Muutosta ja rautalankaa

Taannoin Tehy-lehdessä ilmestyi artikkeli Työpaikka yhtä mylläkkää? Muutosrumbassa stressaa eniten epävarmuusjohon minuakin haastateltiin.

Muutos työpaikalla ei ole aina paha juttu, vaikka se saattaakin aiheuttaa siinä hetkessä turvattomuuden tunnetta ja stressiä. Toisinaan muutos on kuitenkin myös odotettu, toivottu ja jopa haluttu. Omalla suhtautumisella muutoksiin on myös merkitystä.

Siihen mihin voi vaikuttaa, kannattaa yrittää vaikuttaa. Mieti tällöin miten ja missä voit edistää asiaa, kenelle voisit asiasta puhua ja mitkä ovat omat ehdotuksesi tilanteeseen.

Jos taas et koe voivasi vaikuttaa asiaan, älä tuhlaa energiaasi murehtimiseen tai tuulimyllyjä vastaan taisteluun. Tai ainakin voit yrittää valita huolella ne tuulimyllyt joille aiot laittaa kampoihin. Nimittäin kaikkeen ei vain pienen ihmisen aika eikä energia riitä ja sekin on aivan ok.

Oheisen muutoksen rautalankavuokaavion selvennyksen voit lukea vinkkiartikkelista:  Muutos työpaikalla? Pidä itsesi ajan tasalla, mutta älä ruoki huhuja.

muutoskaavio

Muutoksen rautalankavuokaavio

*****
– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

Mainokset

Stressistä voimavara

En halua luopua stressistä. En vapautua siitä, enkä irtautua siitä. En halua elää stressitöntä elämää. Stressistä on nimittäin ollut paljon iloa. Se on auttanut monta kertaa elämässä selviämään vaikeista paikoista. Ja ei, nyt en tarkoita pitkäkestoisesta, alati ahdistavaa stressiä, vaan sitä lyhytkestoisempaa, joka koostuu stressaavista hetkistä ja tilanteista.

Stressi syntyy yleensä haastavassa tilanteessa, jossa voimavaramme ovat koetuksella. Tarpeet, tavoitteet ja kyvyt ovat tällöin ristiriidassa keskenään. Tai niin ainakin koemme. Oma asenteemme, sietokykymme ja elämäntilanteemme vaikuttavat stressin kokemiseen ja sen tasoon.

Stressikokemus on usein psyykkinen, mutta tuntuu se fysiikassakin. Psyykkisiä oireita ovat muun muassa jännittyneisyys, ärtymys, levottomuus ja unihäiriöt. Fyysisiä oireita voivat olla päänsärky, sydämentykytys, vatsavaivat ja hikoilu. Keskeistä kuitenkin on se, onko stressi tilapäistä vai jatkuvaa.

Muutostilanteet rassaavat

Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe kehittivät vuonna 1967 stressipisteytyksen, jossa erilaiset elämäntapahtumat saavat pisteitä niiden stressaavuustason mukaan. Taulukkoa tarkastelemalla havaitsee, että stressaamme perusvireeltään positiivisiakin asioita kuten lomaa, laihduttamista, raskautta, naimisiinmenoa, uutta työtä tai opiskeluiden aloittamista. Näyttäisi siltä, että meitä stressaavat eniten muutostilanteet – olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia.

Pitäisikö meidän siis stressin pelossa päästä eroon elämän hyvistäkin asioista? Ei enää naimisiin, ei lapsia, ei uutta työpaikkaa, ei opiskeluja? Eläisimmekö silloin parempaa elämää? Vai voisimmeko pyrkiä kääntämään hetkelliset stressaavat muutostilanteet voimavaraksi? Voisimmeko äityä jopa niin hurjiksi, että peräti hyväksyisimme stressin satunnaisia vierailuja tekeväksi elämänkumppaniksemme?

”Stressiä ja sen mukanaan tuomia tuntemuksia voi ajatella kehomme varashälyttimenä. Kun joku tai jokin yrittää varastaa huomiomme senhetkiseltä tärkeältä asialta, kehomme varashälytin, stressi, aktivoituu.”

Stressiä ja sen mukanaan tuomia tuntemuksia voi ajatella myös kehomme varashälyttimenä. Kun joku tai jokin yrittää varastaa huomiomme senhetkiseltä tärkeältä asialta, kehomme varashälytin, stressi, aktivoituu. Väliaikainen ja lyhytkestoinen stressi lisää valppautta, valmistelee huippusuoritukseen, kohottaa vireystilaa ja lisää suorituskykyä. Kehomme viestii nostamalla sydämen lyöntitiheyttä ja verenpainetta, kiihdyttäen hengitystä ja lisäten lihasjännitystä. Stressin tehtävänä on mahdollistaa voimavarojemme täysi käyttö ja saada meidät tekemään parhaamme. Kehomme tietää, ennen kuin mieli on kerinnyt ymmärtää.

Tulta päin ja lisää deodoranttia

Mutta mitä voimme tehdä, kun tuleva presentaatio saa sydämen hakkaamaan, kämmenet hikoilemaan ja läiskät kainaloissa laajenemaan. Mitä tehdä silloin, kun ennen vaikeaa palaveria ajatukset takkuilevat ja kädet tärisevät? Miten ohjata tilanne aivan toisille raiteille?

Itse olen käyttänyt seuraavaa kolmen kohdan systeemiä. Humoristinen suhtautuminen asioihin sekä niiden ääneen sanoittaminen on tuntunut toimivalta.

  1. Totea ja sanoita tilanne itsellesi konkreettisesti
    – Jaahans, kämmenet hikoilevat ja sydän hakkaa: taitaa vähän jännittää.
    – No, ei tule tästä hommasta ainakaan läpihuutojuttua.
    – Kehokin tietää, että nyt on muuten tärkeää! Mahtavaa!
  2. Hengitä ja hidasta toimintaa
    – 10 kertaa sisään- ja uloshengitystä keskittyneesti.
    – Hidasta kaikkia liikkeitäsi puolella (muista Matrix-elokuva!)
  3. Päästä irti, heitä huumorilla
    – Tässä ollaan eikä nyt muuta voida.
    – Yritän parhaani.
    – Selkä suorana tulta päin!
    – Lisää deodoranttia!

Muutos ja elämän epävarmuus kulkevat alituiseen vierellämme. Aivan tappiin saakka. Tänään mikään ei ole enää niin kuin eilen ja huomista voimme vain arvailla. Me muutumme, maailma muuttuu, läheisemme muuttuvat. Elämä ei antanut takuupapereita mistään ja valitusmahdollisuutta ei ole.

”Muutos ja elämän epävarmuus kulkevat alituiseen vierellämme. Elämä ei antanut takuupapereita mistään eikä valitusmahdollisuutta ole.”

Ehkä meidän pitäisikin vain pyrkiä hyväksymään se, mille emme voi mitään ja käyttää energiaamme niihin asioihin, joille oikeasti voimme. Ehkä voisimme myös opetella ottamaan pikkuisen löysemmin rantein ja antamaan armoa itsellemme ja läheisillemme. Voisimmeko?

*****
Kolumni on julkaistu alunperin 23.3.2016 Kollega.fi  -verkkolehden Vierailija-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Miksi kaiken pitää aina muuttua?

Koko firman porukka on juuri oppinut uuden tietokoneohjelman käytön. Puoli vuotta pestissään ollut johtaja on päässyt sisään työpaikan systeemeihin ja työntekijät ovat oppineet hyödyntämään erilaisia vahvuuksiaan työn tekemisessä. Työrytmi ja rutiinit ovat löytyneet ja työnteko on lennokasta, mielekästä ja tehokasta. Kahvihuoneessa raikuu iloinen nauru.

Sitten kaikki muuttuu. Tykätty johtaja lähtee ja tietokoneohjelma vaihdetaan modernimpaan. Yksi työntekijä jää äitiyslomalle, yksi isyyslomalle, yksi vaihtaa kokonaan työpaikkaa ja yksi lähtee pitkälle vuorotteluvapaalle. Samaan rytinään yrityksen strategia laitetaan uusiksi ja tavarat ja työntekijät muuttavat uusiin valoisiin toimitiloihin. Nauru lakkaa raikumasta.

Muutos on kuin pieni shokki

Moni toivoo tänä päivänä, että saisi jatkuvien muutosten ja kehittämisten sijaan keskittyä vain perustehtäväänsä, siihen tehtävään, jota on aikoinaan työpaikalle tullut tekemään. Että ei tarvitsisi jatkuvasti olla säätämässä ja sähläämässä jotakin uutta. Että ei aina tarvitsisi ”olla kärppänä”.

Jokainen muutos, positiivinenkin, saattaa aiheuttaa meissä ikään kuin pienen shokkireaktion. Emme ehkä aluksi halua käsitellä koko muutosta ollenkaan. Tietoa on vaikeaa ottaa vastaan ja koko homman haluaa vaan unohtaa. Toiset meistä menevät lukkoon, toiset keuhkoavat muidenkin puolesta.

Osa taas pyrkii selvittelemään tilannetta loogisen tyynesti. Monille ilmaantuu myös fyysisiä oireita: tulee unihäiriöitä, ruokahalu katoaa eikä liikunta enää kiinnosta. Miksi-kysymys leijuu ilmassa ja syitä, syyllisiä ja seurauksia saatetaan etsiä ja pohtia porukalla hyvinkin kiivaasti. Päässä pyörii monenmoisia ajatuksia.

Vähän kerrassaan alitajuntaan alkaa hiipiä tilanteen hyväksyminen. Tulevaisuus häämöttää mielessä ja tekemisessä yhä useammin eikä työaikaa mene enää muutosasioiden vatvomiseen. Asiat rullaavat ja turvallisuudentunne alkaa taas vahvistua.

Porukka firmassa on juuri oppinut uuden tietokoneohjelman käytön. Uusi johtaja on tykätty ja työrytmi ja rutiinit ovat jälleen löytyneet. Työnteko on lennokasta, mielekästä ja tehokasta. Kahvihuoneessa raikuu jälleen iloinen nauru. Kyllä tämä taas tästä.

shokkireaktio

Muutos saattaa käynnistää pienen shokkireaktion

Murmelista muskettisoturiin

Työelämään, niin kuin elämään yleensäkin, liittyy vahvasti muuttuminen, kehittyminen, uuden etsiminen ja uuden oppiminen. Se työn perustehtäväkin on saattanut kuin varkain muuttua matkan varrella.

Vaikka toisten työntekijöiden elämänmuutokset, firman johdon tekemät ratkaisut ja yhteiskuntatilanne vaikuttavat vahvasti meihin työntekijöinä, emme voi estää työkavereita vaihtamasta työpaikkaa ja saamasta lapsia, firman johtoa päättämästä omistuksistaan tai maailmaa muuttumasta. Emme voi, vaikka oma turvallisuudentunteemme sitä tuntuisi vaativankin.

Toisinaan emme oikeasti voi kun hyväksyä ja sopeutua, mennä virran mukana. Ja koska energiaa ei ole loputtomasti käytettävissä ja jaksamisemme on rajallista, meidän täytyy valita, mihin taisteluun otamme osaa. Mihin käytämme energiamme. Vastavirtaan melomiseen vai kanootin tuunaamiseen?

Mitä jos edes välillä yrittäisimme ajatella työtämme ja uutta työpäiväämme pienenä seikkailutarinana, jossa tarinan sankarina ratkomme neuvokkaasti ongelmia, selviydymme vaikeista paikoista ja autamme pulassa olevia. Mitä jos menisimmekin työpaikalle tuskin malttaen odottaa, että mitähän jännää tänään taas tapahtuu? Minkälaisesta seikkailusta mahdamme itsemme löytää? Saammeko tänään olla muskettisoturin vaiko Robin Hoodin roolissa? Vai onko tänään päivämme murmelina tai Liisana ihmemaassa?

Ja mitähän sitten tapahtuisi…?

****
Kolumni on julkaistu 25.10.2017 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Kyseenalaistaja kertoo totuuden

Yritykseen on tullut uusi, vitaali ja visionäärinen johtaja. Hänellä on valtavasti kehittämisideoita ja suuri ajatus siitä, että nyt ryhdytään tekemään kaikki toisin. Muutetaan koko systeemi ja petrataan tulosta oikein urakalla. Ei se maailma sillä tavalla pyöri, että vaan vanhassa roikutaan.

Power Point -kaaviot viuhuvat ja johtajan puhe on nopeaa ja innostunutta. Hän maalailee suuria ja näkee yrityksen jo maailman valloittajana. Satapäinen työntekijäyleisö ei ole yhtä innostunutta. Osa työntekijöistä on väsynyt jatkuvaan asioiden vatkaamiseen ja muuttamiseen. Toiset harkitsevat jo työpaikan vaihtoa tai valitsevat ihan sama -asenteen. Jotkut työntekijät alistuvat ja päättävät sopeutua kohtaloonsa. Muutokset tulevat kuitenkin, vaikka ne työntekijän näkökulmasta olisivat aivan järjettömiä. Kourallinen porukkaa on ihastuksissaan ja miettii miten mahtavaa on, että vihdoinkin tulee jotakin uutta!

Sitten on kysymysten aika. Muutamia käsiä nousee pystyyn. Käsien omistajat tuovat monisanaisesti esille epäilynsä hankkeen onnistumisesta, maalailevat uhkakuvia, kyseenalaistavat johdon ratkaisuja ja esittävät hankalia ja selkeästi provokatiivisiakin kysymyksiä. Tunnelma sähköistyy.

Uusi johtaja hikoilee naama punaisena. Ei pysty käsittämään. Taas tätä iänikuista muutosvastarintaa. Miten ihmeessä noista vastarannankiiskistä oikein pääsee eroon?

Muutos on prosessi

Kun työpaikalla laitetaan asiat uuteen kuosiin, työntekijöissä herää kaikenlaisia tunteita: pelkoa, epäilyä, epäuskoa, huolta, vastustusta, uhmaa, toivottomuutta ja jopa lamaantumista. Pelätään työn hallinnan tunteen katoamista, epäillään omaa osaamista ja kykyä oppia uutta ja koetaan itsevarmuudenkin rakoilevan. Nämä kaikki ovat aivan normaaleja ja luonnollisia muutosprosessiin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Ei ole olemassa muutosvastarintaa, on vain tietyn mittainen prosessi.

Muutoksen pelko on meissä sisäsyntyistä. Osatessamme jonkun asian, haluamme mielellään pitäytyä siinä, omalla tutulla alueellamme. Uusi tuntuu aina jollain tasolla pelottavalta ja jännittävältä. Muutokseen ja muuttuneeseen tilanteeseen on vaikeaa sitouttaa, ellei muutosprosessiin liittyviä tunteita ymmärretä ja anneta niille aikaa ja tilaa. Sitouttamista muutokseen helpottaa työntekijöiden kuuntelu, avoin ja ystävällinen suhtautuminen sekä vilpitön tilanteen tarkastelu. Soraäänienkin vapaa kuuluvuus ja kuuntelu. Niitä ei pidä pelätä tai vaientaa.

kysymysTyönilon pilaaja vai muutoskumppani?

Työntekijä, joka uskaltaa kyseenalaistaa, on johdolle kultaakin kalliimpi. Kyseenalaistajan kommentit saavat usein ihmiset hämilleen tai jopa vihaisiksi. Voi tuntua kiusalliselta, että joku ottaa sellaisen asian esille, jota ei ehkä itse ole tullut ajatelleeksikaan omassa innossaan ja muutosriemussaan. Kyseenalaistajaa saatetaan myös tituleerata kyynikoksi, työhönsä väsyneeksi kaiken vastustajaksi ja työnilon pilaajaksi. Mutta mitä tapahtuisi, jos johtaja uskaltaisikin ajatella toisin? Mitä jos kyseenalaistaja olisikin oikeasti huomannut muutosprosessin heikot kohdat? Mitä jos hänen huomioidensa avulla saataisiinkin estettyä iso virhe ja säästettyä aikaa ja rahaa?

Kun kyseenalaistaja täräyttää kysymyksensä ja epäilevät näkemyksensä ilmoille, johdolla on kolme vaihtoehtoa: vaientaa hänet vihaisesti ja kieltää puhumasta asiasta, ohittaa kuulematta ja kuuntelematta tai kysyä lisää ja ottaa selvää mistä on kyse.

Yleensä kuuntelu ja lisäkysymykset kannattaisivat, sillä kyseenalaistaja

  • uskaltaa sanoa ääneen asioita, joita muut eivät sano
  • tuo esille muutosprosessin mahdolliset heikot kohdat ja antaa siten huomioillaan mahdollisuuden niiden korjaamiseen
  • saattaa pantata hyviä ideoita, koska on tottunut siihen, että kukaan ei kuuntele
  • yhdessä muiden työntekijöiden kanssa sitoutuu tällöin paremmin muutosprosessiin
  • on yleensä kokenut, osaava työntekijä, jolla on paljon hiljaista tietoa.

Aina voi kysyä. Aina voi kuunnella. Päätöksien tekeminen kuuluu kuitenkin loppupeleissä yrityksen johdolle. Mutta avoimen kysymisen ja vilpittömän kuuntelun jälkeen, päätöksien ja prosessien perustelut voivat olla pitävämmät ja riskipohdinta laajemmalla pohjalla. Todennäköisesti myös työntekijät sitoutuvat prosessiin paremmin ja uusi johtajakin voi lopettaa sen hikoilunsa.

Kolumni on julkaistu 14.10.2015 Kollega.fi  -verkkolehden Vierailija-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Työnilon omavastuuosuus – mitä se on?

Me ihmiset tuppaamme olemaan vähän sellaisia tyyppejä, että mielellämme menisimme ja muuttaisimme sitä toista ihmistä, sitä toista, joka tekee kummia juttuja. Käyttäytyy erikoisesti, tai toimittaa asioita väärällä tavalla. Saattaa omistaa jopa vääriä mielipiteitä. Aivan sama onko se toinen äiti, isä, veli, sisko, puoliso, työkaveri tai pomo. Aina niissä toisissa on jotain vikaa.

Jokaisen elämässä on kuitenkin vain yksi ihminen, jonka kanssa joutuu olemaan 24/7. Niitä muita ikäviä ihmisiä näkee huomattavasti harvemmin. Tämä 24/7 ihminen on sellainen, että siitä ei pääse eroon missään: ei ajatuksissa, ei töissä, ei vapaalla, ei nukkuessa, ei silmät kiinni, eimissäänkoskaanikinä. Siksi kannattaisikin keskittyä etupäässä 24/7 ihmisen muuttamiseen, tapakasvattamiseen ja asenteen muokkaamiseen. Huolimatta kaikesta rasittavuudestaan, juuri tälle ihmiselle ja hänen työnilolleen voimme tehdä jotakin, jos tahdomme.

Oman työnilon omavastuusosuuden pohtimisen ja rakentamisen voi aloittaa vaikkapa näistä palikoista:

1. Omat aloitteet

Uuden opiskelu ja haasteisiin tarttuminen, aina kun se on mahdollista, tekee elämästä jännittävämpää ja innostavampaa. Omat rakentavat mielipiteensä ja kehittämisehdotuksensa kannattaa ottaa esille kokouksissa ja tilanteissa, joissa asioista päätetään. Niin ja ääneen. Oven ulkopuolella tai pään sisällä puhiseminen ei muuta mitään.

2. Taittovirhehavainnointi

Omia toimintatapoja ja pinttyneitä uskomuksia kannattaa tarkastella kriittisesti. Kaikki ei ole oikeasti aina sitä, miltä itsestä näyttää. Monella meistä on henkinen taittovirhe okulaareissamme.

3. Ajatukselle aikaa

Ajatusaika ei tarkoita pysähtyneisyyttä tai laiskuutta. Vanha sanonta ”Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty”, pitää paikkansa. Suoraa päätä täysillä toheltamaan on monesti huonompi resepti, kuin se, että hetken miettii ja sitten vasta toteuttaa. Virheiden korjaamiseen menee yleensä enemmän aikaa kuin siihen hetkeen, joka käytetään pohdintaan. Ja virheitä korjatessa tulee yleensä kova hoppu.

4. Kierrätyskeskuksen johtajuus

Se mihin kiinnitämme huomiomme ja mitä vahvistamme, niin se senkus vaan lisääntyy. Jos jokainen sanottu lause on valittamista tai vanhojen epäonnistumisten kaivelua, ei ole ihme, että hetken päästä kaikilla on paha olla. Kumman kierrätyskeskuksen toimitusjohtaja haluat olla: hyvän vai pahan?

5. Kaverin loistottaminen

Hyvä yhteishenki meinaa työpaikalla paljon. Pois kateus, katkeruus ja kyttääminen. Kaveria ei saa latistaa, vähätellä tai nitistää. Kun nostaa kaveria ja antaa hänen loistaa, voi itsekin päästä valoon. Ja se on paljon parempi kuin käyttää aikansa pimeyden vaalimiseen. Silloin jokainen saa mahdollisuuden loistaa omalla ajallaan ja paikallaan.

6. Pääoman arvostaminen

Pääoma, hieno sana. Oma pää. Siitä kannattaa huolehtia, niin pomon kuin duunarinkin. Ja muistaa, että ihminen on aina tärkein pääoma. Joka paikassa.

******

Tyonilonjulistus2016

Työnilonjulistus 2016

 

Työnilon omavastuuosuuden pohtimiseen inspiroi Marja-Liisa Mankan Työnilonjulistus 2016 – Työrauhaa

Työonnellisuustestin voit tehdä täällä.

 

Muutosten vuosi 2014

Kollaasi

Vuosi 2014 on ollut monella tavalla hyvin rikas ja rakas. On tullut hyvää ja kaunista, huonoa ja sekundaa. Mutta kaikesta on opittu. Työn suhteen on ollut opintoja ja ohjauksia, messuja ja matkoja, konferensseja ja koulutuksia. Myös muun elämän puolella on tapahtunut isoja muutoksia. Elämä on rauhallisempaa, sydän hakkaa vähemmän ja jokainen uusi elon päivä on ollut uusien mahdollisuuksien päivä. Kaikista vuoden 2014 tärkeistä asioista olen valinnut ne kolme, jotka haluan julkisesti jakaa.

Hub Salo

Vuonna 2013 jätin taakseni hyvän, pitkäaikaisen työni ja työryhmäni. Oli uuden aika. Minulla oli visio siitä, mihin haluaisin vuonna 2014 hypätä ja mitä asioita haluaisin elämässäni muuttaa. Oli sellainen ”now or never” –olo. Ja kuten elämässäni ennenkin, vastaus löysi kysyjänsä luo. Kuulin Hub Salosta, otin yhteyttä hankkeen inspiraattoriin Tiina Vainioon ja se oli melkeinpä sitten siinä. Muutin Hubille yhtenä ensimmäisistä asukkaista ja sain uudeksi työyhteisökseni joukon erilaisia, eri ammattikuntia edustavia, mainioita ihmisiä.

Aikatra

1.1.2014 aloitin täysipäiväisesti Ajatusvoimala Aikatran johtajana. Aikatran puikoissa minulla on unelma ja missio työstä, jossa ilo, innostus ja inspiraatio paiskaavat kättä laadun, tuottavuuden ja ammattitaidon kanssa. Asioiden vakavasti ottaminen ei Aikatrassa tarkoita hymyttömyyttä!

Ja mistä mahtoi tulla tuo nimi Aikatra? Siihen löytyy selitys täältä.

Cambridge

Eräänä talvisena alkuvuoden päivänä koputin toimistoni naapurihuoneessa punkkaavan Cambridge-valmentaja Liisa Lehtosen oveen. Vaatekaapissani olivat kaikki vaatteet päässeet vuosien myötä kutistumaan ja olo oli tukala. Siitä talvisesta koputuksesta alkoi matka, jonka varrelle on jäänyt tähän mennessä jo toistakymmentä kiloa. Matka on pääosin ollut helppo, sillä kokoajan päässäni on jyskyttänyt ajatus, että koskaan en enää halua palata takaisin vanhaan, jos se vain suinkin on minusta kiinni. Tavoitteeni on hitaasti mutta varmasti oppia uudenlainen elämäntapa. Joulunaika on tuonut omat haasteensa, mutta pidemmän aikavälin tavoite ei ole muuttunut mihinkään.

Olen pitänyt Cambridge-tuotteiden mausta, käytön helppoudesta ja Liisalta saamastani tuesta. Henkilökohtainen valmennus on sopinut minulle todella hyvin. Oloni on huomattavasti parempi: sydän ei hakkaa yötäpäivää ja deodoranttia kuluu vähemmän. Vaatekaapista on löytynyt aivan uusia vaatteita ja tänä syksynä ostin uudet farkut. Edellisistä on varmaan kymmenen vuotta!

Oikotietä onneen ei ole, työ on aina toki tehtävä itse. Mutta hyvä valmentaja vierellä kulkijana voi tehdä paljon: luoda toivoa, kannustaa ja tsempata. Aivan kuten Liisa on tehnyt! Ja Cambridge-matkani jatkuu…:D

Kiitokset ja toivotukset

Haluan vielä kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia asiakkaitani, kollegoitani, yhteistyökumppaneitani sekä entisen työpaikkani työkavereita. Suuren kiitoksen ansaitsevat myös kotiväki ja läheiset, sekä minuun luottaneet ja epäuskon hetkellä eteenpäin potkineet ystävät. Yhdessä olemme enemmän. Aina.

Toivotan Hyvää Uutta Vuotta 2015 ja armollisuutta niin itseä kuin toisiakin kohtaan. Kaikkea hyvää ja kaunista elämäänne! Ensi vuonna taas tavataan!

-Terhi

Ps. Blogitekstin kuva ei ole maksettu mainos, vaan kollaasi joistakin minulle tärkeistä vuoden 2014 asioista.

Ajatuksia

IMG_20140312_120501Tänään ajattelin keskiviikkoista Kiireenkesytys®Kuntopiiriä ja tulin hyvin iloiseksi. Mietin, miten hienoa, että nämä ihmiset olivat tulleet paikalle ja jakoivat kokemuksiaan ja antoivat paljon itsestään. Antoivat palan taivasta yhteisesti jaettavaksi.

Mieleeni jäivät erityisen kirkkaina pohdinnat ja kysymykset ajasta ja sen merkityksestä eri ikäkausina, ajan syvimmästä olemuksesta, ajan olemisesta meissä nyt, ennen ja tulevaisuudessa. Miten aikaa mitataan? Voiko aikaa edes oikeasti mitata?

Löysimme myös jokainen itsestämme pienen sisäisen kiirehtijän. Sellaisen, joka tietyissä tilanteissa toimii tietyllä tavalla ja ihmettelee, miksi muut toimivat niin kuin toimivat. Kaikilla meillä on omat haasteemme ajan kanssa. Oman kiirehtijätyylin ja avainkysymysten löytäminen voivat auttaa matkalla kohti läsnäolon ihmettä.

Seuraava Kiireenkesytys®Kuntopiiri kokoontuu 2.4.2014. Tule mukaan! Opitaan toisiltamme ja jaetaan toisillemme. Siinä piilee suuri voima!!