Kiire on lahja

Olen ollut aikoinani hyvin kiireinen ihminen. Intohimo ja innostus tehdä kaikenlaisia asioita muuttui kuitenkin pikkuhiljaa ahdistavaksi vankilaksi, jossa ei oikeasti ollut enää aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä asioita hyvin tai ilolla. Ennen niin innostavista jutuista tulikin yht´äkkiä pelkkiä ankeita ja mekaanisia suoritteita ja kaikenlaiset odotusolettamat ja täydellisyysvaatimukset tuntuivat kasvavan lopulta vuoren korkuisiksi. Happi siinä meinasi loppua.

Silloin oli aika pysähtyä pohtimaan mikä on oikeasti tärkeää ja minkä voi jättää kokonaan pois. Ja mitä täytyy tehdä toisin.

Ennen niin innostavista jutuista tulikin yht´äkkiä pelkkiä ankeita ja mekaanisia suoritteita.

Emme ole nimittäin arvokkaita ihmisinä ainoastaan silloin kun olemme kiireisiä, teemme ja suoritamme paljon. Eikä tarpeellisuudenkokemuksemme voi syntyä vain toisten ihmisten odotusten täyttämisestä, täyteen tupatusta kalenterista tai jatkuvasta hääräämisestä ja puuhaamisesta.

Kyse on jostain paljon suuremmasta.

Kysymykset auttavat löytämään ratkaisuja

Yksi virstanpylväistä omalla kiireen kesyttämisen matkallani oli tutustuminen Anja Kuloveteen ja hänen luomaansa kiireenkesytys ® -konseptiin.

Konseptin eräs kiehtova ja mielikuvitusta ruokkiva metafora on kuvitteellinen kiireenkesyttäjien talo. Kiireenkesyttäjien talossa on yhdeksän erilaista huonetta eli yhdeksän erilaista näkökulmaa kiireeseen. Jokaisessa huoneessa omaa kiirettään voi tarkastella järjestelmällisesti yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Löytämällä itselle tärkeitä kysymyksiä saa avaimia aina uusien huoneiden ovien avaamiseen. Siksi kysymyksiä sanotaan avainkysymyksiksi.

Omaan kiireeseeni sain vastauksia vasta sitten, kun uskalsin aloittaa kysymisen. Miksi teen tätä asiaa? Miten teen? Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita? Mikä on mahdollista? Onko tekemiseni mielekästä? Kenelle teen? Näinkö haluan jatkaa?

Tavoitteena on tehdä oikeita asioita tietoisesti fiksummin eikä kaikkea mahdollista vain enemmän, kiukummin ja nopeammin.

Kun kiirettä ja sen erilaisia ilmenemismuotoja ryhtyy rehellisesti hahmottamaan ja havainnoimaan, mahdollisuudet sen suitsimiseen ja kesyttämiseen suurenevat. Tavoitteena on tehdä oikeita asioita tietoisesti fiksummin eikä kaikkea mahdollista vain enemmän, kiukummin ja nopeammin.

Unelmat nousevat kiiretuhkasta 

Olen tässä vuosien kuluessa alkanut ymmärtää, että minulle tuo liki koko kehon räjäyttävä kiire oli aikoinaan hieno lahja. Se oli lahja, joka mahdollisti kaiken sen, josta olen tänä päivänä uskaltanut luopua, jossa olen tänä päivänä mukana ja kaiken sen, jota olen nykyään osakseni saanut.

Kiire ilmaantuu elämäämme milloin minkäkinlaiseen lahjapaperiin käärittynä, milloin kenenkin välityksellä, tienviitta kourassaan.

Tuota lahjaa seurasi pakkopysähdys uudenlaiseen itsetuntemukseen, omien arvojen tarkempaan pohdintaan, osaamattomuususkomusten romuttamiseen ja omien toimintamallien kyseenalaistamiseen ja kehittämiseen. Sieltä kaiken kiiretuhkan ja hopputomun keskeltä nousi siivilleen toiveiden ja unelmien kirkkaus ja uusi alku.

Kiire ilmaantuu elämäämme milloin minkäkinlaiseen lahjapaperiin käärittynä, milloin kenenkin välityksellä, tienviitta kourassaan. Se lahjoo meitä aina silloin kun meidän täytyy pysähtyä miettimään toimintaamme ja tekemisemme tarkoitusta. Se ilmaantuu elämäämme juuri silloin, kun meidän on aika ottaa vastuuta valinnoistamme. Sen käärepaperiin on kirjoitettu: Mistä tässä on kyse? Mihin tämä johtaa? Onko tämä oikea reitti?

Kiire on siis kallisarvoinen lahja. Ota se vastaan, kiitä siitä ja suhtaudu siihen kunnioituksella. Sillä se on huomattavasti arvokkaampi lahja kuin mikään maailman tavara. Se on oikea aikalahja.

*****

Teksti on julkaistu alunperin 20.1.2019 Kiireenkesytys-blogissa.
Terhi Lavonen
on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Mainokset

Aikaoivalluksia vuosien takaa

Reilut kymmenen vuotta sitten olin hyvin kiireinen ihminen. Niin työssä kuin vapaallakin. Se oli sellaista kiirettä joka tuntui sekä mielessä että kehossa.

Sitten tuli surua ja huomasin ajattelevani siihenastista elämääni ja sen suorittamista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yht´äkkiä näin elämän ja ajan arvon uudella tavalla.

Tuolloin tuhersin muutaman kohdan muistilistan aikaoivalluksistani.

******

1. Aikani on arvokasta & ainutlaatuista

  • minun ajallani on arvo ja merkitys ihan sellaisenaan
  • jokainen hetki on ainutlaatuinen, ainutkertainen, peruuttamaton, korvaamaton
  • aika on annettu lahja -> vaalin sitä ja kiitän siitä

2. En halua tuhlata muiden aikaa, enkä halua että muut tuhlaavat minun aikaani

  • olen mukana vain sellaisissa asioissa, harrastuksissa tai yhteistyökuvioissa, joissa haluan olla mukana
  • sanon ”EI” mielummin heti kuin myöhemmin -> ilman syyllisyyttä
  • en varasta toisten ainutlaatuista aikaa myöhästelylläni

3. TO DO or NOT TO DO?

  • kaikkea ei tarvitse keretä tehdä, kaikessa ei tarvitse olla mukana -> valitsen
  • päivittäisestä to do -listasta voi yleensä huoletta pyyhkiä puolet pois -> riittävän hyvin on riittävän hyvä
  • mietin: kenen listaa toteutan?

4. En ole tärkeä siksi että olen kiireinen, vaan siksi että olen

  • hidastan puolella silloin kun meinaa tulla kiireinen olo
  • en osta tärkeyttäni ja ihmisarvoani esittämällä kiireistä – olemassaoloni riittää
  • laitan kalenteriini ”tyhjäke-päiviä” – silloin olen varattu vain itselleni

5. Elämä on nyt. Tässä.

  • tämä hetki on merkityksellinen
  • tässä hetkessä olen elossa
  • tänään toteutan edes rippusia unelmistani

********

Huh. Näyttääpä juhlalliselta listalta. Ja ehkä on vähän paatostakin pelissä. Mitään en kuitenkaan muuttaisi.

Ehkä tänä päivänä vielä lisäisinkin kaikenlaista: mitä kaikkea turhaa voisin vielä jättää pois, missä kaikessa voisin vielä tehdä raaempaa karsintaa ja miten olisin vieläkin tiukempi ja suorempi omien rajojeni määrittelyssä. Ehkäpä teen sellaisen lisälistan joku päivä.

Opettelen edelleen päivittäin valintojen tekemistä ja priorisoinnin jaloa taitoa. Positiivista on kuitenkin se, että ihan kuin vähän kerrassaan jotkut asiat olisivat  helpompia hoitaa ja aivan kuin selkäydin ja lihakset jo toteuttaisivat kuin itsestään monia aiemmin vaikeilta tuntuneita liikeratoja. EI-sanakin vaikuttaa päivä päivältä enemmän vanhalta tutulta ystävältä ja mahdollisuudelta kuin pelottavalta viholliselta.

Minkälainen olisi sinun aikaoivalluslistasi?

****

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

kiire1

Laahustamalla nopeasti perille

Kiire tarttuu herkästi ihmisestä toiseen. Itsensä kanssa saa tehdä paljon hommia, että ei ota ulkopuolelta tulevaa kiireen tuntua omakseen, mutta myös sen eteen on tietoisesti työskenneltävä, ettei omaa sisäistä kiirettään tartuta toisiin.

Päätäpahtaa asioihin säntäily tai ajattelematta eteenpäin puskeminen ei välttämättä vie parhaaseen lopputulokseen, vaikka se nopeimmalta ratkaisulta siinä hetkessä tuntuisikin.

Silloin kun kiire tuntu meinaa väkisin vyöryä päälle, kannattaa hidastaa vauhtia tietoisesti. Hengittää rauhallisesti, puhua rauhallisemmin, miettiä mitä tekee seuraavaksi ja ryhtyä sitten rauhallisesti työhön.

Minuun teki jo lapsena suuren vaikutuksen tarina jäniksestä ja kilpikonnasta. Siinä hitaus ja nopeus paiskasivat paradoksaalisesti kättä keskenään.

kiiruhdahitaasti.jpg

 

”Olipa kerran jänis ja kilpikonna. Jänis oli nopea jaloistaan ja vikkelä juoksija. Kilpikonna taas kulki hitaasti ja verkkaisesti, hötkyilemättä.

Eräänä päivänä jänis taas tapansa mukaan kehuskeli, miten nopea juoksija se oli. Kilpikonnaa jänis ivasi: ”Sinä olet niin hidas, tuollainen laahustaja”, se pilkkasi.

”Juostaan kilpaa niin nähdään, kumpi meistä on nopeampi”, kilpikonna sanoi jänikselle. Oliko moista ennen kuultu! Kilpikonna haastoi jäniksen juoksukilpailuun! Jänis suostui varmana voitostaan.

Juoksukilpailu päätettiin toteuttaa heti. Kettu määrättiin tuomariksi ja juoksumatkaksi sovittiin pitkä ja suora tie.

”Yksi, kaksi, nyt!” kettu huusi ja lähetti kilpailijat matkaan. Jänis lähti vauhdilla matkaan ja juoksi nopeasti. Kun se oli juossut pienen pyrähdyksen, se katsoi taakseen. Kaukana tien alussa kilpikonna laahusti hitaasti eteenpäin.

Jänistä alkoi naurattaa: ”Minähän voitan kilpikonnan aivan helposti. Minulla ei ole mitään kiirettä. Voin välillä vaikka vähän levätä”, jänis jutteli itsekseen.

Jänis meni puun alle varjoon.”Lepään hetken ja juoksen sitten kilpikonnan kiinni”, se sanoi ja nukahti. Jäniksen nukkuessa, kilpikonna laahusti hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.

Aika kului. Jänis nukkui ja kilpikonna vaelsi päättäväisesti kohti maalia. Jänis heräsi vasta silloin kun kilpikonna jo saapui maaliin.

Ja niin Kettu julisti kilpikonnan juoksukilpailun voittajaksi.”

Aisopos: JÄNIS JA KILPIKONNA
(Oheinen teksti muokattu Pertti Rajalan selkomukautuksen pohjalta)

Tarinasta on löytettävissä montakin opetusta Aisopoksen taattuun tyyliin. Itselleni ehkä suurin merkitys on kuitenkin ollut sen oivaltamisessa, että hitaasti laahustaenkin voi päästä perille riittävän nopeasti. Joskus on vain parempi edetä asioissa verkalleen ja tasaisen varmasti. Ja keretä siinä matkalla vähän fundeeraamaankin ja välttämään siten yleensä paljon aikaa vieviä korjausliikkeitä tai hommien uudelleen aloittamisia.

Jänis ei ole aina nopein ja tehokkain. Nopein ja tehokkain voikin olla kilpikonna.

*****
– Terhi
http://www.aikatra.com
@aikatranterhi

 

 

Suoritatko elämääsi?

”Ne tappaa mut työllä!” Hän rötkötti tuolissaan ja piti jalkojaan pöydällä. Istahdin asiakastuolille niin kuin aiemminkin. Tiesin, että kohta jalat löytäisivät lattian, kiireisyys poistuisi puheesta ja olemuksesta, ja hän olisi vain minua ja minun asiaani varten. Kuunnellen, kiireettä ja ammattitaidolla.

Muistan, kun näin hänet ensimmäisen kerran. Istuin terveyskeskuksen käytävällä ja odotin kutsua vastaanottohuoneeseen. Selailin levottomasti jotakin nukkavierua naistenlehteä ja jännitin. Käytävällä ohitseni juoksenteli useita kertoja sama kiireisenoloinen lääkäri valkoisen takin helmat levottomasti lepattaen. Muistan toivoneeni, ettei hän ainakaan olisi minun lääkärini. Tuo kiireinen viuhottaja. Mutta toisin kävi. Onneksi. Sain lääkärin, joka kuuli ja kuunteli jopa rivien välitkin. Ja oli täysin läsnä.

Läsnäolosta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Siitäkin voi tänä päivänä saada stressiä ja tehdä suorittamista. Suoritamme aikaa, suoritamme läsnäoloa, suoritamme tekemistä. Teemme ”elämäsuoritteita” niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Läsnäolo on hyvää käytöstä

Läsnä voi olla monella tavalla. Sitä voi olla itselleen tai toisille. Sitä voi olla ystävälle, työkaverille, asiakkaalle, alaiselle ja esimiehelle. Jokainen kohtaaminen on arvokas. Jokainen ihminen on arvokas. Jokainen pysähtyminen on mahdollisuus, lyhytkin sellainen.

Itselleen läsnäoleminen voi olla sitä, että kykenee olemaan yksin omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa, eikä tarvitse jatkuvia virikkeitä, tekemistä tai toisten seuraa. Toiselle ihmiselle läsnäolemisessa ja hänen kiireettömässä kohtaamisessaan, on taas kyse vuorovaikutuksesta. Miten suhtaudun toiseen ihmiseen, puhunko päälle, kiirehdinkö toisen puhetta, pälyilenkö muualle, kuuntelenko ollenkaan, näpläänkö samalla kännykkääni jne. Onko elämäni aina enemmän jossakin muualla kuin nyt juuri tässä? Pohjimmiltaan toiselle ihmiselle läsnäolemisessa on kyse myös hyvästä käytöksestä.

Virpi Koskela (LUT, Lahti School of Innovation) haastoi 15.1.2015 Tampereen yliopistossa miettimään, voisivatko läsnäolo ja suorittaminen olla toistensa vastakohtia. Läsnäolossa on mahdollista aito kohtaaminen, omana itsenään olo, improvisointi, kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, ajattomuus ja ajan antaminen sekä asiakaslähtöisyys. Suorittamisessa taas näkyväksi tulevat tarkka työroolien ylläpito, ammatilliset rutiinit, ohjaaminen ja opastus, kiire, byrokratia ja asiantuntijuus.

”Läsnäolo vaatii vastavuoroisuutta, samanarvoisuutta, kuulemista ja rohkeutta muutokseen ja kasvuun. Läsnäolo työssä on useimmiten sidoksissa kohtaamiseen, työpaikan vuorovaikutukseen ja ihmisen kykyyn, haluun ja tapaan kohdata toinen ihminen, kaltaisensa.” (Virpi Koskela, luentokalvot 15.1.2015)

lasnaolo

Itselleen läsnäoleminen voi olla sitä, että kykenee olemaan yksin omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa, eikä tarvitse jatkuvia virikkeitä, tekemistä tai toisten seuraa.

Vuorovaikutuksen viisi periaatetta

Kirjassaan Ratkaisun taito Harri Hirvihuhta ja Anneli Litovaara esittelevät  vuorovaikutuksen viisi periaatetta (5K-periaatteet), joiden avulla voi miettiä arvostavaa vuorovaikutusta. Periaatteet ovat:

1. kunnioitus
2. kuuntelu
3. keskittyminen
4. keveys
5. kärsivällisyys

Jälleen mieleeni tulee tuo takinliepeet lepattaen kiiruhtava ja jalkojaan pöydällä pitävä lääkäri. Lääkäri, jonka kiireisen oloinen elekieli ja persoonallinen temperamentti saivat ajattelemaan ihan muuta, kuin mitä hän oikeasti työtehtävässään oli.

Tämä lääkäri otti asiakkaan vastaan juuri sellaisena kuin asiakas on. Hän jaksoi kuunnella tarinat ja valitukset ja loi ilmapiirin, jossa oli aikaa kertoa aivan kaikki. Asiakas koki olevansa tärkeä, eikä mikään ylimääräinen riesa tai huvikseen vastaanotolla ramppaava, muuten niin hyvän työpäivän pilaaja. Hän teki tarkentavia kysymyksiä, katsoi silmiin, kohtasi. Osasi myös tuoda tilanteisiin huumoria ja uusia kuvakulmia, ja jaksoi selittää asioita ja vastata arvostavasti huolestuneisiin kysymyksiin. Eikä kadonnut minkään teknisen vempaimen taakse piiloon.

”Ne tappaa mut työllä”, puuskahti lääkäri. Ja asiakkaita pursuilevasta odotushuoneesta huolimatta kykeni kohtaamaan toisen ihmisen kiireettä ja ammattitaidolla. Siinä sitä piisaa haastetta tänäkin päivänä.

Kolumni on julkaistu alunperin 19.8.2015 Kollega.fi  -verkkolehden Vierailija-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

 

Kotiretriitti – 7 vinkkiä rauhalliseen rentoiluun

Tänä päivänä elämässä tuntuu olevan kovasti hoppua, kiirettä ja suorittamista. Odotamme paljon paitsi itseltämme ja läheisiltämme, myös harrastuksiltamme, työpaikaltamme ja ystäviltämme. Joskus on hyvä pysähtyä, olla läsnä vain itseään ja omia ajatuksiaan varten.

Irtiotto arjen kiireestä

Monet seurakunnat, yhteisöt ja yhdistykset tarjoavat retriittejä mahdollisuutena jättää arjen paineet ja stressi hetkeksi taakse. Myös yritykset järjestävät työntekijöilleen retriittejä esimerkiksi yhteishengen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi.

Retriitissä ladataan akkuja kiireen ulottumattomissa yleensä luonnonkauniissa ympäristössä ja täysihoidossa. Retriitti voi olla hiljaisuuden retriitti, hengellinen retriitti tai jonkin teeman ympärillä pyörivä keskustelevakin kohtaaminen.

luonto retriitti koti rauha

Rauha ja rentous voi löytyä kävelylenkiltä

Oma retriitti – rauhallista rentoiluaikaa

Kaikki eivät kuitenkaan halua tai voi lähteä näihin tarjolla oleviin retriittiviikonloppuihin. Kyse saattaa olla ajasta tai rahasta tai siitä, ettei halua viettää aikaansa tuntemattomien ihmisten kanssa jossakin tuntemattomassa paikassa. Rauhallinen yksinolo voi houkutella enemmän.

Tällöin vaihtoehtona voisi olla ”kotiretriitti”, joka kestää vaikkapa vuorokauden. Järjestäminen lienee mahdollista, jos sen suunnittelee ennakkoon ja saa samassa asunnossa punkkaavat mukaan juoneen.

  1. Järjestä retriitti silloin kun lapsesi, puolisosi tai asuinkumppanisi on muualla. Kerro heille suunnitelmasi.
  2. Siivoa ennen retriitin alkua asuntosi tai se tila, jota aiot rentoiluaikanasi käyttää. Itse retriitin aikana ei ole tarkoitus siivota.
  3. Täytä jääkaappi hyvällä ruoalla.
  4. Hemmottele itseäsi: käy esimerkiksi hierojalla, kampaajalla tai kosmetologilla. Tai lämmitä sauna, tee kotona itsellesi manikyyri tai pedikyyri tai ota päiväunet.
  5. Sulje virtuaalinen maailma pois. Unohda sähköpostit, tekstiviestit, puhelut ja some.
  6. Tee sellaista mikä tekee mielesi iloiseksi ja olosi rennoksi. Käy kävelylenkillä, maalaa, kirjoita, soita, neulo, lue hyvä kirja, katso lempielokuvasi tai kokeile meditaatiota.
  7. Mene nukkumaan ajoissa äläkä laita herätyskelloa soimaan. Nuku niin pitkään kuin nukuttaa. Anna kehosi määrätä milloin unta on ollut riittävästi.

Oivalluksia arkeen

Kotiretriitin aikana voisi olla hyvä kirjoittaa omia ajatuksia ylös, jos se vain tuntuu luontevalta. Retriitin aikana heränneisiin tunteisiin, ajatuksiin ja oivalluksiin on hyvä sitten palata arjen keskellä ja pohtia mitä ne kertovat itsestä, työstä, elämästä, toiveista ja tarpeista.

****
JK. Aina teksti-ideoita ei saa pelkästään oman alan ammattikirjallisuudesta. Tämäkin kirjoitus sai aiheensa ja muotonsa Kate Forsterin romaanista: The Perfect Retreat.

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

 

 

Krooninen myöhästelijä on aikavaras

Työyhteisöön oli kutsuttu tunnettu luennoitsija puhumaan työhyvinvoinnista. Aikaa luennolle oli varattu puolitoista tuntia. Luennoitsija seisoi jo lähtökuopissa, presentaatiokuvat olivat kohdillaan ja mikrofoni valmiina. llmapiiri oli innostunut ja odottava. Kaikki muut olivat paikalla, paitsi työpaikan krooninen myöhästelijä. Kun aikataulusta oltiin jo myöhässä 15 minuuttia, esimies teki päätöksen aloittamisesta. Loputtomiin ei voitu odottaa.

Juuri kun luento pääsi vauhtiin, sisään kolisteli äsken mainittu krooninen myöhästelijämme. Oven pielet paukkuivat, kenkien korot kopisivat ja käsilaukku tarttui rämisten lähimmän tuolin selkänojaan. Luennoitsija keskeytti luentonsa, kaikki kääntyivät katsomaan kolistelijaa, osa porukasta huokaili, osa tyytyi mulkoilemaan.

”Anteeksi, olen myöhässä, juu jatkakaa vaan, älkää antako minun häiritä, anteeksi kovasti!”, myöhästelijä toisteli ja istahti takarivin tuoliin. Muut käänsivät katseensa takaisin luennoitsijaan, joka hieman yskäistyään sai taas juonesta kiinni ja jatkoi puhettaan.

Mutta takarivi ei rauhoittunut. ”Oottekste saanut jotain monisteita, mulla jäi tietokoneen piuha kotiin, akku melkein loppu – oisko sulla lainata…?” Taas kolisi tuoli, tietokone kilisi käynnistyessään, tekstiviestit piippasivat. Kun myöhästelijä vihdoin sai tietokoneensa auki, piuhan lainaan ja kännykkänsä vaiennettua, oli luentoa kulunut jo kaiken kaikkiaan 30 minuuttia.

aikavarasAikaa ei voi maksaa takaisin

Elämässä sattuu kaikenlaista. Kehätiellä on ruuhkaa, auto ei käynnisty, tuli nukuttua pommiin, junan raiteilla oli lehtiä, lunta ja vettä tai koira söi luentomonisteet ja kirjastokirjat. Sellaista elämä on. Jokainen myöhästyy joskus. Mutta moni saattaa tunnistaa tuttavapiiristään henkilön, joka on aina myöhässä sovitusta tapaamisesta. Henkilön, jota saa alituiseen odottaa ja jonka ympärillä kaikkien muidenkin ajankäyttö tuntuu pyörivän.

Rankasti sanottuna krooninen myöhästelijä varastaa toisten ihmisten aikaa. Hän viivästyttää palaverin alkua tai keskeyttää jo alkaneen luennon ja vaikeuttaa tapaamisista myöhästymisillään toisten töitä ja aikatauluja. Odottelijoista saattaa tuntua, ettei heidän aikaansa, käsiteltäviä asioita tai heitä itseään arvosteta. Krooninen myöhästelijä saattaa aiheuttaa toisissa ihmisissä ärtymystä, kiukkua, luottamuspulaa ja pahan puhumista selän takana. Työyhteisössä työkaverit tekevät varmistelun varmisteluita omalta osaltaan – varautuen työkaverin myöhästelyihin. Odottelun lisäksi tämäkin vie toisten aikaa.

Myöhästelijä ei yleensä ole tahallaan myöhässä. Hän saattaa olla aikaoptimisti, joka ajattelee ehtivänsä tehdä vielä vaikka mitä. Hän saattaa olla myös niin sosiaalinen ja empaattinen, että jää herkästi kuuntelemaan toisia ja juttelemaan kaikkien kohtaamiensa tuttujen kanssa. Tai ehkä hän ei vaan halua olla liian aikaisin paikalla, koska hetkenkin ylimääräinen odottelu tuntuu turhalta ja tehottomalta ajankäytöltä. Myöhästely saattaa olla myös aikaa myöten syntynyt huono tapa. Oli syy mikä tahansa, asialle kannattaa tehdä jotakin. Sillä aikaa on vaikea korvata tai maksaa toisille takaisin.

Taltuta myöhästely

Jos sinulle on huomauteltu myöhästelystäsi tai tunnistat kroonisen myöhästelijän oireita itsessäsi, voit lähteä pohtimaan ja kokeilemaan seuraavia asioita:

  1. Tiedosta tilanne ja tee asialle jotakin. Mieti mistä se johtuu? Mitä myöhästelysi aiheuttaa toisille ihmisille? Minkälaisen kuvan annat itsestäsi? Myöhästely ei ole osa persoonaa vaan käytöstä. Kunnioita toisten aikaa!
  2. Jätä aikatauluissa tilaa yllätyksille ja unohda aikaoptimismi. Mieti mitä oikeasti ehdit tehdä. Suunnittele aikataulusi niin, että olet aina vähän etuajassa.
  3. Tunnista ongelmakohdat ja kehitä rutiineita tilanteisiin, jotka ovat sinulle erityisen vaikeita. Esimerkiksi aamuheräämiset, kiiretilanteet, vaatteiden valitseminen, kännykän laturin unohtuminen, avainten hukkuminen -> miten ennakoit nämä tilanteet?
  4. Hyödynnä luppoaika. Jos olet ajoissa, lue kirjaa, vastaa sähköposteihin, mieti seuraavan päivän työlistaa tai ota vaan rennosti.
  5. Jätä kalenteriisi tyhjää. Arvosi tai itsetuntosi ei ole kiinni kalenterin täyttöasteesta.
  6. Jos kaikesta huolimatta olet myöhässä, pyydä anteeksi, mutta älä vie enää enempää toisten aikaa ja tee numeroa itsestäsi.

”Aikaa on täysin riittävästi. Kyse on vain asioiden tärkeysjärjestyksestä”, Peter Drucker on todennut. Ehkäpä lausahduksessa piilee totuuden siemen…


Kolumni on julkaistu 4.5.2016 Kollega.fi  -verkkolehden Vierailija-blogissa.

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

aikaaon

”Aikaa on täysin riittävästi. Kyse on tärkeysjärjestyksestä.” – Peter Drucker

Minä ja kiire – me ei olla enää kavereita

Olen monilla luennoillani kertonut avoimesti siitä, kuinka olin ennen kovin kiireinen ihminen. Halusin olla monessa mukana, moni asia kiinnosti ja innosti, ja mitä enemmän kiinnostuin ja innostuin, sitä enemmän minulle tuntui siunaantuvan kaikenlaisia tehtäviä ja toimia. Ja aina odotettiin tietenkin mahdollisimman priimaa ja kohtuullisen nopeastikin, kiitos. Eivät ne odotukset ja vaatimukset kuitenkaan tulleet pelkästään toisilta ihmisiltä. Itse olin itseni ankarin ruoskija ja itse itseni siihen hoppuun ajanut. Toiset vain tarttuivat tilaisuuteen ja hyödynsivät sen.

Ja mitähän mahtaa tehdä pieni ihminen, kun on kiire ja paljon tekemistä? No tietenkin yrittää vielä enemmän, vielä nopeammin, vielä paremmin, vielä kiukummin. Kuin olympialaisissa konsanaan. Ettei nyt vaan kukaan pettyisi ja ettei itse joutuisi pettymään siihen, ettei pystynytkään. Vääjäämättä sitten koitti se hetki, jolloin vuorokauden tunnit eivät vain enää riittäneet.

Silloin oli aika tehdä jotakin toisin. Pysähtyä ja miettiä koko elämän konsepti uudelleen. Pohtia mikä on oikeasti tärkeää ja minkä voi jättää kokonaan pois.

Ämpäri päässä

”Minä kierrän itseni solmuun

vedän sykkyrälle sydämeni

joka vain hakkaa ja hakkaa
korvissa saakka talttojen tasainen töminä
ja naskalien pistävä nauru

ja pää kuuluu jollekin toiselle

jollekin tuntemattomalle sekopäälle

joka ei näe, ei kuule, ei käsitä

jonka maailma on kuin hidastetussa filmissä
ison kumisevan ämpärin sisällä.

Ja kun kaipaus tuntuu sormien sipinässä
ja varpaiden vispaavassa vihlonnassa
eikä rauhaa ole öisinkään,

minä vain juoksen ja juoksen
otsalla uupumuksen uurteet
hartioilla koko elämän harras paino
jalat sirklaten levottomasti ympyrää
vieden väärään paikkaan,
väärään aikaan, väärän kulkijan.

Ei tule rauha,
 ei armo, ei vapautus.

Missä jonossa minä oikein olin
kun minut tietämättäni lunastettiin?”

Minut havahdutti lopullisesti se, että tajusin elämän rajallisuuden. Mihin haluan oikeasti oman arvokkaan aikani käyttää? Miten sen käytän? Elänkö ”sitten kun” vai ”nyt kun”? Mikä on minulle mahdollista? Mitä haluan vielä tehdä? Miten haluan työtäni tehdä? Mikä tekee minut iloiseksi? Miten voin olla läsnä paremmin läheisilleni ja itselleni? Miten saan kumisevan ämpärin pois päästäni?

Uusille urille

Tietokirjailija Anja Kulovesi on puhunut ja kirjoittanut paljon kiireestä. Kun juttelin Anjan kanssa ensimmäistä kertaa puhelimessa vuonna 2013, hän tuntui heti jotenkin tutulta ihmiseltä. Lämpimältä, läsnäolevalta, ymmärtävältä. Muistan erityisen sykähdyttävänä Anjan toteamuksen: ”Aika on oikeasti ainoa todellinen pääoma, joka meitä kaikkia yhdistää. Kaikki muu on vain ihmisten keksimää leikkiä”. 

Minusta tuli monien reittien, vuosien, koulutusten ja omakohtaisten kantapääkontaktien jälkeen työnohjaaja (STOry), kiireenkesytys-valmentaja ja työelämä-intouttaja. Tänä päivänä puhun ja kirjoitan paljon kiireestä, työhyvinvoinnista, omista voimavaroista ja työssä jaksamisesta. Työni on tsempata, innostaa, kannustaa pohtimaan, etsimään ja toteuttamaan. Ehkäpä kerron tähän hetkeen johtaneesta tiestä joku päivä tarkemminkin.

Kiire yrittää vielä toisinaan tunkeutua elämääni. Mutta onneksi tiedän jo keinoja sen torjumiseksi. Ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Omaa aikaani ja myös toisten aikaa arvostaen ja kunnioittaen.

-Terhi

http://www.aikatra.com
twitter: @aikatranterhi

aikakiire