Kiire on lahja

Olen ollut aikoinani hyvin kiireinen ihminen. Intohimo ja innostus tehdä kaikenlaisia asioita muuttui kuitenkin pikkuhiljaa ahdistavaksi vankilaksi, jossa ei oikeasti ollut enää aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä asioita hyvin tai ilolla. Ennen niin innostavista jutuista tulikin yht´äkkiä pelkkiä ankeita ja mekaanisia suoritteita ja kaikenlaiset odotusolettamat ja täydellisyysvaatimukset tuntuivat kasvavan lopulta vuoren korkuisiksi. Happi siinä meinasi loppua.

Silloin oli aika pysähtyä pohtimaan mikä on oikeasti tärkeää ja minkä voi jättää kokonaan pois. Ja mitä täytyy tehdä toisin.

Ennen niin innostavista jutuista tulikin yht´äkkiä pelkkiä ankeita ja mekaanisia suoritteita.

Emme ole nimittäin arvokkaita ihmisinä ainoastaan silloin kun olemme kiireisiä, teemme ja suoritamme paljon. Eikä tarpeellisuudenkokemuksemme voi syntyä vain toisten ihmisten odotusten täyttämisestä, täyteen tupatusta kalenterista tai jatkuvasta hääräämisestä ja puuhaamisesta.

Kyse on jostain paljon suuremmasta.

Kysymykset auttavat löytämään ratkaisuja

Yksi virstanpylväistä omalla kiireen kesyttämisen matkallani oli tutustuminen Anja Kuloveteen ja hänen luomaansa kiireenkesytys ® -konseptiin.

Konseptin eräs kiehtova ja mielikuvitusta ruokkiva metafora on kuvitteellinen kiireenkesyttäjien talo. Kiireenkesyttäjien talossa on yhdeksän erilaista huonetta eli yhdeksän erilaista näkökulmaa kiireeseen. Jokaisessa huoneessa omaa kiirettään voi tarkastella järjestelmällisesti yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Löytämällä itselle tärkeitä kysymyksiä saa avaimia aina uusien huoneiden ovien avaamiseen. Siksi kysymyksiä sanotaan avainkysymyksiksi.

Omaan kiireeseeni sain vastauksia vasta sitten, kun uskalsin aloittaa kysymisen. Miksi teen tätä asiaa? Miten teen? Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita? Mikä on mahdollista? Onko tekemiseni mielekästä? Kenelle teen? Näinkö haluan jatkaa?

Tavoitteena on tehdä oikeita asioita tietoisesti fiksummin eikä kaikkea mahdollista vain enemmän, kiukummin ja nopeammin.

Kun kiirettä ja sen erilaisia ilmenemismuotoja ryhtyy rehellisesti hahmottamaan ja havainnoimaan, mahdollisuudet sen suitsimiseen ja kesyttämiseen suurenevat. Tavoitteena on tehdä oikeita asioita tietoisesti fiksummin eikä kaikkea mahdollista vain enemmän, kiukummin ja nopeammin.

Unelmat nousevat kiiretuhkasta 

Olen tässä vuosien kuluessa alkanut ymmärtää, että minulle tuo liki koko kehon räjäyttävä kiire oli aikoinaan hieno lahja. Se oli lahja, joka mahdollisti kaiken sen, josta olen tänä päivänä uskaltanut luopua, jossa olen tänä päivänä mukana ja kaiken sen, jota olen nykyään osakseni saanut.

Kiire ilmaantuu elämäämme milloin minkäkinlaiseen lahjapaperiin käärittynä, milloin kenenkin välityksellä, tienviitta kourassaan.

Tuota lahjaa seurasi pakkopysähdys uudenlaiseen itsetuntemukseen, omien arvojen tarkempaan pohdintaan, osaamattomuususkomusten romuttamiseen ja omien toimintamallien kyseenalaistamiseen ja kehittämiseen. Sieltä kaiken kiiretuhkan ja hopputomun keskeltä nousi siivilleen toiveiden ja unelmien kirkkaus ja uusi alku.

Kiire ilmaantuu elämäämme milloin minkäkinlaiseen lahjapaperiin käärittynä, milloin kenenkin välityksellä, tienviitta kourassaan. Se lahjoo meitä aina silloin kun meidän täytyy pysähtyä miettimään toimintaamme ja tekemisemme tarkoitusta. Se ilmaantuu elämäämme juuri silloin, kun meidän on aika ottaa vastuuta valinnoistamme. Sen käärepaperiin on kirjoitettu: Mistä tässä on kyse? Mihin tämä johtaa? Onko tämä oikea reitti?

Kiire on siis kallisarvoinen lahja. Ota se vastaan, kiitä siitä ja suhtaudu siihen kunnioituksella. Sillä se on huomattavasti arvokkaampi lahja kuin mikään maailman tavara. Se on oikea aikalahja.

*****

Teksti on julkaistu alunperin 20.1.2019 Kiireenkesytys-blogissa.
Terhi Lavonen
on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Mainokset

Kiireadrenaliini ja kehohoppuisuus – tunnistatko itsesi?

Tapaan työkentällä jatkuvasti kiireestä ja hopusta ahdistuneita ihmisiä, jotka kokevat riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteita työssään. Juuri sen kiireen ja hopun takia.

Lukemattomia tarinoita olen kuullut myös siitä, kuinka työelämän kiire pikkuhiljaa valtaa tilaa myös vapaa-ajalta. Se aivan kuin liukuisi sinnekin, levittäisi ovelasti lonkeroitaan. Yht´äkkiä sitä huomaa ajattelevansa työtä silittäessä, autoa ajaessa, ennen nukkumaanmenoa. Työn jumit ja tiukkatahtisuus jäävät päälle kaikessa mitä vapaallakin tekee. Ja lopulta sitä saattaa herätä klo 03.30 hikisenä lakanoihin kietoutuneena ja pelätä kaikkia niitä asioita, jotka voi tulevana työpäivänä mokata tai vatkata mielessään kaikkia niitä työtehtäviä, jotka on unohtanut tehdä tai jotka ainakin pelkää unohtavansa tehdä.

Aivojen työmuisti ei enää yksinkertaisesti riitä ja kovalevykin alkaa olla täynnä. Vaihtoehdoiksi jää buuttaaminen, uusien ulkoisten levyjen hankkiminen tai turhien tiedostojen pois siivoaminen.

Been there, done that

Olen itsekin käynyt tuon lävitse. Ja muistan vielä hyvin ne hetket, kun tuntui siltä, että mitään ei kerkeä tekemään kunnolla, kaikki meinaa unohtua ja elämä tuntuu vain silkalta suorittamiselta.

Merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään, mutta itselläni ei sitten kuitenkaan riittänyt huomiokyky, ymmärrys eivätkä voimat kierteen katkaisemiseen. Sillä silloin kun on oikein kova etukeno, on parempi juosta yhä vain kovempaa, jotta ei kaadu. Eikö niin? Niin minä ainakin tein. Hoin vaan jatkuvasti itselleni, että kyllä minä pystyn, vielä hetken jaksan, kyllä tästä selvitään, vähän vielä pinnistän, jaksaajaksaa!!

Kunnes henki ei enää meinannut kulkea. Silloin oli pakko pysähtyä.

Minun olisi pitänyt tehdä sille ”elämän suorittamiselle” jotakin jo paljon paljon aiemmin. Ehkä olisin noina hoppuvuosina kaivannut sitä, että joku olisi sanonut minulle aivan suoraan, että nyt menee Terhi liian lujaa, höllää vähän. Minun olisi pitänyt osata pysähtyä. Arvioida tilanne kriittisesti. Miettiä mitä oikeasti haluan ja mitä en. Miettiä mistä voisin luopua ja missä kaikessa minun ei todellakaan tarvitse olla mukana.

Kiireadrenaliini jyllää kehossa

Siinä vaiheessa kun seinä tuli vastaan ja oli pakko pysähtyä, kehollani meni jo valtavan kauan aikaa päästä eroon siihen vuosia pakkautuneesta kiireadrenaliinista. Siihen meni vuosia. Mutta vähän kerrassaan, pienin askelin pääsin kuitenkin adrenaliinista eroon ja pohdiskelin ajankäyttöäni täysin uudesta vinkkelistä.

Kun oma olotilani oli sitten alkanut helpottaa, minussa syntyi halu olla tukena ja apuna niille ihmisille, jotka kävivät läpi samaa kuin minä aiemmin. Ajattelin, että että voisin omalla tarinallani vaikuttaa siihen, ettei kaikkien etukenossa kulkevien tarvitsisi muksia itseään joka kuopan kautta, että voisin valaa rohkeutta ja uskoa myös niihin tilanteisiin kun ollaan jo kuopassa: kyllä sieltä pääsee ylös!

Siksi kirjoitan tästä.
Siksi olen täällä, tässä ja nyt.

– Terhi
www.aikatra.com
terhi@aikatra.com

kiireinenihminen

Työtehtävien aloittamisen esteet ja miten ne ylitetään

Jokainen tunnistaa varmaan sen tilanteen kun olisi töitä tehtävänä, mutta ei millään vaan saa aloitettua. Sitä vaan lykkää ja siirtää aloittamista ja kaikenlaiset sijaistoiminnot ovat huomattavasti mielenkiintoisempia ja tärkeämpiä kuin se asia, joka oikeasti pitäisi tehdä. Ja sitten työtehtävät kasaantuvat ja painavat mieltä enemmän ja kohta on jo kauhea kiire, hoppu, ahdistus ja oravanpyörä on valmis.

Olin taannoin kirjailija, kirjoittajaohjaaja Taija Tuomisen kirjoituskurssilla. Kurssilla käytiin lävitse kirjoittajilla ilmeneviä kirjoittamisen esteitä. Eli niitä syitä, joiden vuoksi kirjoittaminen ja sen aloittaminen on toisinaan vaikeaa.

Taija Tuomisen mukaan kirjoittamisen esteitä usein ovat: blokki, vastarinta, perfektionismi, huonouden pelko, väärät ajatukset, lykkääminen, aikaisemmat negatiiviset kokemukset ja itsesensuuri.

Mietin, että toden totta; eiväthän nuo kirjoittamisen esteet koske vain kirjoittamista, vaan suurin osa niistä on siirrettävissä ja sovellettavissa myös moniin muihinkin työtehtäviin. Pikkuisen viilaten.

Työtehtävien aloittamisen esteet –lista voisi näyttää seuraavanlaiselta:

1. Blokki

Mistä on kyse?
Blokki iskee silloin kun on niin paljon kaikkea tekemistä, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi tai mitä ryhtyisi tekemään. Kun tekemistä piisaa, on vaikeaa hahmottaa mikä on tärkeää ja mikä ei. Silloin iskee herkästi ahdistus ja aika saattaa mennä tuijottaessa pöydälle kerääntyvää paperivuorta ja ihmetellessä satoja sähköposteja. Tietää että pitäisi, mutta kun ei vaan pysty.

Miten tilanteesta selviää?
Kannattaa aloittaa jostain helposta pienestä tehtävästä arvottamatta sen tärkeyttä yhtään. Tai sitten voi ottaa löysin rantein ja matalin kynnyksin ja tehdä koko hommasta leikkiä kuten Maija Poppanen, tai kokeilla vaikka arpoa aloitustehtävät ja työkoneet Kummelin tapaan, bongata itselleen plussapisteitä mahdollisimman hankalasta tehtävästä tai pyytää työkaveria heittämään joku tehtäväehdotus.

On nimittäin parempi tehdä blokin iskiessä edes jotakin, kuin jäädä pohtimaan tuntitolkulla sitä että mistä aloittaisi. Yleensä kun alkuun pääsee edes jonkun asian kanssa, homma kyllä alkaa kulkea. Ilon kautta vaan.

2. Lykkääminen

Mistä on kyse?
Työtehtävävien aloittamista tekee mieli lykätä silloin kun työtehtävä on epämieluinen, sitä ei näe tärkeänä tai homma on jotenkin erityisen mutkikas tai hankala, jolloin sen aloittaminen saatikka tekeminen saattaa tuntua kokonaisen elefantin nielaisulta. Toisinaan tulee lykättyä myös niitä ”helppoja” hommia, koska nehän kerkeää sitten myöhemmin tekemään kiukulla ihan tuosta vaan. Mutta sitten tuleekin kehiin joku satunnainen tekijä, ja pakka on sekaisin.

Lykkäämisessä on tyypillistä se, että keksitään jatkuvasti jotakin muuta tärkeämpää ja tähdellisempää tekemistä, vaikka tämä hankala työtehtävä jumpsuttaa jatkuvasti takaraivossa. Aloitus siirtyy aina iltapäivään, huomiseen, ensi viikkoon jne. Niin pitkälle kuin se on suinkin mahdollista.

Miten tilanteesta selviää?
Reippaasti vain tulta päin! Sen enempiä ajattelematta. Parhaat kicksithän tulee aina siitä, kun saa tehtyä asian, jota eniten tekee mieli lykätä. No pain, no gain.

3. Suuret tavoitteet

Mistä on kyse?
Moni tekee liian suurista tavoitteista itselleen vankilan. Saattaa olla, että mielessä väikkyy huikea visio siitä kuinka hieno ja mahtava tästä työjutusta tulee, kuinka kaikki hurraavat ja pomo kiittää. Rahaa tulee ja työkaverit tekevät aaltoja. Kaikki hienot ideat pääsevät käyttöön ja rikkaat älynväläykset saavat oikeutta. Priimaa pukkaa, kun oikein viilaa.

Mutta koska rima on niin korkealla, aloittaminen tuntuu vaikealta. Mitä jos kaikki ei menekään niin kuin suunniteltiin? Mitä jos tästä tuleekin vain pettymys? Mitä jos ideat eivät toimikaan, yhteistyöstä ei tule mitään ja pomokaan ei tykkää? Silloin on parempi jättää kokonaan aloittamatta, ettei vaan tule niitä pettymyksiä. Koska kun ei edes aloita, voi jatkuvasti kuitenkin elätellä toiveita ja vaalia hellästi unelmaa siitä, että JOS aloittaisin ja JOS tekisin, niin miten kaikki onnistuisikaan ja menisi hyvin.

Miten tilanteesta selviää?
Isosti ajatteleminen on ihan hyvä ajatusmalli silloin, kun se ei rajoita, vaan vapauttaa ja luo innostusta. Mutta jos huomaa suurien tavoitteiden, haaveiden ja unelmien rajoittavan omaa tekemistä, kannattaa ruveta ajattelemaan ehkä pienemmin: asettamaan pienempiä välitavoitteita ja saavuttamaan ensin ne. Ottamaan niin sanottuja mikroaskeleita – pienimpiä mahdollisia askeleita kohti suurempaa tavoitetta. Jokaisen välitavoitteen kohdalla voi sitten kollata, että onko tämä riittävästi vai pystynkö/jaksanko/kykenenkö kurkottamaan vielä lisää, vai onko tämä jo aivan riittävästi.

4. Aikaisemmat huonot kokemukset

Mistä on kyse?
Mieleen muistuu edellinen samankaltainen tilanne, joka ei kyllä mennyt putkeen. Sitä vaan tietää jo työtehtävän nähdessään, että kun tähän kätensä iskee, töitä on tiedossa ja paljon. Kaikki tulee vaatimaan valtavasti paperinpyöritystä ja tunteja ja tunteja ja kaikki tietenkin vaikeimman kautta. Sitä on jo valmiiksi kauhistunut olo, että ei voi olla totta, taasko tämä alkaa? Eikö tämä ikinä lopu? Miksi TAAS?!

Aloittaminen on vaikeaa, kun näkee edessään valtavan vuoren, joka pitäisi jotenkin jaksaa ylittää. Ja samaan aikaan on syksy ja pimeää, vettä sataa, lapsella on korvatulehdus ja pomo kyttää selän takana. Olo on jo valmiiksi uupunut ja epätoivoinen.

Miten tilanteesta selviää?
Kannattaa unohtaa automaattinen negatiivisuus ja ennakkouskomukset. Mennyt on mennyttä ja nyt on nyt. Aikaisemmasta hankalasta jutusta ja siitä selviämisestä voi kuitenkin ottaa oppia: mikä meni viimeksi hyvin, mikä onnistui ja minkä voi tehdä samalla tyylillä uudelleen. Ja mikä ei ehkä ollut niin hyvä valinta, mitä tuli opittua ja minkä voisi seuraavalla kerralla tehdä toisin.

Työtehtävä kerrallaan voi alkaa kartuttaa omaa oppimismuistiota kirjaamalla ylös omat tekemiset, havainnot ja oivallukset. Seuraavan kerran kun vastaavanlainen tilanne tulee vastaan, aloittaminen on jo huomattavasti helpompaa. Senkun kurkkaa vaan oppimismuistiosta starttiapuja.

5. Turha itsekritiikki

Mistä on kyse?
Turha kriittisyys omia ideoita kohtaan saattaa toisinaan olla varsinainen työtehtävien aloittamisen tuke. Pitäisi olla uusi idea, erikoinen näkökulma, dynaaminen ote ja täysin uutta luova näkemys. Pitäisi löytää ensin into ja inpiraatiofiilinki, jotta tulisi tekemiseen paras mahdollinen flow. Mitä jos sellaista ei sillä hetkellä omasta päästä löydy? Jäädäänkö odottelemaan loppuvuodeksi kuningasideaa ja hyvää fiilistä, vai mitä?

Miten tilanteesta selviää?
Aloittaessa ei tarvitse viilata pilkkua ja kritisoida kaikkea. Ja inspiraation odottaminen on usein aikahukkaa. Parempi lähteä vaan suorittamaan tehtävää.   Kirjata ylös ajatuksia ja ideoita paperille, koneelle, sanelimelle, mindmappiin. Puskea suoltamisprosessi käyntiin ja jättää kriittisyyden ja arvioinnin aika suosiolla myöhemmäksi. Ja laskea kaiken kaikkiaan rima pikkuisen alemmaksi.

Ystäväni kertoi kerran, että ryhmä- tai yhteistöissä hän tekee ensimmäisen oman ehdotuksensa aina pikkuisen ”vasurilla”. On helpompi aloittaa yhteinen inspiroiva työskentely, kun kaikki keksivät korjaamisehdotuksia ja jalostusideoita ensimmäiseen ”raakapohjaan”. Täytyy vaan uskaltaa aloittaa, tehdä ja ehdottaa jotakin, rikkoa jää. Vaikka vähän säröisemminkin. Hiotaan sitten myöhemmin.

*****

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

 

Mikä on sinun paras tapasi palautua työstä?

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa työnohjaaja Katja Kiiski.

*****

Kuuntelen usein ajellessani Ylepuhetta, jossa on monesti työelämään liittyviä mielenkiintoisia ja ajankohtaisia juttuja. Jutut kiinnostavat minua sekä työnohjaaja-työyhteisökehittäjä-yrittäjänä että vapaaehtoistyötä tekevänä.

Yhtenä päivänä kuuntelin Tiina Lundbergin huoltamoa. Aiheena oli mitä ajankohtaisin ja monia meitä koskettava jatkuva kiire otsikolla Ole armollisempi itsellesi ja opettele sanomaan ei. Keskustelussa pohdittiin työn ja muun elämän yhteensovittamista, kun tilanne on jo riistäytynyt tulipalojen sammuttamiseksi – tilanteeksi, jossa ei ole aikaa pysähtyä ajattelemaan vapaa- eikä työajalla peräkkäisten suoritusten ja täyden kalenterin takia.

katjakiiski

Vapaa-ajan rentoilua

Tasapainoilua U-käyrällä

Itsellleni tuo kiire-aihe upposi, sillä tasapainoilen jatkuvasti laskutettavan työn ja vapaaehtoistyön keskellä ja niihin liittyvien tunnetilojen kanssa. Minna Huotilainen kertoo Work goes happy 2017 seminaaritallenteessa, että liikkuminen U-käyrän tunnetiloissa taistele ja pakene -tilan, uni ja torkku -tilan sekä virtaustilan väillä on nykyisessä tietotyössä uusi työelämätaito. Työelämä on muuttunut siten, että meillä ei ole enää aikaa luonnollisiin taukoihin, luppoaikaan. Tämä siirtää mielen paineet ja todelliset listat hoitamattomista töistä myös vapaa-aikaan. Päivittäisestä työstä puuttuu odottelu ja rauhoittelu.

On tärkeä taito oppia tunnistamaan, millä kohdalla U-käyrällä on. Mitkä ovat menetelmiä siirrellä itseään? Miten päästään virtaustilaan? Miten illalla pystytään rauhoittumaan ja päästään alaspäin U-käyrällä, kun kaikki työasiat vielä pyörivät mielessä. On hyödyllistä oppia tunnistamaan, mitä mielessä ja kehossa tapahtuu ollessamme taistele ja pakene -tilassa, jossa emme ole parhaimmillamme ja josta olisi päästävä eroon varjeltavaan virtaustilaan.

”Työelämä on muuttunut siten, että meillä ei ole enää aikaa luonnollisiin taukoihin, luppoaikaan.”

Taistele ja pakene -tilassa koemme metsästäjä-keräilijä aivoillamme henkiset uhat fyysisen uhan kaltaisina: pulssi ja verenpaine nousevat, hengitys tihenee ja mielen toiminta muuttuu. Virtaustilassa olemme puolestaan parhaimmillamme, keskitymme asiaan ja työt sujuvat.  Tällöin meillä on hallinnan tunne omasta työstämme. Työn suorittamisen suhteen kaikki on kunnossa ja pystymme keskittymään yhden asian tekemiseen.

IMG_0030

Inspiraatio saattaa löytyä vaikka ladulta

Ensiapua kiireeseen

Edellä mainitussa Ylepuheen ohjelmassa suositeltiin tulipalokiireen ensiavuksi pysähtymistä ja kaikille meille tuttujen perusasioiden huolehtimisesta: riittävä uni, syöminen ja liikunta. Pysähtymistä pohtimaan omia arvoja ja minkälaista elämää haluaa niiden pohjalta: kuka minä olen ja mitkä ovat minulle tärkeitä asioita. Lisäksi suositeltiin ein sanomista, vaihtelevuutta, sosiaalisen aktiivisuuden lisäämistä ja armollisuutta itselle.

Itse opettelen jatkuvasti sanomaan ei etenkin vapaaehtoistyöhön liittyvissä asioissa.  Toisaalta teen silloin asioita, jotka koen tärkeiksi ja hyödyllisiksi ja joissa pääsee kokeilemaan uusia asioita. Tämän blogikirjoituksen loppuun kirjoittamiseen sain ideoita ja inspiraatiota kokeillessani ensimmäistä kertaa hiihtämistä yhdessä koiran kanssa.

Joutokäynti lisää luovuutta

Kirjassa Aivot ja työ, Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi kysyvät, mikä edistää ja mikä haittaa luovaa ajattelua työssä.

”Mielikuvitusta ja luovaa ajattelua tukee default mode network -niminen aivoverkosto, joka käynnistyy silloin kun ihminen on joutokäynnillä. Sitä voisi kutsua vaikka nimellä joutokäyntiverkosto. Yleensä ihmiset viettävät töissä aikaa keskittyneessä, tavoitehakuisessa tilassa. Tällöin aivoissa on toiminnassa toisenlainen, tehtävään liittyvä verkosto (task positive nework). Luovaan toimintaan tarvitaan molempia aivoverkostoja. Joutokäyntitilassa aivot eivät suinkaan ole vähemmän aktiiviset, vaan niiden aktiivisuus on toisenlaista kuin keskittyessä.”

Jos halutaan, että ihmiset ovat luovempia työelämässä, kannattaakin miettiä, miten työpäivään saisi lisää joutokäyntiä.

*****

Katja1 Katja Kiiski on ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja työyhteisökehittäjä.

Yritys: Työnohjaus&koulutus Katja Kiiski
Katja Twitterissä

 

 

Aikaoivalluksia vuosien takaa

Reilut kymmenen vuotta sitten olin hyvin kiireinen ihminen. Niin työssä kuin vapaallakin. Se oli sellaista kiirettä joka tuntui sekä mielessä että kehossa.

Sitten tuli surua ja huomasin ajattelevani siihenastista elämääni ja sen suorittamista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yht´äkkiä näin elämän ja ajan arvon uudella tavalla.

Tuolloin tuhersin muutaman kohdan muistilistan aikaoivalluksistani.

******

1. Aikani on arvokasta & ainutlaatuista

  • minun ajallani on arvo ja merkitys ihan sellaisenaan
  • jokainen hetki on ainutlaatuinen, ainutkertainen, peruuttamaton, korvaamaton
  • aika on annettu lahja -> vaalin sitä ja kiitän siitä

2. En halua tuhlata muiden aikaa, enkä halua että muut tuhlaavat minun aikaani

  • olen mukana vain sellaisissa asioissa, harrastuksissa tai yhteistyökuvioissa, joissa haluan olla mukana
  • sanon ”EI” mielummin heti kuin myöhemmin -> ilman syyllisyyttä
  • en varasta toisten ainutlaatuista aikaa myöhästelylläni

3. TO DO or NOT TO DO?

  • kaikkea ei tarvitse keretä tehdä, kaikessa ei tarvitse olla mukana -> valitsen
  • päivittäisestä to do -listasta voi yleensä huoletta pyyhkiä puolet pois -> riittävän hyvin on riittävän hyvä
  • mietin: kenen listaa toteutan?

4. En ole tärkeä siksi että olen kiireinen, vaan siksi että olen

  • hidastan puolella silloin kun meinaa tulla kiireinen olo
  • en osta tärkeyttäni ja ihmisarvoani esittämällä kiireistä – olemassaoloni riittää
  • laitan kalenteriini ”tyhjäke-päiviä” – silloin olen varattu vain itselleni

5. Elämä on nyt. Tässä.

  • tämä hetki on merkityksellinen
  • tässä hetkessä olen elossa
  • tänään toteutan edes rippusia unelmistani

********

Huh. Näyttääpä juhlalliselta listalta. Ja ehkä on vähän paatostakin pelissä. Mitään en kuitenkaan muuttaisi.

Ehkä tänä päivänä vielä lisäisinkin kaikenlaista: mitä kaikkea turhaa voisin vielä jättää pois, missä kaikessa voisin vielä tehdä raaempaa karsintaa ja miten olisin vieläkin tiukempi ja suorempi omien rajojeni määrittelyssä. Ehkäpä teen sellaisen lisälistan joku päivä.

Opettelen edelleen päivittäin valintojen tekemistä ja priorisoinnin jaloa taitoa. Positiivista on kuitenkin se, että ihan kuin vähän kerrassaan jotkut asiat olisivat  helpompia hoitaa ja aivan kuin selkäydin ja lihakset jo toteuttaisivat kuin itsestään monia aiemmin vaikeilta tuntuneita liikeratoja. EI-sanakin vaikuttaa päivä päivältä enemmän vanhalta tutulta ystävältä ja mahdollisuudelta kuin pelottavalta viholliselta.

Minkälainen olisi sinun aikaoivalluslistasi?

****

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

kiire1

Työtä ilman aikatauluja

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa kirjailija Anja Kulovesi-Leino.

*****

Vapaus ja vaikuttaminen

Ikävuosieni perusteella, minun kuuluisi vetäytyä työelämästä ja ryhtyä nauttimaan eläkeiän vapaudesta. Sen sijaan haluankin vapauden tehdä työtä, olla hyödyksi osaamallani tavalla ja vaikuttaa asioihin, jotka koen tärkeiksi.

Onneksi yrittäjyys tarjoaa minulle nämä mahdollisuudet, eikä minun tarvitse pelätä ikärasismia. Yrittäjyys tarjoaa myös ilon työskennellä itselleni sopivaan aikaan ja sopivin tavoin. Niinpä työskentelen talvet Välimeren toimistossa ja kesät Suomessa. “Toimistoni” on työstä riippuen ulkona puistoissa, rannoilla tai verkkokeinussa. Sujuvat nettiyhteydet mahdollistavat yhteistyön asiakkaiden ja kollegoiden kanssa. Mentorointi onnistuu hyvin skypellä.

Kerran talvikauden aikana kutsun yhteistyökumppaneita luovuusleirille Välimeren rannoille. Inspiroivassa ympäristössä ajatukset avartuvat ja uudet ideat syntyvät helposti.

valimerenkonttori

Välimeren konttorimaisemaa

Mikä on työtä?

Työtä, joka kulkee pääosin korvien välissä, on joskus vaikea mieltää työksi. Olen kirjoittanut aina. Kirjoittaminen on minulle tapa kehittää ideoita, napata kiinni oivalluksista ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.

”Ratkaisut ongelmiin harvoin pullahtavat pintaan pakottamalla.”

Ajattelulle ja oivaltamiselle on mahdotonta määritellä työaikaa. Jotkut parhaista ideoistani ovat syntyneet yöllä. Olen oppinut, että silloin kannattaa hyödyntää inspiraatio ja kirjoittaa tärkeimmät oivallukset muistiin.

IMG_9756

Rento mieli toimii järkeilyä tehokkaammin

Useimmat kirjoistani on kirjoitettu aamun hiljaisina tunteina, kun  ajatukseni ovat vielä kirkkaat. Se tarkoittaa ennen muita askareita, keskusteluja tai nettiyhteyksiä. Pari hyvin käytettyä tuntia aamulla (tai yöllä) vastaa kokonaista työpäivää olosuhteissa, joissa on häiriötekijöitä ja ajatukset välillä karkuteillä. Eikä lopputulos ole välttämättä yhtä hyvä.

Ratkaisut ongelmiin harvoin pullahtavat pintaan pakottamalla. Parasta, mitä silloin voin tehdä, on päästää irti koko aiheesta ja lähteä kävelylle meren rantaan. Tai suoda itselle vapaapäivä. Tehdä jotain hauskaa. Ja kas kummaa, yrittämättä ja yllättäen ratkaisun siemeniä alkaa tipahdella. Rento mieli tuntuu toimivan paljon järkeilyä tehokkaammin. Jos olen oikein onnekas, saatan kuulla hiljaisen intuition äänenkin. Se jää usein tehokkaan suorittamisen harhan kätköihin.

Mahdottomien tehtävien kutsu

Minua kiehtoo tulevaisuus ja se, että olemme kaikki mukana näytelmässä, jossa tulevaisuutta tehdään. Mahdottomat tehtävät sytyttävät minut liekkeihin. Jos kuulen jonkun sanovan, ettei tuo ole mahdollista, alitajuntani apulaiset ryhtyvät heti miettimään, miten homma hoituisi.

”Mahdottomat tehtävät sytyttävät minut liekkeihin.”

Juuri nyt minua kiinnostaa ajatus siitä, miten voisimme kehittää mukaansa tempaavan älypelin, sellaisen, joka sparraisi meitä pitämään hyvää huolta itsestä ja jaksamisesta. Pelin ainekset muovautuvat jossain alitajuntani suunnitteluhuoneessa.

Arjen tasolla etsiskelen parhaita mahdollisia kumppanuuksia, kuulostellen erilaisia signaaleja yllättävistäkin lähteistä. Miten projekti etenee, jää nähtäväksi.

*****

anjakulovesileinoAnja Kulovesi-Leino on tietokirjailija, Kiireenkesytys® konseptin äiti ja suosittu puhuja. Yritys: Sun Innovations Oy.
https://fi.linkedin.com/in/timetaming
http://twitter.com/kiireenkesytys

 

 

 

Laahustamalla nopeasti perille

Kiire tarttuu herkästi ihmisestä toiseen. Itsensä kanssa saa tehdä paljon hommia, että ei ota ulkopuolelta tulevaa kiireen tuntua omakseen, mutta myös sen eteen on tietoisesti työskenneltävä, ettei omaa sisäistä kiirettään tartuta toisiin.

Päätäpahtaa asioihin säntäily tai ajattelematta eteenpäin puskeminen ei välttämättä vie parhaaseen lopputulokseen, vaikka se nopeimmalta ratkaisulta siinä hetkessä tuntuisikin.

Silloin kun kiire tuntu meinaa väkisin vyöryä päälle, kannattaa hidastaa vauhtia tietoisesti. Hengittää rauhallisesti, puhua rauhallisemmin, miettiä mitä tekee seuraavaksi ja ryhtyä sitten rauhallisesti työhön.

Minuun teki jo lapsena suuren vaikutuksen tarina jäniksestä ja kilpikonnasta. Siinä hitaus ja nopeus paiskasivat paradoksaalisesti kättä keskenään.

kiiruhdahitaasti.jpg

 

”Olipa kerran jänis ja kilpikonna. Jänis oli nopea jaloistaan ja vikkelä juoksija. Kilpikonna taas kulki hitaasti ja verkkaisesti, hötkyilemättä.

Eräänä päivänä jänis taas tapansa mukaan kehuskeli, miten nopea juoksija se oli. Kilpikonnaa jänis ivasi: ”Sinä olet niin hidas, tuollainen laahustaja”, se pilkkasi.

”Juostaan kilpaa niin nähdään, kumpi meistä on nopeampi”, kilpikonna sanoi jänikselle. Oliko moista ennen kuultu! Kilpikonna haastoi jäniksen juoksukilpailuun! Jänis suostui varmana voitostaan.

Juoksukilpailu päätettiin toteuttaa heti. Kettu määrättiin tuomariksi ja juoksumatkaksi sovittiin pitkä ja suora tie.

”Yksi, kaksi, nyt!” kettu huusi ja lähetti kilpailijat matkaan. Jänis lähti vauhdilla matkaan ja juoksi nopeasti. Kun se oli juossut pienen pyrähdyksen, se katsoi taakseen. Kaukana tien alussa kilpikonna laahusti hitaasti eteenpäin.

Jänistä alkoi naurattaa: ”Minähän voitan kilpikonnan aivan helposti. Minulla ei ole mitään kiirettä. Voin välillä vaikka vähän levätä”, jänis jutteli itsekseen.

Jänis meni puun alle varjoon.”Lepään hetken ja juoksen sitten kilpikonnan kiinni”, se sanoi ja nukahti. Jäniksen nukkuessa, kilpikonna laahusti hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.

Aika kului. Jänis nukkui ja kilpikonna vaelsi päättäväisesti kohti maalia. Jänis heräsi vasta silloin kun kilpikonna jo saapui maaliin.

Ja niin Kettu julisti kilpikonnan juoksukilpailun voittajaksi.”

Aisopos: JÄNIS JA KILPIKONNA
(Oheinen teksti muokattu Pertti Rajalan selkomukautuksen pohjalta)

Tarinasta on löytettävissä montakin opetusta Aisopoksen taattuun tyyliin. Itselleni ehkä suurin merkitys on kuitenkin ollut sen oivaltamisessa, että hitaasti laahustaenkin voi päästä perille riittävän nopeasti. Joskus on vain parempi edetä asioissa verkalleen ja tasaisen varmasti. Ja keretä siinä matkalla vähän fundeeraamaankin ja välttämään siten yleensä paljon aikaa vieviä korjausliikkeitä tai hommien uudelleen aloittamisia.

Jänis ei ole aina nopein ja tehokkain. Nopein ja tehokkain voikin olla kilpikonna.

*****
– Terhi
http://www.aikatra.com
@aikatranterhi