”Mihin tommosta työnohjaajaa niinku tarvitaan?”

Työnohjaus herättää kaikenlaisia kysymyksiä. Usein minulta kysytään työnohjauksen syihin, käytäntöihin ja tarpeellisuuteen liityviä kysymyksiä. Olen koostanut nyt 15 eniten kysyttyä kysymystä yhteen ja liittänyt niihin myös vastaukseni.

Työnohjaus on kuin työyhteisön yhteinen tarina. Sillä on aina alku, keskikohta ja loppu. Tässä siis työnohjauksen tarina – usein kysytyt kysymykset ja kommentit.

******

I ALKU

1. ”Sä oot työnohjaaja –  mitä sä niinku teet?”

Työkseni jeesaan porukoita huomaamaan kuinka paljon viisautta, ammattitaitoa ja ongelmanratkaisukykyä heiltä löytyy ja tsemppaan käyttämään näitä lahjoja ja taitoja hyödyksi työmaalla. Lisäbonuksena tuplaantuu yleensä pilke silmäkulmassa ja ryhtikin vähän suoristuu. Työskentelen sekä yksilöiden, ryhmien että esimiesten kanssa.

2. ”Mikä tommonen työnohjaaja (STOry) titteli oikein on?”

Työnohjaaja ei ole suojattu ammattinimike. Mutta työnohjaaja (STOry) kertoo jäsenyydestä Suomen työnohjaajat ry:ssä. Jäseneksi pääsee, jos on suorittanut tietynpituisen ja -sisältöisen työnohjaajakoulutuksen. Jäsenet noudattavat työnohjaajien eettisiä periaatteita.

3. ”Mitä työnohjauksessa tehdään?”

Työnohjauksessa käsitellään, pohditaan, jäsennetään ja arvioidaan työhön liittyviä tapahtumia, tunteita, tilanteita jne. Etsitään ratkaisuja ja mietitään vaihtoehtoja sekä punnitaan erilaisia toimintatapoja. Välillä kyllä puuskutetaankin. Käsittelytapa riippuu ohjattavien toiveista –  painotetaanko keskustelua vai toiminnallisempaa työskentelyä. Metodit ovat kuitenkin alisteisia tavoitteille eikä toisinpäin.

4. ”Onko työnohjaus vähän niin kuin terapiaa?”

Ei ole. Työnohjaus ei ole terapiaa enkä minä ole terapeutti. Tosin sillä, että on aika ja tila puhua työhön liittyvistä asioista ja huolista tai kehittää omaa työtään ja päästä ehkä kuulemaan kollegoidenkin näkemyksiä, saattaa olla liki terapeuttinen vaikutus.

5. ”Missä työnohjaus tapahtuu?”

Joko meikäläisen konttuurilla tai sitten tilaajan omissa tiloissa. Työnohjaus voi olla myös kävelytyönohjausta tai Skypen välityksellä tapahtuvaa kohtaamista. Riippuu siitä, mikä yhdessä katsotaan järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi.

6. ”Miten työnohjausta voi tilata?”

Laita viestiä tulemaan joko lomakkeella tai sähköpostilla tai iske tekstiviestillä soittopyyntö. Puhelimeen en vastaa kesken asiakastapaamisten. Otan sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja jutellaan sitten tarkemmin työnohjaustoiveista ja tavoitteista. Ja kohtapuoliin jo tarjous kilahtaakin sähköpostiisi.

II KESKIKOHTA

7. ”Neuvotko sä meitä, että miten tätä meidän työtä pitäs tehdä?”

En neuvo. Tai no joskus ehkä meinaan vähän neuvoa. Mutta yleensä ihmettelen, hämmästelen ja ehdotan jotakin. Saatan haastaakin. Oman duuninsa ammattilaista en kyllä kauheasti kehtaa omassa osaamisalueessaan ryhtyä besserwisseröimään. Siitä ei hyvä seuraa.

8. ”Miten sä voit ohjata meitä, jos et tiedä meidän työstä mitään?”

Kun ei tiedä, uskaltaa kysyä kummia. Kun ei tiedä asioita jo valmiiksi, voi aidosti ihmetellä. Toisinaan on hyvä, että työnohjaaja on perillä tarkemmin työyhteisön työstä, mutta toisinaan vahvuus voi olla juuri se, ettei tiedä.

9. ”Annatko sä työnohjauksessa kotitehtäviä?”

Pääsääntöisesti en anna. Jos joku niitä ehdottomasti haluaa, niin sitten täältä pesee. Tärkeintä on se, että työnohjauksessa oivallettuja asioita lähdetään heti testaamaan työpaikalla. Eli viedään niitä sinne pelipaikan arkeen. Mutta se ei ole kyllä kotitehtävä, se on työtehtävä.

10. ”Kerrotsä aina esimiehelle, mitä työnohjauksessa puhutaan?”

En kerro enkä juokse kylillä kertomassa muillekaan. Työnohjaus on luottamuksellista hommaa. Yhdessä sovitaan mitä esimiehelle mahdollisesti kerrotaan. Jos kuitenkin huolestun jostain ohjauksessa kuulemastani, totean että esimiehen on syytä olla tästä asiasta tietoinen. Sitten sovitaan kuka ryhmästä esimiehelle asiasta kertoo. Juoksutytöksi ryhdyn vasta hätätapauksessa. Jos esimies on mukana työnohjausryhmässä, tätä asiaa ei tarvitse edes pohdiskella.

11. ”Mitä me on tehty väärin, että ollaan jouduttu työnohjaukseen?”

Työnohjaus ei ole rangaistus! Joillakin aloilla se kuuluu työn normaaliin ”kynien teroitus ja huolto –prosessiin” ja toisilla työpaikoilla se saattaa olla ainut tilanne, jossa yksinään työtä tekevät tiimiläiset tapaavat kasvokkain. Työnohjaus on usein ennaltaehkäisevää toimintaa – että ei tulisikaan kriisejä. Jos taas työpaikalla on jo menossa joku hässäkkä, voi olla hyvä että ulkopuolinen ja puolueeton ihminen auttaa sen ratkomisessa.

12. ”Mä olisin mielummin työpaikalla tekemässä töitä enkä taas yhdessä turhassa palaverissa…”

Ymmärrän. Mutta ei hätää! Kun työnantaja on tilannut työnohjauksen, se kuuluu työhön ja on siis työtehtävä, yksi osa työtä ja työpäivää. Eli työnohjauksessa voi olla ihan rauhassa. Minä pyrin pitämään huolen sitten omalta osaltani siitä, että työnohjaussessiostamme ei muodostu turhaa palaveria vaan oivalluttava ja työtä eteenpäin vievä hetki.

13. ”Me osataan työpaikalla kyllä hoitaa meidän ristiriidat ilman ulkopuolista ihmistäkin…”

Aivan upeaa!! Kyky ristiriitojen rakentavaan ratkaisuun työyhteisöissä on arvokas taito. Sitten ajattelenkin niin, ettei tällaisen porukan kanssa käytetäkään aikaa olemattomien ristiriitojen puimiseen vaan esimerkiksi työn kehittämiseen, uusien toimintatapojen pohtimiseen tai oivallusten jakamiseen. Työnohjaus on loistava areena sellaiselle työn tekemisen kehittämiselle ja voimauttamiselle, jolle ei normaalisti tunnu arjesta löytyvän tilaa tai aikaa.

III LOPPU

14. ”Mitä jos me ei tykätä sun tavasta ohjata?”

Toisinaan käy niinkin. Siitä pitää minulle sanoa ja sitten mietitään yhdessä minkälainen korjausliike tehdään. Työskentelytapoja ja ohjauksen fokusta voi aina muuttaa. Jos taas persoonani tai tyylini ohjata tuntuu täysin epäsopivalta tilanteeseen, täytyy meidän myös tilaajan kanssa miettiä, että olisiko joku muu tyyppi pestiin sittenkin sopivampi.

15. ”Kuinka kauan työnohjausprosessi yleensä kestää?”

Minä ajattelen, että työnohjaus voi kestää kolmesta kerrasta kahteen vuoteen tavoitteista riippuen. Kaksi vuotta alkaa olla jo siinä maksimin rajalla, sillä pelkoni tätä pidemmissä prosesseissa on jo liika tuttuus ohjattavien kanssa. Silloin en ehkä osaa enää kysyä oikeita kysymyksiä, haastaa riittävästi tai ymmärrä ihmetellä asioita ja ilmiöitä työyhteisössä. Mikään prosessi ei siis ole ikuinen. Kaikella on aikansa.

*****

Lisää kysymyksiä ja ihmettelyitä voit laittaa tulemaan tänne:  https://www.aikatra.com/

-Terhi

Mainokset

IHMISKOE: Kahden hengen työyhteisössä on puhuminen kielletty

Kaksi työnohjaajaa ja työyhteisövalmentajaa, Terhi ja Tarja, päättivät toteuttaa yhteisen tarinankirjoittamis-projektin siten, että tarinan etenemisestä tai sen kirjoittamisen tavoista ei keskustella mitään. Palautetta ei anneta ja mielipiteitä ei vaihdeta. Mitä tapahtuu kahden hengen työyhteisön yhteishengelle? Mitä tapahtuu itse tarinalle? Ja minkälaisia tuntemuksia projekti edetessään herättää?

Matkan vaiheista ja opeista kertyi runsaasti materiaalia, jota on helppo hyödyntää työyhteisöjen kanssa työskenneltäessä. Tässä joitakin sattumia lueteltuna ranskalaisin viivoin. Postauksen lopusta löytyvät ihmiskokeen aikana kirjoitetut kuvatarinat.

Miksi tällainen ihmiskoe?

– ei haluttu lukea kirjoista vaan kokea itse
– haluttiin tehdä seikkailumatka puhumattoman yhteistyön maahan
– tarkoituksena tutkia rehellisesti omia tuntemuksia ja kokemuksia
– ideana hankkia materiaalia Tuuletuspäivä-valmennukseen
– tarkoituksena tutkia, mitä oikeasti tapahtuu puhumattomassa työyhteisössä

Mitä sovittiin ennen aloittamista?

– kirjoitetaan vuoronperään
– kaksi kirjoitusta julkaistaan per/viikko Tuuletuspäivän FB-sivuilla
– tarinan aloituspäivä ja aloittaja sovittiin
– osia tulee 15 ennen valmennuksen ja siitä tehdyn mainosvideon julkistamista
– tarina päättyy siihen, mistä mainosvideo alkaa
– kummallakin on vapaat kädet kirjoittaa ja toimia
– kirjoitusprojektin aikana ei keskustella tarinan kirjoittamisesta tai kulusta

Mitä matkalla tapahtui?

– vaikka aloitus ja kirjoitusrytmi sovittiin, ymmärtämisessä oli kuitenkin puolin ja toisin eri käsityksiä: kumpikin 2 kertaa viikossa 1 teksti vai yhteensä 2 kertaa viikossa eli siis 1 tarina/per/henkilö/per viikko…aloittaminen oli hankalaa
– tarinasta tuli sirpaleinen
– tarinaa piti tietoisesti, jopa väkisin, kuljettaa eteenpäin
– tyyli ja tapa kirjoittaa ja ilmaista asioita oli kirjoittajilla hyvin erilainen
– tarinaan tuli toistoa ja jankutusta
– jäätiin vellomaan liikaa samoihin asioihin ja tunteisiin
– laatu vaihteli
– uutta opittiin paljon itsenäisesti, mutta se oli aikaa vievää
– välillä tuli omasta kirjoitusvuorosta stressiä ja homma tuli jopa uniin
– omasta ajatuksesta tuli pidettyä joskus turhankin jääräpäisesti kiinni
– piti yrittää myötäillä toisen tarinaa
– joutui tekemään valintoja: mihin reagoi toisen kirjoituksessa ja mihin ei
– päämäärä meinasi välillä hukkua
– pyydettiin myös lukijoita sekoittamaan tarinaa
– vapaus ja vastuu kulkivat käsikädessä
– kun itse oli jumissa, toinen keksi jotain uutta!
– piti miettiä myös sitä, että toiselle jää tilaa jatkaa tarinaa
– oli vaikeaa olla antamatta toiselle palautetta: olisi halunnut kehua mutta myös ihmetellä, että kuinka noin menit ja kirjoitit?
– tarina päättyi vähän töksähtäen

Satunnaisia ajatuksia siitä, miltä kirjoitusprojekti tuntui:

– epävarmalta
– tuskastuneelta
– välillä fiilinki että laitan ”hanskat tiskiin”
– innostuneelta
– ihmetytti joskus toisen valinnat ja tekeminen
– toisen tekstejä odotti innoissaan ja jännittyneenä
– ei tiennyt onko oma tekeminen oikein vai väärin
– ei saanut mitään palautetta: tykkäsikö toinen vai ei?
– ei halunnut pilata toisen mainetta
– ihmetystä siitä mitä kaikkea toinen osaa
– keksimisen ja löytämisen riemua
– toisen peliliikkeiden odottamista
– tuntui stressaavalta
– epämukavuusalueella oltiin
– teksti pyöri päässä arjen toimintojenkin keskellä
– jännitti: jos ei keksikään kirjoitettavaa?
– omiin ajatuksiin ”rakastuminen”
– itseluottamus välillä tosi hukassa
– tyrimisen pelko
– toisen ajatusten tavoittaminen toisinaan todella vaikeaa
– ei tiennyt koskaan mikä on riittävän hyvä
– tuntui hassulta ja huvittavalta
– tuli haastetta ja kicksejäkin
– pelotti, että jos toinen antaakin periksi
– sisuunnutti
– iloa toisen ideoista
– iloa omasta suoriutumisesta
– tuntui mielenkiintoiselta
– paine kirjoittamisesta ei tuntunut hyvältä
– avuton olo
– oli vaikea tietää mitä itseltää odotetaan

Mitä opimme ihmiskokeen myötä työyhteisöstä?

Opimme, että toimivassa työyhteisössä pitäisi ainakin:

  1. keskustella työnteosta ja sen tekemisen tavoista
  2. puhua omista toiveista
  3. pohtia sitä mikä on riittävästi ja mikä ei
  4. kirkastaa yhdessä kokonaisuuksia, päämääriä ja tavoitteita
  5. miettiä yhteistä suuntaa ja näkyä
  6. puhua vastaantulevista ongelmista
  7. avata tulkintoja ja tuntemuksia
  8. olla kunnolliset työvälineet ja tarvittaessa opetus niiden käyttöön
  9. olla konkreettinen tavoite
  10. rakentaa askelmerkkejä matkalla tavoitteeseen
  11. ymmärtää sen tarinan kokonaisuus, jossa kertojat ovat mukana
  12. sopia yhteiset periaatteet ja pelisäännöt
  13. antaa palautetta
  14. jokaisen tietää mitä häneltä odotetaan
  15. toimia niin kuin on sovittu
  16. jakaa armollisuutta itselle ja muille
  17. viljellä huumoria
  18. tehdä se, minkä lupaa

Kun ihmiskoe oli ohi, ei yhteisestä keskustelustamme meinannut tulla loppua. Niin paljon oli puhuttavaa, pohdittavaa ja jaettavaa. Oli huomattu kaikenlaista, haivaittu monenmoista ja opittu paljon uutta. Kun nyt tätä kirjoittamaamme kuvatarinaa katsoo uusilla silmillä, huomaa, että kaikki kokeen aikana eteemme tulleet vaikeudet näkyvät tarinan kulussa selvästi. Huomioitavaa on, että tämän ihmiskokeen työyhteisössä meitä oli vain kaksi ja vieläpä keskenään hyvin toimeen tulevaa ihmistä. Ja silti yhteinen työskentely oli välillä vaikeaa. Mitä siis mahtaakaan tapahtua työyhteisössä, jossa työskentelee vaikkapa 50 toisilleen puolivierasta työntekijää ja jossa puhumattomuus on keskeinen osa työkulttuuria? Minkälainen tarina siitä mahtaisi syntyä?

Terveisin,

TARINAKONTTORI Terhi&Tarja

ValoaNäkyvissä: http://www.valoanakyvissa.fi / Ajatusvoimala Aikatra: http://www.aikatra.com

Raunioista kasvaa uutta

Uutta kasvaaEtsiskelin joku aika sitten esitteisiini ja kotisivuilleni kuvia ja innostuin ottamastani valokuvasta vuosien takaa. Metsässä nökötti romahtanut mökki ja siellä sisällä, tiilikasan keskellä kasvoi pieni koivun taimi. Minusta kuva oli huikea.

Laitoin kuvan esite-ehdotuksineen menemään sähköpostilla ystävälleni, jonka visuaaliseen taiteellisuuteen luotan, ja innostustani pidätellen jäin odottamaan  hänen ylistävää kommenttiaan kuvasta ja ajatuksestani käyttää sitä tulevassa esitteessäni.

Ja mitä tapahtuikaan. Tuli täystyrmäys. Ystäväni totesi, että hän näkee kuvassa pelkkää rauniota ja tuntuu kummalliselta, että haluan laittaa sen työnohjaus- ja valmennusesitteeseeni. Ystäväni kertoi joutuneensa todella miettimään, että mitä oikein haen kuvalla. Ja että juu kyllä hän huomasi koivun ja uuden kasvun, mutta ensireaktio oli silkkaa rauniota ja repaleista tapettia ja tiilikasoja. Sellaisen kuvanko haluan työstäni mahdollisille asiakkailleni antaa?

Auts. Aika paha.

Kuva ei koskaan päätynyt esitteeseen eikä nettisivuilleni ja kiitän ja kumarran siitä ystävälleni. En uskaltanut ottaa sitä riskiä, että kotisivuillani kävijä olisi ensimmäisenä ajatellut, että ”raunioitako tuo nainen tekee, kun rakentaa pitäisi?”

Mielestäni kuva on kuitenkin edelleen kaunis. Siinä on voimaa. Minulle se tuo mieleen, että kaiken kaaoksen keskelle, kaiken hajonneenkin keskellä, uusi alku ja kasvu on aina mahdollinen. Jopa vihreämpänä ja voimakkaampana kuin koskaan ennen.

 

Tarinoita työelämästä 2/10 – raporttia pukkaa

KuvaTarinoita työelämästä -kirjoitussarja kertoo fiktiivisiä juttuja työelämää puhuttavista ilmiöistä ja asioista. Tarinoiden vapaana kirvoittajana toimivat bulevardi.fi -sivuston valikoidut aforismikuvat. Tarinat ilmestyvät kaksi kertaa kuukaudessa.

VAROITUS! Tarinat saattavat sisältää huumoria ja sarkasmia.

***

…Puhelin soi, toimiston ovi käy yhtenään, asiakkailla on paljon huolia, faxi laulaa ja sähköpostit kilahtelevat ja minä yritän keskittyä raportin tekoon. Siis yritän. Ei siitä mitään tule, kun työt häiritsevät. Siirrän homman huomiselle.

Aloitan seuraavana aamuna raportin tekemisen jo ennen työvuoroni alkamista ja huolestun toden teolla. Minusta tuntuu, että ammattinimikkeeni on vuosien myötä muuttunut. Minusta on tullut raporttien kirjoittaja, kirjaileva raportisti, ilmiselvä raportteri. Pitäisiköhän palkkaani tarkistaa?

Minun on vaikeaa kirjoittaa raporttia siitä, mitä olen lähivuodet työkseni tehnyt, koska olen tehnyt vain raportteja. En kai kuitenkaan voi kirjoittaa raporttia siitä kuinka kirjoitan jatkuvasti raportteja milloin mistäkin asiasta milloin mihinkin instanssiin. Työtehtäväni eivät  kyllä vastaa ollenkaan työnkuvaani.

Kirjoitan raportin siitä, että mitä tekisin, jos minun kaikki aikani ei kuluisi raporttien kirjoittamiseen. Kuinka panostaisin perustehtävääni enkä vilkuilisi alituiseen seinäkelloa. Kuinka kokisin suunnatonta tyydytystä työssäni ja iloitsisin yhdessä työkavereideni kanssa saavutetuista tuloksista ja ylitetyistä esteistä. Ja kuinka mukavaa olisi töiden jälkeen olla kotona rauhallisella mielellä ilman, että kirjoittamattomat ja lukemattomat raportit pyörivät päässäni. Kirjoitan raporttiini myös, että mitä kaikkea olisin nytkin kerennyt tehdä, jos en kirjoittaisi tätä raporttia. Ehdotan raportin lopussa, että raportteja voitaisiin jatkossa kirjoittaa vähemmän. Olen tyytyväinen lopputulokseen, tulostan raportin ja laitan sen eteenpäin.

Seuraavana päivänä minua odottaa työpöydälläni kirje. Minua pyydetään kirjoittamaan selventävä raportti edellisen päivän oudosta raportistani ja kehotetaan ottamaan yhteyttä pikimmiten työterveyshuoltoon.

Puhelin soi, toimiston ovi käy yhtenään, asiakkailla on paljon huolia, faxi laulaa ja sähköpostit kilahtelevat ja minä yritän keskittyä  ennen työterveyslääkärille menemistä uusimman raportin tekoon. Siis yritän. Ei siitä mitään tule, kun työt häiritsevät. Siirrän suosiolla homman huomiselle…

-Raili-

***

Terveydenhuollon puolen lisääntyneistä töistä ja kiireestä on puhuttu paljon. Lue, mihin kaksi lääkäriä Pekka Kirstilä ja Tiina Ahonen kokevat lääkärin ajan menevän.

Pekka Kirstilän haastattelu

Tiina Ahosen haastattelu

 

 

Tarinoita työelämästä 1/10 – sitouttaminen ja sitoutuminen

Tarinoita työelämästä -kirjoitussarja kertoo fiktiivisiä juttuja työelämää puhuttavista ilmiöistä ja asioista. Tarinoiden vapaana kirvoittajana toimivat bulevardi.fi -sivuston valikoidut aforismikuvat. Tarinat ilmestyvät kaksi kertaa kuukaudessa.

VAROITUS! Tarinat saattavat sisältää huumoria ja sarkasmia.

***

KuvaAnselmilla oli työhaastattelu. Pitkän pöydän ääressä istui kahdeksan ilmeetöntä haastattelijaa, jotka rapisuttivat papereitaan ja yskivät vuoron perään. Huoneessa oli kuuma ja kahvia ei tarjottu.

– Istukaa olkaa hyvä.

Anselmi istuutui tarjotulle klaffituolille. Tuoli oli liian matala pöytään nähden. Kaikki kahdeksan haastattelijaa tuijottivat Anselmia pöydän toiselta puolelta. Haastattelu alkoi.

Kului tunti. Työn sisältö ja vaatimukset oli kerrottu, Anselmin harrastukset ja elämäntavat ruodittu ja sitoutuminen mahdolliseen tulevaan työnantajaan varmisteltu. Eräs haastattelijoista vilkaisi vielä Anselmia:

– Onko teillä meiltä jotakin kysyttävää ?

Anselmi rykäisi, vaihtoi asentoa ja tunsi kuinka hiki valui pitkin kainaloita.

– Miten te mahdollisena työnantajana sitoutuisitte minuun?

***

Lähivuosina on puhuttu paljon työntekijöiden sitoutumisesta työhönsä ja työpaikkaansa. Työnantajan kannattaakin miettiä, miten omalta osaltaan voisi vaikuttaa työntekijänsä sitoutumiseen jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Työntekijän sitouttaminen alkaa nimittäin jo työpaikkailmoituksesta, joten sen laatimiseen panostaminen ei ole turhaa työtä.

Monster antaa 8 vinkkiä työpaikkailmoituksen laatimiseen:

1. Anna ilmoitukselle selkeä otsikko
2. Herätä mielenkiinto tiiviillä esittelytekstillä
3. Nosta esiin keskeisimmät työtehtävät
4. Suhteuta hakuehtosi toivottuun hakijamäärään
5. Tuo henkilöstöedut rohkeasti esiin
6. Ilmaise työpaikan sijainti selkeästi
7. Esittele yrityksesi lyhyesti
8. Anna selkeät hakuohjeet

Työpaikkailmoituksesta ei kannata tehdä nälkävuoden mittaista, siinä ei tarvitse luetella kaikkia mahdollisia työtehtäviä ja siihen ei kannata laittaa sadan kohdan vaatimuslistaa asioista, joita työntekijän tulee osata. Ellei sitten tarkoituksena ole saada mahdollisimman vähän työhakemuksia.

Henkilöstöeduista kannattaa aina kertoa, sillä ne kertovat työnantajan halusta sitoutua työntekijäänsä. Nykyajan työntekijöitä kiinnostavat palkan lisäksi myös mm. yleinen ilmapiiri, työpaikan erityislaatuisuus kilpailijoihin verrattuna, työajan joustomahdollisuudet ja muutkin kuin rahalliset palkitsemiset. Usein työpaikan henki ja arvot näkyvät jo työpaikkailmoituksesta.

Ai niin. Ja minkälaista tarinaa mahtaa kertoa työpaikkailmoitus, joka on täynnä kirjoitusvirheitä?

 

Uusi kirjoitussarja alkaa!

Tässä blogissa alkaa huomisesta lähtien uusi, Tarinoita työelämästä -kirjoitussarja.

Kirjoitussarja kertoo fiktiivisiä juttuja työelämää puhuttavista ilmiöistä ja asioista. Tarinoiden vapaana kirvoittajana toimivat bulevardi.fi -sivuston valikoidut aforismikuvat. Tarinat ilmestyvät kaksi kertaa kuukaudessa.

Ja varoitus kaikille jo ennakkoon: tarinat saattavat sisältää huumoria ja sarkasmia.

Bulevardi 23

 

Take your time!

IMG_0570Brooklynilaisessa lähikaupassa on kassalle pitkä jono. Kukaan ei kuitenkaan huokaile,vaihda vihjailevasti tukijalkaa tai mulkoile kassaneitiä tai juuri palveltavaa asiakasta kiukkuisesti.

Kun asiakas pudottaa lompakosta kaivamansa rahat lattialle ja pahoittelee sitä, kassaneiti tokaisee iloisesti:

– Take your time! I´am not going anywhere.

Kaikella ja kaikille on oma aikansa.