Muutos rikkoo hyvät rutiinit

Kaksikymmentä vuotta vanha kahvinkeitin sanoi sopimuksensa irti. Aivan varoittamatta, ihan tuosta vain. Aamurutiinit menivät sekaisin, kahvi jäi saamatta ja päivä alkoi huonosti. Ja huonona se sitten jatkui iltaan saakka. Pieni asia ihmiskunnalle, suuri allekirjoittaneelle. Koska ilman kahvia on mahdotonta herätä, uusi kahvinkeitin oli saatava taloon mitä pikimmin. Eli ei kun tuumasta toimeen ja keitinkaupoille mars. … Jatka artikkeliin Muutos rikkoo hyvät rutiinit

Työpaikan henki ja kolme toivomusta

Eräänä päivänä, järkyttävän syysruuhkan keskellä, työpaikalle ilmestyi työpaikan henki. Se istahti Pekka Miklosen työhuoneen sohvalle katsomaan konttorin menoa ja meininkiä. Puhelimet värisivät ja pirisivät, paperipinot huojuivat pöydällä ja nitoja paukkui, klemmareita kului. Pekka Miklosen paita oli hiestä läikikäs ja hiukset liimaantuneet vasten märkää otsaa. Työpaikan henki kertoi Pekka Mikloselle ilouutisen. Miklonen kuului niihin harvoihin ja … Jatka artikkeliin Työpaikan henki ja kolme toivomusta

Huolityöskentelijän hallitut seikkailut

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa kouluttaja Tarja Seppälä.  ***** Nyt loman jälkeen valmistauduin … Jatka artikkeliin Huolityöskentelijän hallitut seikkailut