Ei työtä vaan elämää varten

”Hei, sun pitää nyt oikeesti pitää parempaa huolta itestäs, et jaksat töissä paremmin!” ”Tiedän, mut mä oon niin väsynyt, et en vaan jaksa. Kuhan raahaudun päivä kerrallaan…”

Tämä kuulemani junakeskustelun pätkä teki surulliseksi. Jäin pohtimaan, että mitä varten meidän tulisi yleensäkin pitää itsestämme huolta. Itseämmekö varten? Läheisiämme varten? Työtämme varten? Oma ajatukseni on, että itsestä ei kuulu huolehtia sen vuoksi, että jaksaisimme työssämme paremmin vaan siksi, että meidän tulee pitää huolta omasta ainutkertaisesta ja ainutlaatuisesta elämästämme, jonka olemme lahjaksi saaneet.

Monesti tunnemme työelämän hopun, kiireen ja jatkuvan muutoksen ja uuden opettelun keskellä riittämättämyyden ja huonommuuden tunteita. Koemme, että emme kerkeä tekemään asioita niin hyvin kuin toivoisimme ja haluaisimme. Saatamme tuntea myös voimattomuutta, väsymystä ja jopa kyllästymistä siihen, että mihinkään ei tunnu voivan vaikuttaa. Elämä on vain aamusta iltaan kiirettä, juoksemista ja päivästä toiseen raahautumista. Lähdemme töistä väsyneenä kotiin ja palaamme väsyneenä takaisin töihin.

Työelämä ei kuitenkaan ole koko elämä. Työelämä on vain osa elämää, osa suurempaa kokonaispakettia. Jos töissä on kiire, kotona ja vapaalla ei tarvitse olla. Rennompaa ja kiireettömämpää työelämää voi kokeilla lähestyä uudesta kulmasta: rennomman, kiireettömämmän ja rentouttavamman vapaa-ajan kautta.

1. Pidä huolta itsestäsi!

On tärkeä hoksata, että sinä olet oman elämäsi tärkein ihminen. Tämä ainutkertainen elämä on lahja, jota kannattaa vaalia. Tee asioita joista pidät ja nautit, hemmottele itseäsi, liiku ja harrasta, nuku ja syö hyvin, ole itsellesi armollinen. Naura, kokeile uusia juttuja ja innostu. Sinä olet tärkeä.

2. Vaali vapaa-aikaasi

Jos töissä on ollut niin kiire, että hartiat on korvissa, päässä suhisee ja vanne puristaa päätä, muista että saman olotilan ei tarvitse jatkua kotona. Tee päätös, että vapaa-aikana ei ole kiire. Kehitä joku rituaali, jolla siirryt työstä kotiin. Jätä vaikka kiirekaapu roikkumaan työpaikan naulakkoon. Varaa itsellesi myös aina hetki ihan omaa aikaa, yksinoloaikaa.

3. Muista ihmissuhteet

Vietä aikaa läheistesi ja rakkaittesi kanssa. Nauti myös vain yhdessä olemisesta, aina ei tarvitse tehdä mitään. Soita ystävälle puhelu, kirjoita kirje tai muista tekstiviestillä. Pyydä apua, ota apua vastaan ja auta toisia voimiesi mukaan. Hakeudu energisoivien ihmisten pariin ja välttele energiaa vievien ihmisten seuraa jos mahdollista.

4. Kaikessa ei tarvitse olla mukana

Mieti missä asioissa haluat tai jaksat olla mukana ja missä et, ja tee sitten valintasi. Opettele sanomaan EI niille asioille, joita et tahdo ja KYLLÄ itseäsi oikeasti virtaannuttaville asioille. Vapaa-aikana on tarkoitus voimaantua, ei väsyttää itseään kulkemalla jokaisissa kissanristiäisissä tai ottamalla vastuuta kaikkien maailman yhdistysten asioista. Pohdi mikä on riittävästi, mikä on sopivasti ja mikä on sinulle jo aivan liikaa.

5. Pysähdy välillä

Jos huomaat vauhdin lisääntyvän, pidä selkeä paussi. Juo kupillinen kahvia, laske kymmeneen, hidasta puhetta ja toimintaa puolella, käy lenkillä, hae posti, laita tekniset värmeet kiinni, nuku päiväunet tai käy vaikka suihkussa. Tärkeintä on että teet jotain sellaista itsellesi luontevaa, joka katkaisee alkavan hopun ja saa sinut ajattelemaan jotakin aivan muuta. Tekeminen voi olla myös hassua ja hauskaa, hullua tai hupsua. Vakavuus pois!

Kohtele siis itseäsi kauniisti, vaali vapaa-aikaasi ja läheisiä ihmissuhteitasi ja tee vapaalla asioita, jotka rentouttavat, lataavat akkujasi ja saavat sinut iloiseksi. Ja tee se kaikki itseäsi, ei työtäsi tai työelämääsi varten. Toisinaan saattaa kuitenkin käydä niin hullusti, että sivutuotteena myös työssä jaksamisesi paranee. Uskallatko kokeilla?

Kolumni on julkaistu alunperin 4.4.2018 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Mainokset

Työniloa ja tyllihameita

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa lasten ja lapsiperheiden vuorovaikutuksen asiantuntija Anu Tikka.

*****

Elämänpituinen seikkailu

Kysyttäessä kuka olen, tulee usein lueteltua ammattitutkintoja tai titteleitä. Mutta kertovatko ne loppujen lopuksi minusta tai siitä mitä olen? Mikä saa minut inspiroitumaan työssäni tai mikä saa minut kihisemään kiukusta? Ne asiat ei toden totta tule tutkinnoista, vaan siitä kuka olen henkilönä.

Koulutusten ja tutkintojen takana olen keski-ikäinen nainen, jonka suurin toive on saada elää elämänmakuista elämää. Elämää, johon mahtuu paljon tunteita, seikkailua ja kokemuksia. Näen elämässä paljon mahdollisuuksia ja positiivisuutta. Hyväksyn myös elämän nurjan puolen, enkä halua vältellä huonojakaan kokemuksia. Elämä on kuin pitkä matka, jossa matkakumppanit vaihtuvat alati. Ketään en voi pitää itselläni, mutta voin nauttia omasta matkaosuudestani. Niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Minua kuvaillaan usein henkilöksi, joka nauttii haasteisiin tarttumisesta. Minun on helppo tunnistaa tuo piirre itsessäni. Haasteisiin tarttuminen tuo tavattoman paljon mausteita elämääni. Onhan sitä kautta mahdollistunut useampi työpaikka, loistavia harrastuksia ja korikaupalla itseensä tutustumista. Ajoittain myös paljon nauruntäyteisiä, hullunkurisia hetkiä. Milloin olen hyppäämässä trapetsihyppyä ja milloin nauramassa vedet silmissä balettitylleissä. Tärkeintä on kuitenkin kokemuksellisuus olemisesta ja elämisestä.

Vaikuttavaa työtä

Minulta kysytään usein miksi vaihdoin turvallisen palkkatyön yrittäjyyteen. Vastaus on hyvin simppeli: haluan tehdä työtä, joka on vaikuttavaa, josta asiakkaani hyötyvät ja josta itse nautin. Haluan oppia ja ennen kaikkea käyttää luovuuttani.

Työskennellessäni julkisella sektorilla, oli tarjottu työroolini usein rajattua. Voit olla varma, etten suostunut tarjottuihin raameihin. Kangistuneet ajattelumallit saivat minut ajoittain turhautumaan, mutta useimmiten asettumaan innovoimisen äärelle.   Uskalluksen ja rohkean toimeen tarttumisen kautta pystyin luomaan uudenlaisia asiakastyömalleja ja olemaan mukana muuttamassa työyhteisöjen toimintakulttuureja. Yrittäjäksi ryhtyessäni minua vetivät puoleensa nuo aivan samat seikat. Silloin ja nyt, pääasiallisena työmotivaattorinani on vaikuttavuus.

”Haluan tehdä työtä, joka on vaikuttavaa, josta asiakkaani hyötyvät ja josta itse nautin.”

Uutena hyvinvointialan yrittäjänä minulla ei ole vielä tavanomaista työpäivää. Yritykseni hakee vielä toimintalinjojaan ja omaa asemaansa. Se on lyhyessä ajassa kuitenkin tarjonnut minulle asioita, joista en ole osannut haaveillakaan. Samaan aikaan olen laittanut joitakin ajatuksia ja ideoita syrjään, odottelemaan omaa aikaansa.

Yrittäjänä minulle on tärkeää pitää mielessä oma hyvinvointini. Käytännössä se tarkoittaa työn jäsentämistä ja jaksottamista minulle sopivaan rytmiin. Minulle mieleinen työpäivä on vaihteleva, lennokas ja luova. Se saa minut sykkimään innostumisesta, pohtimaan haasteita ja ennen kaikkea etsimään punaista lankaa. Sellainen työpäivä sisältää pääasiassa käytännön asiakastyötä.

Hyvinvoinnin logiikkaa etsimässä

Saatan aloittaa työpäiväni lounaalla menestyvän yrittäjän kanssa. Lounaan ohella teemme vinhasti töitä. Tämän jälkeen minulla on hetki ”hengähdystaukoa”, jonka jälkeen suuntaan perhetyötapaamiseen. Perhetyössä reflektoin perheen dynamiikan vaikuttavuutta lasten hyvinvointiin ja ohjaan perheen vanhempia kasvatuksellisissa arkipäivän haasteissa. Päivän lopuksi tapaan nuoren miehen neuropsykiatrisen valmennuksen merkeissä.

Päiväni kulkua seuratessa voisi ajatella kaikkien tapaamisten olevan hyvin erilaisia. Näin ei kuitenkaan ole. Kaikissa asiakastöissäni keskeisenä tekijänä on hyvinvoinnin logiikan löytyminen. Yrittäjäasiakkaani menestys on tuonut rahaa, valtaa ja kuuluisuutta. Samalla se on tuonut velvoitteita, vastuuta ja ajanhallinnan haasteita. Yrittäjä on menettänyt otteensa, ennen niin luontaisesta tavasta, elää tasapainoista elämää. Perhetyön asiakkaat ovat ehkä kohdanneet kriisin, eivätkä enää löydä ulospääsyä yksin ongelmiensa solmusta. Nuori herrasmies taas on hukassa itseltään. Halu pärjätä on kova, mutta sinnikkäätkin yrityksen menevät saveen. Hänen neurobiologiset poikkeavuutensa tekevät yhteiskunnan vaatimista, ikätasoisista toiminnoista liian haastavia.

”Minua kiehtoo se, kuinka pienilläkin asioilla saa tärkeitä muutoksia aikaiseksi ja kuinka eri tavoin muutokset voi saavuttaa.”

Kaikilla asiakkaillani on toisistaan poikkeava elämäntilanne, mutta samalla heillä on yhdistäviä tekijöitä. Jokainen asiakkaani etsii elämäänsä vakauttavia tekijöitä ja hyvinvoinnin työkaluja. Jokaisen kohdalla on tärkeää löytää heidän hyvinvointinsa kannalta ne oleelliset tekijät, joiden kautta he voivat päästä kohti omaa tavoitettaan.

Työskentelyssäni minua inspiroi juuri tuo hyvinvoinnin logiikan etsiminen ja sen mahdollistamien muutosten luoma vaikuttavuus. Minua kiehtoo se, kuinka pienilläkin asioilla saa tärkeitä muutoksia aikaiseksi ja kuinka eri tavoin muutokset voi saavuttaa. Jokainen työpäiväni palkitsee minua oppimisen kautta. Myös niissä asioissa, jotka eivät sillä hetkellä tunnu mielekkäiltä, mutta jotka ovat tulevaisuudessa korvaamattomia oivalluksen lähteitä. Pidän työotteesta ja ajatuksesta, jonka mukaan yrittäjyys on kuin polku, jonka tarinaa ei kannata kirjoittaa ennakkoon.

*****

ZANXJjmg-1

Keskeistä työn motivoivuudessa on sen vaikuttavuus.

Anu Tikka on lasten ja lapsiperheiden vuorovaikutuksen asiantuntija, valmentaja ja kouluttaja.

Yritys: RatkaisunAvain Oy
Anun löydät myös Facebookista.

Täti Oranssin työpäivä

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa ilon ja järjestyksen asialla oleva toimitusjohtaja Laura Mänki.

*****

Days like this

When it’s not always raining there’ll be days like this
When there’s no one complaining there’ll be days like this
When everything falls into place like the flick of a switch
Well, my mama told me, ”There’ll be days like this”

-Van Morrison, Days Like This-

Päivä alkoi hyvin. Aurinkoista, kylmää, takana kohtuullisen hyvin nukuttu yö. Hyväntuulinen lapsi lähti ensimmäisen kerran tänä keväänä fillarilla kouluun. Puolisokin oli nukkunut hyvin, ja ajoi minut Salon rautatieasemalle. Asemalaiturilla tapasin niin ikään pääkaupunkiin suuntaavan ystävän, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset ja toivotimme toisillemme mukavaa päivää.

Junamatkan aikana perehdyin käsillä olevaan projektin materiaaleihin läppärilläni ja luin sähköpostit. Junaemännältä ostin jugurtin ja kahvin, johon sain mukaan viisi pikkumaitoa kun muistin sanoa olevani maitoa kahvilla -kahvinjuoja. Sivukorvalla kuuntelin loppumatkasta, kun tuntematon asiantuntija piti puhelimessa puhekumppanilleen vähän tuskastuneen luennon viestinnän merkityksestä kumppanin hankkeeseen liittyen. “Se nyt vaan on niin että sosiaalinen media kuuluu sun työhön, sille pitää se aika ottaa ja tehdä asioita suunnitelmallisesti. Jos se ei teiltä itseltänne suju, niin teidän pitää hankkia siihen apua.” Hymyilytti. En sentään tyrkännyt käyntikorttia.

Ihanat kollegat Helsingissä

Helsingissä tapasin kollegat ja kävimme nopeasti yhdessä kahvilla ennen asiakkaan tapaamista. Projektin loppupalaveri sujui suunnitelmien mukaisesti mainiossa hengessä: esittelimme ehdotuksemme ja keskustelimme jatkosta. Asiakas kehui työtämme niin vuolaasti, että melkein korvia alkoi punoittaa. Tuli hyvä mieli. Älyttömän hyvä mieli.

“Se nyt vaan on niin että sosiaalinen media kuuluu sun työhön, sille pitää se aika ottaa ja tehdä asioita suunnitelmallisesti. Jos ei teiltä itseltänne suju, niin teidän pitää hankkia apua.”

Palaverin jälkeen päätimme kollegoiden kanssa mennä yhteiselle lounaalle tyylikkääseen pieneen sushiravintolaan. Ruoka oli kaunista ja maistuvaa, ja hyvin tehdyn työn kunniaksi otimme lounaan kanssa lasin viiniäkin. Iloittiin asiakkaan kehuista, puhuttiin sekalaisista työasioista, suunniteltiin yhteistä retkipäivää ja kaavailtiin kuninkaallisten häiden katsomissessiota toukokuulle. Oli mukavaa istua yhdessä syömässä ilman että kenelläkään oli kiire. Oli kiva sekä puhua asia-asiaa että höpötellä pöhköjä.

Lounaan jälkeen lähdimme kollegoiden kanssa tahoillemme. Kävelin muutaman korttelin linja-autolle ja törmäsin matkalla aamun asiakkaaseen. Vaihdoimme vielä iloisina pari sanaa. Salon-bussissa oli harvinaisen iloinen ja sujuvasanainen kuljettaja, joka tervehti jokaista sisääntulijaa kuin kauan kaivattua kaveria, ja onnistui luomaan bussiin niin leppoisan ilmapiirin, että parinkymmenen minuutin myöhästyminen tietöiden takia ei tuntunut missään. Kävelin pysäkiltä kotiin aurinkolasit päässä ja toivoin, että kaikki päivät olisivat tällaisia.

Täydelliset ja ei-täydelliset työpäivät

Useammin kuin täydellisiä päiviä on niitä toisenlaisia päiviä.

Niitä yksinäisiä, väsyneitä, mielipahantäyteisiä, säheltäviä, nykiviä, takkuisia päiviä. Päiviä, jotka vääntyvät kieroon jo aamusta. Niitä päiviä, jolloin lounaaksi tulee vedettyä pikapuuro läppärin äärellä, eikä jääkaapissa ole kahviin yhtään maitoa. Niitä päiviä, jolloin asiakkaiden toiveisiin ei osaa vastata, ja kumppanit syytävät pelkkiä vaatimuksia. Päiviä, jolloin tietoliikenneyhteydet pätkivät, firman finanssit ketuttavat ja viranomaisilta tulee ennakoimaton lasku. Niitä päiviä, jolloin kauppoja ei synny millään, ja kollegoiden Slack-viestejä lukee kuin piru raamattua: mitä hemmettiä se tuollakin tarkoitti?

Mikä sitten tuosta alussa kuvaamastani, aivan todellisesta päivästä teki niin mieleenpainuvan hienon? Millainen on minun täydellinen työpäiväni?

Aika yksinkertaista lopulta.

  1. Keskittyminen. Tein päivän aikana monta asiaa mutta yhden kerrallaan.
  2. Ihmiset ja kanssakäyminen – perhe, ystävät, kollegat, asiakkaat, asiakaspalvelijat. Asiallinen keskustelu, yhdentekevä hölinä ja ystävällinen huomioiminen.
  3. Onnistuminen ja siitä nauttiminen. Asiakas kehui meitä, me kehuimme asiakasta, ja kollegoiden kanssa kehuimme toisiamme.
  4. Kunnon uni, hyvät ateriat ja mukava hyötyliikunta.
  5. Bonus: lempisääni eli aurinkoista mutta ei liian kuumaa.

Päiviä tulee ja menee – luottamus kestää

Joy & Order on kolmas oma yritykseni – oikeastaan neljäs, jos lasketaan mukaan toistaiseksi käyttämätön pöytälaatikkotoiminimi. Kolmatta kertaa olen rakentamassa jotain ihan uutta uusien ihmisten kanssa. 25 vuoden kokemuksella tiedän, että asioita ei kannata kiirehtiä, taantumat kestävät aikansa aivan niin kuin nousukaudetkin, ja päiviä tulee ja menee. Useimmat eivät ole ääripäiväpäitä, vaan niitä ihan tavallisia ihan jees -päiviä, pienine ilopilkkuineen ja pikkuharmeineen.

”Vieläkin tärkeämpää kuin täydellisten päivien kyttääminen on luottamus siihen, että hyvällä porukalla selviää umpikurjistakin päivistä.”

Tärkeintä on luottamus siihen että Van Morrisonin äitimuori oli oikeassa: sellaisiakin päiviä taas tulee, jolloin ihan kaikki menee nappiin. Vieläkin tärkeämpää kuin täydellisten päivien kyttääminen on luottamus siihen, että hyvällä porukalla selviää umpikurjistakin päivistä, ja että ihan jees -päivät voi kääntää snadisti kivammiksi pikkufikseillä, kuten sillä että muistaa kehua kavereitaan aina kun on pientäkin syytä, eikä vain silloin kun on tehty isoja juttuja maaliin asti.

En ole tässä edelleenkään kovin hyvä, mutta yritän koko ajan olla vähän parempi.

*****

LauraManki

Pikkufiksaamisilla niistä jees-päivistäkin tulee mukavampia!

Laura Mänki on FM, Joy & Orderin toimistusjohtaja ja yksi perustajista.

Yritys: Viestintätoimisto Joy & Order
Laura Twitterissä: @lauramanki

 

Työtehtävien aloittamisen esteet ja miten ne ylitetään

Jokainen tunnistaa varmaan sen tilanteen kun olisi töitä tehtävänä, mutta ei millään vaan saa aloitettua. Sitä vaan lykkää ja siirtää aloittamista ja kaikenlaiset sijaistoiminnot ovat huomattavasti mielenkiintoisempia ja tärkeämpiä kuin se asia, joka oikeasti pitäisi tehdä. Ja sitten työtehtävät kasaantuvat ja painavat mieltä enemmän ja kohta on jo kauhea kiire, hoppu, ahdistus ja oravanpyörä on valmis.

Olin taannoin kirjailija, kirjoittajaohjaaja Taija Tuomisen kirjoituskurssilla. Kurssilla käytiin lävitse kirjoittajilla ilmeneviä kirjoittamisen esteitä. Eli niitä syitä, joiden vuoksi kirjoittaminen ja sen aloittaminen on toisinaan vaikeaa.

Taija Tuomisen mukaan kirjoittamisen esteitä usein ovat: blokki, vastarinta, perfektionismi, huonouden pelko, väärät ajatukset, lykkääminen, aikaisemmat negatiiviset kokemukset ja itsesensuuri.

Mietin, että toden totta; eiväthän nuo kirjoittamisen esteet koske vain kirjoittamista, vaan suurin osa niistä on siirrettävissä ja sovellettavissa myös moniin muihinkin työtehtäviin. Pikkuisen viilaten.

Työtehtävien aloittamisen esteet –lista voisi näyttää seuraavanlaiselta:

1. Blokki

Mistä on kyse?
Blokki iskee silloin kun on niin paljon kaikkea tekemistä, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi tai mitä ryhtyisi tekemään. Kun tekemistä piisaa, on vaikeaa hahmottaa mikä on tärkeää ja mikä ei. Silloin iskee herkästi ahdistus ja aika saattaa mennä tuijottaessa pöydälle kerääntyvää paperivuorta ja ihmetellessä satoja sähköposteja. Tietää että pitäisi, mutta kun ei vaan pysty.

Miten tilanteesta selviää?
Kannattaa aloittaa jostain helposta pienestä tehtävästä arvottamatta sen tärkeyttä yhtään. Tai sitten voi ottaa löysin rantein ja matalin kynnyksin ja tehdä koko hommasta leikkiä kuten Maija Poppanen, tai kokeilla vaikka arpoa aloitustehtävät ja työkoneet Kummelin tapaan, bongata itselleen plussapisteitä mahdollisimman hankalasta tehtävästä tai pyytää työkaveria heittämään joku tehtäväehdotus.

On nimittäin parempi tehdä blokin iskiessä edes jotakin, kuin jäädä pohtimaan tuntitolkulla sitä että mistä aloittaisi. Yleensä kun alkuun pääsee edes jonkun asian kanssa, homma kyllä alkaa kulkea. Ilon kautta vaan.

2. Lykkääminen

Mistä on kyse?
Työtehtävävien aloittamista tekee mieli lykätä silloin kun työtehtävä on epämieluinen, sitä ei näe tärkeänä tai homma on jotenkin erityisen mutkikas tai hankala, jolloin sen aloittaminen saatikka tekeminen saattaa tuntua kokonaisen elefantin nielaisulta. Toisinaan tulee lykättyä myös niitä ”helppoja” hommia, koska nehän kerkeää sitten myöhemmin tekemään kiukulla ihan tuosta vaan. Mutta sitten tuleekin kehiin joku satunnainen tekijä, ja pakka on sekaisin.

Lykkäämisessä on tyypillistä se, että keksitään jatkuvasti jotakin muuta tärkeämpää ja tähdellisempää tekemistä, vaikka tämä hankala työtehtävä jumpsuttaa jatkuvasti takaraivossa. Aloitus siirtyy aina iltapäivään, huomiseen, ensi viikkoon jne. Niin pitkälle kuin se on suinkin mahdollista.

Miten tilanteesta selviää?
Reippaasti vain tulta päin! Sen enempiä ajattelematta. Parhaat kicksithän tulee aina siitä, kun saa tehtyä asian, jota eniten tekee mieli lykätä. No pain, no gain.

3. Suuret tavoitteet

Mistä on kyse?
Moni tekee liian suurista tavoitteista itselleen vankilan. Saattaa olla, että mielessä väikkyy huikea visio siitä kuinka hieno ja mahtava tästä työjutusta tulee, kuinka kaikki hurraavat ja pomo kiittää. Rahaa tulee ja työkaverit tekevät aaltoja. Kaikki hienot ideat pääsevät käyttöön ja rikkaat älynväläykset saavat oikeutta. Priimaa pukkaa, kun oikein viilaa.

Mutta koska rima on niin korkealla, aloittaminen tuntuu vaikealta. Mitä jos kaikki ei menekään niin kuin suunniteltiin? Mitä jos tästä tuleekin vain pettymys? Mitä jos ideat eivät toimikaan, yhteistyöstä ei tule mitään ja pomokaan ei tykkää? Silloin on parempi jättää kokonaan aloittamatta, ettei vaan tule niitä pettymyksiä. Koska kun ei edes aloita, voi jatkuvasti kuitenkin elätellä toiveita ja vaalia hellästi unelmaa siitä, että JOS aloittaisin ja JOS tekisin, niin miten kaikki onnistuisikaan ja menisi hyvin.

Miten tilanteesta selviää?
Isosti ajatteleminen on ihan hyvä ajatusmalli silloin, kun se ei rajoita, vaan vapauttaa ja luo innostusta. Mutta jos huomaa suurien tavoitteiden, haaveiden ja unelmien rajoittavan omaa tekemistä, kannattaa ruveta ajattelemaan ehkä pienemmin: asettamaan pienempiä välitavoitteita ja saavuttamaan ensin ne. Ottamaan niin sanottuja mikroaskeleita – pienimpiä mahdollisia askeleita kohti suurempaa tavoitetta. Jokaisen välitavoitteen kohdalla voi sitten kollata, että onko tämä riittävästi vai pystynkö/jaksanko/kykenenkö kurkottamaan vielä lisää, vai onko tämä jo aivan riittävästi.

4. Aikaisemmat huonot kokemukset

Mistä on kyse?
Mieleen muistuu edellinen samankaltainen tilanne, joka ei kyllä mennyt putkeen. Sitä vaan tietää jo työtehtävän nähdessään, että kun tähän kätensä iskee, töitä on tiedossa ja paljon. Kaikki tulee vaatimaan valtavasti paperinpyöritystä ja tunteja ja tunteja ja kaikki tietenkin vaikeimman kautta. Sitä on jo valmiiksi kauhistunut olo, että ei voi olla totta, taasko tämä alkaa? Eikö tämä ikinä lopu? Miksi TAAS?!

Aloittaminen on vaikeaa, kun näkee edessään valtavan vuoren, joka pitäisi jotenkin jaksaa ylittää. Ja samaan aikaan on syksy ja pimeää, vettä sataa, lapsella on korvatulehdus ja pomo kyttää selän takana. Olo on jo valmiiksi uupunut ja epätoivoinen.

Miten tilanteesta selviää?
Kannattaa unohtaa automaattinen negatiivisuus ja ennakkouskomukset. Mennyt on mennyttä ja nyt on nyt. Aikaisemmasta hankalasta jutusta ja siitä selviämisestä voi kuitenkin ottaa oppia: mikä meni viimeksi hyvin, mikä onnistui ja minkä voi tehdä samalla tyylillä uudelleen. Ja mikä ei ehkä ollut niin hyvä valinta, mitä tuli opittua ja minkä voisi seuraavalla kerralla tehdä toisin.

Työtehtävä kerrallaan voi alkaa kartuttaa omaa oppimismuistiota kirjaamalla ylös omat tekemiset, havainnot ja oivallukset. Seuraavan kerran kun vastaavanlainen tilanne tulee vastaan, aloittaminen on jo huomattavasti helpompaa. Senkun kurkkaa vaan oppimismuistiosta starttiapuja.

5. Turha itsekritiikki

Mistä on kyse?
Turha kriittisyys omia ideoita kohtaan saattaa toisinaan olla varsinainen työtehtävien aloittamisen tuke. Pitäisi olla uusi idea, erikoinen näkökulma, dynaaminen ote ja täysin uutta luova näkemys. Pitäisi löytää ensin into ja inpiraatiofiilinki, jotta tulisi tekemiseen paras mahdollinen flow. Mitä jos sellaista ei sillä hetkellä omasta päästä löydy? Jäädäänkö odottelemaan loppuvuodeksi kuningasideaa ja hyvää fiilistä, vai mitä?

Miten tilanteesta selviää?
Aloittaessa ei tarvitse viilata pilkkua ja kritisoida kaikkea. Ja inspiraation odottaminen on usein aikahukkaa. Parempi lähteä vaan suorittamaan tehtävää.   Kirjata ylös ajatuksia ja ideoita paperille, koneelle, sanelimelle, mindmappiin. Puskea suoltamisprosessi käyntiin ja jättää kriittisyyden ja arvioinnin aika suosiolla myöhemmäksi. Ja laskea kaiken kaikkiaan rima pikkuisen alemmaksi.

Ystäväni kertoi kerran, että ryhmä- tai yhteistöissä hän tekee ensimmäisen oman ehdotuksensa aina pikkuisen ”vasurilla”. On helpompi aloittaa yhteinen inspiroiva työskentely, kun kaikki keksivät korjaamisehdotuksia ja jalostusideoita ensimmäiseen ”raakapohjaan”. Täytyy vaan uskaltaa aloittaa, tehdä ja ehdottaa jotakin, rikkoa jää. Vaikka vähän säröisemminkin. Hiotaan sitten myöhemmin.

*****

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

 

Luovuuden lähteillä

Luovuus tuntuu monesti isolta ja pelottavalta sanalta. Luovuutta pidetään yleensä tavoiteltavana tilana ja sen saavuttamiselle asetetaan jopa paineita: Ole luova! Mieti nyt luovasti! Käytä luovuuttasi! Nyt ollaan luovia! Luova hulluus peliin! Rimakauhuhan siitä saattaa tulla tällaisten sloganien keskellä taistellessa.

purje

Luovuus on kykyä synnyttää jotakin uutta ja merkityksellistä. Luovuusprosessin lopputuote voi olla totuttua toimintaa rikkova, epätavallinen ja omaperäinen idea tai jopa uusi keksintö. Luovuuden sisarsana arjessa voisi olla ”luoviminen”. Luoviminen tarkoittaa purjehtimista hankatuuleen silloin kun pyritään vastatuulen suuntaan. Verbi “luovia” taas merkitsee vaihtamista, muuttamista, vaihtelemista ja kääntymistä.

Tänä päivänä luovuudelle ja luovimiselle on työelämässä enemmän käyttöä kuin ehkä koskaan ennen. Työelämä vaatii kaavoja puhkovaa toimintaa, rohkeaa purjehtimista vastatuuleen ja tarvittaessa omaperäistä suunnan vaihdosta ja uutta rikastavaa kekseliäisyyttä.

Rajattomuudesta punnertamiseen

Luovuudesta voi ensimmäisenä tulla mieleemme, että se on jotakin taitavien ja lahjakkaiden ihmisten suuruutta. Jotakin maalaamista, kirjoittamista, laulamista tai säveltämistä. Jotakin sellaista talenttia, jota on vain harvoilla ja valituilla, sellaisilla erityisen taiteellisilla ihmisillä.

Luovuuden kukkaan puhkeamisen saatetaan ajatella myös vaativan rajattomia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja ideoitaan. Että jos minulla vain olisi käytössäni kaikki maailman tarvittavat materiaaliset resurssit, rutkasti aikaa ja rentoa rauhaa, tukea ja tsemppareita ympärilläni, niin kyllä minäkin pystyisin kehittämään ja innovoimaan ja olemaan luova. Helppoahan se silloin olisi.

Eikö luovuutta ja innovatiivisuutta kaivatakin juuri eniten silloin kun tilanne on tiukka, resurssit rajalliset ja raamit ahtaalla? Juuri silloinhan pitää hoksata tilanteeseen jokin uudenlainen ratkaisu ja jaksaa punnertaa eteenpäin.

Opinnoissa tuli kerran vastaan tehtävä, jossa oli tarkoitus keksiä ja kehittää uudenlaisia innovaatioita. Opiskelijaryhmämme mutisi tehtävän vaikeutta opettajalle: tehtävän rajat olivat liian ahtaat ja tiukat ja kahlitsivat valtavasti luovuuttamme. Miten tällaisissa raameissa saisi mitään luovaa aikaiseksi! Opettaja heitti meille aika ison pallon takaisin. Mitä jos luovuus mitataankin oikeasti sellaisissa tilanteissa, joissa joudumme käyttämään kaiken kekseliäisyytemme asioiden eteenpäin viemiseksi? Eikö luovuutta ja innovatiivisuutta kaivatakin juuri eniten silloin kun tilanne on tiukka, resurssit rajalliset ja raamit ahtaalla? Juuri silloinhan pitää hoksata tilanteeseen jokin uudenlainen ratkaisu ja jaksaa punnertaa eteenpäin.

Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin kerätä leuka pöydältä ja kääriä hihat.

Arjen luovuus kunniaan

Luovuus ei ole siis vain taiteilua, rajattomuutta tai loppumattomia resursseja. Se on myös työtä ja takapuolilihaksia vaativia rutiineita ja inspiraatioon itsensä pakottamista. Se on kykyä ratkoa kiperiä tilanteita, selvitä vaikkapa riita- ja konfliktitilanteista loukkaamatta ketään ja keksiä toimintatapoja ongelmiin, joihin ei ole valmiita pelisääntöjä. Se on myös aikataulujen ja ajanhallinnan kanssa luovimista, mahdollisuuksien näkemistä, ennakkoluulottomuutta, kokeilunhalua ja uskallusta heittäytyä.

Luovuus on olemassa meissä kaikissa.

Käytämme jatkuvasti arjen ja työelämän yllättävistä tilanteista selviämiseksi luovuuttamme ja luovimme kaikenlaisten haasteiden keskellä parhaamme mukaan. Vaihdamme nopeasti suunnitelmiamme tarpeen niin vaatiessa, keksimme sujuvamman tavan toimia tai uskaltaudumme jättämään jotain kokonaan pois.

Luovuus on olemassa meissä kaikissa. Siellä se on, usko pois. Valmiina toimimaan, jos vain annamme sille tilaa.

Vinkkejä luovuuden mahdollistamiseen

1. Usko onnistumiseen

Päätä ottaa positiivinen asenne ja usko ratkaisujen mahdollisuuteen. Kyllä tästä jotenkin selvitään -asenteella ratkaisutkin ovat jo piirun verran lähempänä.

2. Ideoi

Älä sensuroi ideointivaiheessa ajatuksiasi. Karsimisen ja kokeilun aika on myöhemmin. Kirjaa tai sanele mieleesi juolahtaneet ideat muistiin. Saatat löytää niiden joukosta myöhemmin kultakimpaleen.

3. Tee jotain toisin

Vaihda työskentelyn paikkaa, aikaa, tyyliä, tottumuksia ja rutiineita. Kyseenalaista vanhoja toimintatapoja ja ajatusmalleja. Siirrä onnistumisiasi uusiin konteksteihin ja yhdistele ennakkoluulottomasti eri alojen osaamista ja toimintatapoja toisiinsa.

4. Kokeile

Yritä, erehdy, kokeile ja tee. Älä pelkää virheitä tai hio ideoitasi kuoliaaksi. Älä odottele inspiraatiota vaan kokeile. Into ja inspiraatio tulevat tekemisen myötä. Jos inspiraatiota jää odottelemaan, saattaa olla että mitään valmista ei koskaan synny.

5. Pidä taukoa tai ajatusvapaata

Pidä taukoja mietityttävästä asiasta. Käy lenkillä, aja autoa, tiskaa, nuku yön yli, katso leffa tai neulo. Tee ennen kaikkea asioita, joista saat energiaa ja iloa. Alitajunta jatkaa kyllä työskentelyä puolestasi.

Kolumni on julkaistu alunperin 7.2.2018 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

”Mihin tommosta työnohjaajaa niinku tarvitaan?”

Työnohjaus herättää kaikenlaisia kysymyksiä. Usein minulta kysytään työnohjauksen syihin, käytäntöihin ja tarpeellisuuteen liityviä kysymyksiä. Olen koostanut nyt 15 eniten kysyttyä kysymystä yhteen ja liittänyt niihin myös vastaukseni.

Työnohjaus on kuin työyhteisön yhteinen tarina. Sillä on aina alku, keskikohta ja loppu. Tässä siis työnohjauksen tarina – usein kysytyt kysymykset ja kommentit.

******

I ALKU

1. ”Sä oot työnohjaaja –  mitä sä niinku teet?”

Työkseni jeesaan porukoita huomaamaan kuinka paljon viisautta, ammattitaitoa ja ongelmanratkaisukykyä heiltä löytyy ja tsemppaan käyttämään näitä lahjoja ja taitoja hyödyksi työmaalla. Lisäbonuksena tuplaantuu yleensä pilke silmäkulmassa ja ryhtikin vähän suoristuu. Työskentelen sekä yksilöiden, ryhmien että esimiesten kanssa.

2. ”Mikä tommonen työnohjaaja (STOry) titteli oikein on?”

Työnohjaaja ei ole suojattu ammattinimike. Mutta työnohjaaja (STOry) kertoo jäsenyydestä Suomen työnohjaajat ry:ssä. Jäseneksi pääsee, jos on suorittanut tietynpituisen ja -sisältöisen työnohjaajakoulutuksen. Jäsenet noudattavat työnohjaajien eettisiä periaatteita.

3. ”Mitä työnohjauksessa tehdään?”

Työnohjauksessa käsitellään, pohditaan, jäsennetään ja arvioidaan työhön liittyviä tapahtumia, tunteita, tilanteita jne. Etsitään ratkaisuja ja mietitään vaihtoehtoja sekä punnitaan erilaisia toimintatapoja. Välillä kyllä puuskutetaankin. Käsittelytapa riippuu ohjattavien toiveista –  painotetaanko keskustelua vai toiminnallisempaa työskentelyä. Metodit ovat kuitenkin alisteisia tavoitteille eikä toisinpäin.

4. ”Onko työnohjaus vähän niin kuin terapiaa?”

Ei ole. Työnohjaus ei ole terapiaa enkä minä ole terapeutti. Tosin sillä, että on aika ja tila puhua työhön liittyvistä asioista ja huolista tai kehittää omaa työtään ja päästä ehkä kuulemaan kollegoidenkin näkemyksiä, saattaa olla liki terapeuttinen vaikutus.

5. ”Missä työnohjaus tapahtuu?”

Joko meikäläisen konttuurilla tai sitten tilaajan omissa tiloissa. Työnohjaus voi olla myös kävelytyönohjausta tai Skypen välityksellä tapahtuvaa kohtaamista. Riippuu siitä, mikä yhdessä katsotaan järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi.

6. ”Miten työnohjausta voi tilata?”

Laita viestiä tulemaan joko lomakkeella tai sähköpostilla tai iske tekstiviestillä soittopyyntö. Puhelimeen en vastaa kesken asiakastapaamisten. Otan sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja jutellaan sitten tarkemmin työnohjaustoiveista ja tavoitteista. Ja kohtapuoliin jo tarjous kilahtaakin sähköpostiisi.

II KESKIKOHTA

7. ”Neuvotko sä meitä, että miten tätä meidän työtä pitäs tehdä?”

En neuvo. Tai no joskus ehkä meinaan vähän neuvoa. Mutta yleensä ihmettelen, hämmästelen ja ehdotan jotakin. Saatan haastaakin. Oman duuninsa ammattilaista en kyllä kauheasti kehtaa omassa osaamisalueessaan ryhtyä besserwisseröimään. Siitä ei hyvä seuraa.

8. ”Miten sä voit ohjata meitä, jos et tiedä meidän työstä mitään?”

Kun ei tiedä, uskaltaa kysyä kummia. Kun ei tiedä asioita jo valmiiksi, voi aidosti ihmetellä. Toisinaan on hyvä, että työnohjaaja on perillä tarkemmin työyhteisön työstä, mutta toisinaan vahvuus voi olla juuri se, ettei tiedä.

9. ”Annatko sä työnohjauksessa kotitehtäviä?”

Pääsääntöisesti en anna. Jos joku niitä ehdottomasti haluaa, niin sitten täältä pesee. Tärkeintä on se, että työnohjauksessa oivallettuja asioita lähdetään heti testaamaan työpaikalla. Eli viedään niitä sinne pelipaikan arkeen. Mutta se ei ole kyllä kotitehtävä, se on työtehtävä.

10. ”Kerrotsä aina esimiehelle, mitä työnohjauksessa puhutaan?”

En kerro enkä juokse kylillä kertomassa muillekaan. Työnohjaus on luottamuksellista hommaa. Yhdessä sovitaan mitä esimiehelle mahdollisesti kerrotaan. Jos kuitenkin huolestun jostain ohjauksessa kuulemastani, totean että esimiehen on syytä olla tästä asiasta tietoinen. Sitten sovitaan kuka ryhmästä esimiehelle asiasta kertoo. Juoksutytöksi ryhdyn vasta hätätapauksessa. Jos esimies on mukana työnohjausryhmässä, tätä asiaa ei tarvitse edes pohdiskella.

11. ”Mitä me on tehty väärin, että ollaan jouduttu työnohjaukseen?”

Työnohjaus ei ole rangaistus! Joillakin aloilla se kuuluu työn normaaliin ”kynien teroitus ja huolto –prosessiin” ja toisilla työpaikoilla se saattaa olla ainut tilanne, jossa yksinään työtä tekevät tiimiläiset tapaavat kasvokkain. Työnohjaus on usein ennaltaehkäisevää toimintaa – että ei tulisikaan kriisejä. Jos taas työpaikalla on jo menossa joku hässäkkä, voi olla hyvä että ulkopuolinen ja puolueeton ihminen auttaa sen ratkomisessa.

12. ”Mä olisin mielummin työpaikalla tekemässä töitä enkä taas yhdessä turhassa palaverissa…”

Ymmärrän. Mutta ei hätää! Kun työnantaja on tilannut työnohjauksen, se kuuluu työhön ja on siis työtehtävä, yksi osa työtä ja työpäivää. Eli työnohjauksessa voi olla ihan rauhassa. Minä pyrin pitämään huolen sitten omalta osaltani siitä, että työnohjaussessiostamme ei muodostu turhaa palaveria vaan oivalluttava ja työtä eteenpäin vievä hetki.

13. ”Me osataan työpaikalla kyllä hoitaa meidän ristiriidat ilman ulkopuolista ihmistäkin…”

Aivan upeaa!! Kyky ristiriitojen rakentavaan ratkaisuun työyhteisöissä on arvokas taito. Sitten ajattelenkin niin, ettei tällaisen porukan kanssa käytetäkään aikaa olemattomien ristiriitojen puimiseen vaan esimerkiksi työn kehittämiseen, uusien toimintatapojen pohtimiseen tai oivallusten jakamiseen. Työnohjaus on loistava areena sellaiselle työn tekemisen kehittämiselle ja voimauttamiselle, jolle ei normaalisti tunnu arjesta löytyvän tilaa tai aikaa.

III LOPPU

14. ”Mitä jos me ei tykätä sun tavasta ohjata?”

Toisinaan käy niinkin. Siitä pitää minulle sanoa ja sitten mietitään yhdessä minkälainen korjausliike tehdään. Työskentelytapoja ja ohjauksen fokusta voi aina muuttaa. Jos taas persoonani tai tyylini ohjata tuntuu täysin epäsopivalta tilanteeseen, täytyy meidän myös tilaajan kanssa miettiä, että olisiko joku muu tyyppi pestiin sittenkin sopivampi.

15. ”Kuinka kauan työnohjausprosessi yleensä kestää?”

Minä ajattelen, että työnohjaus voi kestää kolmesta kerrasta kahteen vuoteen tavoitteista riippuen. Kaksi vuotta alkaa olla jo siinä maksimin rajalla, sillä pelkoni tätä pidemmissä prosesseissa on jo liika tuttuus ohjattavien kanssa. Silloin en ehkä osaa enää kysyä oikeita kysymyksiä, haastaa riittävästi tai ymmärrä ihmetellä asioita ja ilmiöitä työyhteisössä. Mikään prosessi ei siis ole ikuinen. Kaikella on aikansa.

*****

Lisää kysymyksiä ja ihmettelyitä voit laittaa tulemaan tänne:  https://www.aikatra.com/

-Terhi

Muutosta ja rautalankaa

Taannoin Tehy-lehdessä ilmestyi artikkeli Työpaikka yhtä mylläkkää? Muutosrumbassa stressaa eniten epävarmuusjohon minuakin haastateltiin.

Muutos työpaikalla ei ole aina paha juttu, vaikka se saattaakin aiheuttaa siinä hetkessä turvattomuuden tunnetta ja stressiä. Toisinaan muutos on kuitenkin myös odotettu, toivottu ja jopa haluttu. Omalla suhtautumisella muutoksiin on myös merkitystä.

Siihen mihin voi vaikuttaa, kannattaa yrittää vaikuttaa. Mieti tällöin miten ja missä voit edistää asiaa, kenelle voisit asiasta puhua ja mitkä ovat omat ehdotuksesi tilanteeseen.

Jos taas et koe voivasi vaikuttaa asiaan, älä tuhlaa energiaasi murehtimiseen tai tuulimyllyjä vastaan taisteluun. Tai ainakin voit yrittää valita huolella ne tuulimyllyt joille aiot laittaa kampoihin. Nimittäin kaikkeen ei vain pienen ihmisen aika eikä energia riitä ja sekin on aivan ok.

Oheisen muutoksen rautalankavuokaavion selvennyksen voit lukea vinkkiartikkelista:  Muutos työpaikalla? Pidä itsesi ajan tasalla, mutta älä ruoki huhuja.

muutoskaavio

Muutoksen rautalankavuokaavio

*****
– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi