kun toinenkin covislainen lähti mukaan samaan koulutukseen opiskelijaksi, sainkin napattua aika monta kärpästä yhdellä iskulla!

Mitä matkalla tapahtui?

Koulutuksessa tehtiin paljon harjoitteita: yksin, pareittain, kolmisin ja koko ryhmässä. Harjoitukset olivat samaan aikaan haastavia, mutta myös avaavia ja antavia.

Koska itse olen vahvasti auditiivinen ihminen, monet mielikuvalliset harjoitteet koin vaikeina ja raskaina. Toisinaan taas tavoittelimme sellaisia sfäärejä, joiden tavoittelu ei itselleni ole luontaista. Niistäkin sfääreistä toki oppi aina jotakin – vaikkapa sen, että juuri tällaista juttua en omassa työssäni ota käyttöön. Toiset harjoitteet taas loivat mahtioivalluksia, voimakkaitakin tunnereaktioita ja yhdessä kokemisen ja oppimisen hurjaa fiilinkiä. Silloin sielu liikkui niin että jytisi.

Opiskeluporukkamme oli mahtava. Ihmiset tulivat ympäri Suomea ja kulttuurinen eriajatuksellisuus oli heti läsnä keskellämme. Alusta saakka ryhmässämme oli luottamuksellinen ja hersyvä ilmapiiri ja välillä käytiin syvissäkin vesissä sukeltelemassa; huumoria ja elämän energistä kepeyttä unohtamatta. Harjoitteita pystyi tässä porukassa tekemään pinnistelemättömän rehellisesti. Verkostoni karttui uskomattomilla ihmisillä. Se on iso kiitollisuuden asia ja aivan silkkaa annettua lahjaa.

”Toiset harjoitteet taas loivat mahtioivalluksia, voimakkaitakin tunnereaktioita ja yhdessä kokemisen ja oppimisen hurjaa fiilinkiä. Silloin sielu liikkui niin että jytisi.”

Koulutusprosessia kantoi ehdottomasti kouluttajamme Hennan vankkumaton tyyneys ja rauhallinen ja ammattitaitoinen ote ja tyyli.

Koko koulutuksen ajan keskustelulle, sille tärkeälle yhteiselle rönsyilylle, annettiin riittävästi aikaa ja tilaa, ja sitä kautta myös sosiaalinen kanssakäyminen ja luottamus ryhmäläisten välillä syventyi. Koulutuksen aiheet ja aihealueet olivat elämää ja ajatuksia ravistavia. Tovi onkin kulunut siitä, kun olen itkenyt ja nauranut niin paljon kuin tämän koulutuksen aikana. Karjalaiset sukujuureni suorastaan pöllähtivät maan pinnalle!

Täyttyivätkö tavoitteet? Mitä jäi käteen?

Minulla oli aluksi uskomus siitä, että en ole mikään NLP-ihminen. Se uskomus ei kadonnut, ehkä se jopa pikkuisen vahvistui. En siis ”hurahtanut” NLP:hen. Mutta nyt tiedän, ainakin tuon peruskurssin verran, että mistä NLP:ssä on kyse, miksi ihmiset kiinnostuvat siitä, miksi koulutuksen käyneet ihmiset puhuvat niin kuin puhuvat. Oma ymmärrykseni asiasta lisääntyi huimasti.

Yhteenvetona voin todeta, että tälle uteliaisuusmatkalle asetetut tavoitteet toteutuivat, jopa ylittyivät:

  1. Tämä oli täydellinen uteliaisuusmatka! Aivan nappivalinta.
  2. Työkalupakkiin tuli uusia, valikoituja työkaluja ja uusia lähestymistapoja asioihin. Huomasin myös, että osa käsitellyistä asioista oli jo ennestään tuttua ja käytössä työskentelyssäni, mutta omalla twistilläni.
  3. Tutustuin yhtiökumppaneihini tyystin toisella tasolla kuin yhteisen yrityksen pyörittämisen melskeissä normaalisti tapahtuu. Samoin tutustuminen muihin upeisiin kanssaopiskelijoihin teki minuun suuren vaikutuksen. Toivon, että yhteydenpitomme jatkuu.
  4. Opin itsestäni, osaamisestani, vahvuuksistani ja ammatillisuudestani paljon. Jotkut asiat vahvistuivat ja toiset taas vaativat jatkotyöskentelyä. Kehittämisen ja kehittymisen paikkoja löytyi. On hyvä huomata säännöllisin väliajoin, että on sekä ihmisenä että ammattilaisena ”epävalmis”.
  5. Ymmärrykseni NLP-asioista lisääntyi.

”Näinä päivinä

mieli on saanut siivet.

Ja sielu ilon.”

-TL-

Kiitos siis matkakumppaneille ja matkaopas-Hennalle – teidän ansiostanne tämä matka oli kaikin puolin tärkeä, hauska ja muistorikas!

-Terhi
www.aikatra.com

******

Hae seuraavalle präkkärille! Seuraava NLP Practitioner –koulutus käynnistyy jo helmikuussa. Kurkkaa koulutuksen kuvaus Koivulaukka Oy:n sivuilla ja ilmoittaudu!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s