Erilaisuuden hyväksyminen – hyvän työkaverin muistilista 6/10

Minkälainen on hyvä työkaveri? Mitä se tarkoittaa? Mistä tunnistaa hyvän työkaverin? Asiaa on tullut mutusteltua niin kollegoiden kanssa kuin koulutuksissa ja valmennuksissa asiakkaidenkin kanssa. Tässä näiden mietintöjen pohjalta pieni kymmenen kohdan pikamuistilista hyvään työkaveruuteen. Pätkä kerrallaan. Olen saanut työskennellä ns. unelmaporukassa. Unelmaporukan siitä tiimistä teki muun muassa se, että kaikkien ammattitaito ja osaaminen oli huippua, … Jatka artikkeliin Erilaisuuden hyväksyminen – hyvän työkaverin muistilista 6/10

Työpaikan henki ja kolme toivomusta

Eräänä päivänä, järkyttävän syysruuhkan keskellä, työpaikalle ilmestyi työpaikan henki. Se istahti Pekka Miklosen työhuoneen sohvalle katsomaan konttorin menoa ja meininkiä. Puhelimet värisivät ja pirisivät, paperipinot huojuivat pöydällä ja nitoja paukkui, klemmareita kului. Pekka Miklosen paita oli hiestä läikikäs ja hiukset liimaantuneet vasten märkää otsaa. Työpaikan henki kertoi Pekka Mikloselle ilouutisen. Miklonen kuului niihin harvoihin ja … Jatka artikkeliin Työpaikan henki ja kolme toivomusta

Väärässä kuplassa

Unessa työpaikkani ihmiset riitelevät kovaäänisesti keskenään. En saa sanoista selvää, mutta käsien kiivaasta heilumisesta, vääntyneistä kasvoista ja kovasta metelistä ymmärrän, että jonkunsortin erimielisyys on meneillään. Tunnen kuitenkin itseni levolliseksi. Rakennan ison kuplan kiukkuisten ihmisten ympärille ja äänet vaimenevat. Työnnän käteni suoraksi eteeni ja siirrän kuplaa kauemmaksi itsestäni ja sanon ääneen: ”Tämä ei kosketa minua enää.” Kupla … Jatka artikkeliin Väärässä kuplassa