Työntäyteinen vuosi 2018

Viimeisiä vuoden 2018 päiviä tässä elellään. Uskomatonta.

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas töiden puolesta. Olen kyllä pitänyt lomaakin ja jättänyt kalenteriin aikaa palautumiselle, vapaa-ajalle ja ihan muillekin omille jutuille. Toisinaan se on ollut haastavaa, mutta useimmiten olen onnistunut aika hyvin.

Vuoden vaihtuessa alkaa Ajatusvoimala Aikatran juhlavuosi. Viisi vuotta sitten 1.1.2014 hyppäsin tyhjän päälle ja ryhdyin pyörittämään tätä yhden naisen voimalaa. Toisinaan on ollut epäuskon hetkiä, mutta tähän mennessä en ole vielä ratkaisuani katunut.

Synttärivuosi olkaa maksuttomalla Oman aikansa vartija -minikurssilla, jonka tarjoan kaikille aiheesta kiinnostuneille! Kurssi alkaa 1.1.2019 ja kestää 14.1.2019 saakka. ILMOITTAUTUMINEN on auki 31.12.2018 asti.

Ilmoittaudu maksuttomalle minikurssille TÄÄLTÄ >>>>>>

******

Muutaman asian ja oivalluksen haluan nostaa erityisesti esille vuodesta 2018:

1. Erilaisten töiden ihanuus

Olen saanut tehdä kuluneen vuoden aikana hyvin erilaisia töitä. On ollut runsaasti työnohjauksia sekä julkisella että yksityisellä puolella, luentoja erilaisissa paikoissa ja erilaisten ihmisten edessä ja monenmoisia valmennuksia ja sparrauksia. Auton ratti on pyörinyt ja kilsoja on tullut sekä auton että ajajan mittariin.

Olen kiitollinen, että tällainen moninaisuus on ollut mahdollista. Se ei ole minulle itsestäänselvyys. Otan sen lahjana vastaan.

2. Yhteistyön voima ja kumppanuudet

Pidän yhteistyötä, yhdessä tekemistä sekä aitoa kumppanuutta tosi tärkeänä asiana. Kun pääsääntöisesti tekee työtä yksin, on mukavaa että on tyyppejä, joiden kanssa voi lyödä edes välillä päitä yhteen.

Tänä vuonna pääyhteistyökumppaneitani ovat olleet Viestintätoimisto Joy & Order (jonka asiantuntijaverkostoon kuulun) ja Kiireenkesytys-valmentajaverkosto (perustimme tänä vuonna yhteiset nettisivutkin). Ja aivan uusimpana ihanuutena osakkuus ja partnerius Covis Partners Oy:ssä.

Joy & Order -kuvio juontaa juurensa HubSalon yhteisöstä ja siellä yhdessä pähkityistä asioista työelämäkentässä. Kiireenkesytys-verkosto on huippuporukka, jonka kanssa ollaan tehty jo pitkään yhteistyötä työelämärintamalla, reissattu yhdessä, ystävystyttykin. Meillä on yhteinen missio ja yhteinen into. Ja nyt vihdoin yhteiset nettisivutkin.

Covis Partners Oy taas on ihme! Uskokaa tai älkää, ihmeitä tapahtuu! Eräänä perjantaina istuin kotisohvalla ja mietin ääneen, että kaipaisin jotakin uutta nyt työrintamalle. Tasan kaksi viikkoa sen jälkeen perjantaina soi puhelin – ja siitä se sitten alkoi. Unelmat ja toiveet kannattaa siis sanoa ääneen 😀

Jotta jokin uusi voi alkaa, jonkun vanhan täytyy aina väistyä. Toimikauteni Varsinais-Suomen STOryn aluekoordinaattorina päättyy maaliskuun 2019 alussa. Kaksi vuotta on tullut tuossa toimessa huseerattua ja mielenkiintoista on ollut. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, päässyt uusiin paikkoihin, nähnyt työnohjauksen järjestötoimintaa lähietäisyydeltä, ollut mukana järjestämässä kaikenlaista toimintaa ja tapahtumaa ja oppinut jälleen myös paljon itsestäni, omasta toiminnastani ja työskentelytavoistani. Ei voi tästäkään kokemuksesta kuin kiitellä!

Jos olet työnohjaaja, Suomen työnohjaajat ry:n jäsen Varsinais-Suomen alueelta ja kiinnostunut aluekoordinaattoriudesta, niin ota yhteyttä ja kysy lisää!

3. Vuodenvaihteen rutiinit ja ihanan hidas laiskuus

Kiireenkesytys-kollegani Sirpa Kirjalainen kirjoitti KK-blogiin vuodenvaihteen rutiineista.

Omat rutiinini ovat mahdollisimman pienet, laiskat ja hitaat. Joulurutiineihin kuuluvat kuusi, kynttilät ja kyläily. Uuden vuoden vaihtumisen rutiineihin työn puolesta taas kuuluvat tilinpäätösblogikirjoitus, turhien papereiden silppurointi ja tärkeiden papereiden mapittaminen. Tsekkaan myös, että tarvittavat työvärmeet ovat kunnossa seuraavaa vuotta varten. Työvärmeisiin kuuluvat paitsi työssä käytettävät materiaalit, myös auto, toimisto ja oma mieli. Muita värmeitä uusin, poistan ja korjaan, mieleni taas rauhoitan dekkareilla, kevyillä romaaneilla ja ulkoilulla. Työkirjat ja työasiat heitän hetkeksi kokonaan mielestä pois.

Vaikka työ onkin innostavaa, minulle on jaksamisen ja virkeyden kannalta tärkeää, etten ole jatkuvasti töissä tai tavoitettavissa. Se on ollut tärkeä oppi erityisesti tänä vuonna.

******

Ja lopuksi vielä yksi tärkeä juttu

Perhe. Läheiset. Ystävät. Te ihanat.
Sanotaan, että tiukoissa paikoissa ystävyys punnitaan. Lisäisin tähän vielä, että kyllä se ystävyys punnitaan myös onnen ja ilon hetkissä. Kiitos! ❤

Iloisaa ja rouheaa uutta vuotta 2019!

Terveisin,
-Terhi
www. aikatra.com
Twitter: @aikatranterhi
Liity Virtapiiriin täältä >>>>>

******

Tsekkaa vuoden 2018 luetuimmat (TOP3) blogitekstit:

 

Mainokset

Yhteistyö – hyvän työkaverin muistilista 5/10

Minkälainen on hyvä työkaveri? Mitä se tarkoittaa? Mistä tunnistaa hyvän työkaverin? Asiaa on tullut mutusteltua niin kollegoiden kanssa kuin koulutuksissa ja valmennuksissa asiakkaidenkin kanssa. Tässä näiden mietintöjen pohjalta kymmenen kohdan pikamuistilista hyvään työkaveruuteen. Pätkä kerrallaan.

Mitä on yhteistyö?

Yhteistyö on sana, jota hoetaan paljon. Yksinkertaisuudessaan yhteistyö on yhdessä tekemistä, yhteen hiileen puhaltamista. On kyseessä sitten kollega tai työkaveri.

Hyvä työkaveri/kollega hiffaa mistä yhteistyössä on kyse ja tekee kaikkensa omalta osaltaan sen onnistumiseksi. Hyvä yhteistyökaveruus ei ole sitä, että jotkut pomottaa ja määrää ja jotkut hyppii ja häärää. Yhteistyö ei ole sitä, että joillakin on oikeus vaatia ja ohjeistaa ja toisilla vain velvollisuus toimia ja tehdä niin kuin pyydetään.

Hyvä yhteistyökykyinen työkaveruus on sitä, että kaikki antaa ja kaikki saa. Kaikki ehdottaa ja kaikkia kuunnellaan. Jokaisen pitää nähdä vaivaa. Kunnioittaa ja ymmärtää. Ja kaikki tekee.

”Hyvä työkaveruus tai kollegiaalisuus ei ole sitä, että jotkut pomottaa ja määrää ja jotkut sitten vaan hyppii ja häärää.”

Aito yhteistyö on toimivan yhteisen työskentelyn edellytys. Silloin ei vedetä mattoa toisen jalan alta tai anneta kateuden sumentaa ajatuskykyä. ”Minäminä” -asenne ei yhteisessä työskentelyssä vie kovinkaan pitkälle.

Yhteistyössä on kyse vähän niin kuin muskettisoturihengestä: ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.

Yhteistyön arviointi

Yhteistyön toimivuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja tavoitteita kannattaa aina välillä pysähtyä arvioimaan ihan porukalla. Myös omaa yhteistyökykyisyyttään on hyvä tarkastella toisinaan kriittisesti.

mukailtuSWOTyhteistyo

Yhteistyön SWOT-analyysi / Albert Humbreyn mallista muokannut Terhi Lavonen

Albert Humbrey kehitti SWOT- analyysin, nelikenttämenetelmän, jossa arvioidaan analysoitavan asian sisäisiä ja ulkoisia ulottuvuuksia. SWOT-analyysi on yksinkertainen työkalu erilaisten toimintojen ja projektien suunnittelussa tai vaikkapa juuri yhteistyökuvioiden tarkastelussa ja kehittämisessä.

Nelikenttämenetelmää voi mielestäni käyttää myös ilman ulkoista tai sisäistä painotusta. Heikkoudet (weaknessesses) olen myös monesti koulutuksissa ja luennoissa kääntänyt kehittämiskohdiksi. Tarkasteltavan asian neljää eri osa-aluetta voi yksinkertaisesti lähestyä erilaisten kysymysten avulla.

VAHVUUDET
– Mikä meillä toimii hyvin?
– Missä olemme hyviä/huippuja?
– Mitkä ovat vahvuutemme ryhmänä?
– Mitkä ovat vahvuutemme yksilöinä?
– Mikä tekee meistä erityislaatuisia?
– Miten voimme vahvistaa vahvuuksiamme entisestään?

KEHITTÄMISKOHDAT
– Minkälaisissa asioissa olisi parantamisen varaa?
– Mitä haluaisimme osata yhdessä paremmin?
– Miten kaikki osapuolet saisivat hyötyä yhteistyöstä?
– Miten voimme päästä heikoista kohdista eroon tai korvata ne?
– Mitä voimme tehdä toisin?

MAHDOLLISUUDET
– Mihin yhdessä kurkottelemme?
– Mikä on yhteinen tavoitteemme?
– Mitkä ovat mahdollisuutemme tulevaisuudessa?
– Mikä on meille oikeasti mahdollista?
– Mitä hyvää voimme tavoittaa?
– Miten voimme tehdä mahdollisuuksista totta?
– Mikä kaikki on hyvällä yhteistyöllä mahdollista?

UHKAT
– Mitkä seikat ovat yhteistyömme uhkana tai esteenä?
– Minkälaiset asiat saattavat heikentää jaksamistamme tai yhteistyötämme?
– Olemmeko kaikki sitoutuneet yhteiseen tavoitteeseen?
– Voiko olla olemassa ”piiloyhteistyötarvetta”? (yhteistyötä vain itseä varten ilman todellista yhteistyötä)
– Miten voimme torjua uhkia?

Miksi yhteistyötä tehdään?

Yhteistyö ei ole itsetarkoitus, vaan sillä on yleensä jokin tavoite, tarkoitus tai merkitys.

Yhteistyöllä tavoitellaan usein esimerkiksi tehokkuutta, laajempaa näkyvyyttä, monialaisen ammattitaidon parempaa hyödyntämistä ja asiakkaiden monipuolisempaa palvelemista. Yhteistyössä keskeistä on myös se, että täytyy voida luottaa siihen, että kaikki toimivat niin kuin on sovittu.

Yhteistyötä voidaan toisinaan tehdä toki myös pelkästään yhteistyön riemun vuoksi : D
Mutta ehkä kuitenkin harvemmin.

Yhteistyön hyödyt joukkuehenki

Yhteistyökykyisyys vaatii myös sen tietoista havainnointia ja kehittämistä.

Hyödyllistä on pohtia,  että miten MINÄ voin kehittää sitä, että minun on helpompi tehdä muiden kanssa yhteistyötä ja että minun kanssani halutaan tehdä yhteistyötä. Miten kaikki osapuolet hyötyisivät tästä yhteistyöstämme?

Mielellämme ulkoistamme hyvänä työkaverina ja yhteistyökumppanina toimimisen toisille.
”Jos tuo vaan toimisi toisin….”Jos tuo vaan kykenisi olemaan joustavampi…”. ”Sitten kaikki olisi tietenkin hyvin. ..”

”Kun ojennat valoa muille, he heijastavat sen takaisin. Pimeyden jakaja taas saa yleensä takaisinkin pelkkää pimeää.”

Kannattaa aina siis miettiä ensiksi niitä omia yhteistyökykytaitoja ja kehittää niitä. Onko ne ihan sitä suurinta briljanttia. Oikeastiko? Nimittäin ainut henkilö, jonka omaan yhteistyökykytoiminnan kehittämiseen voi oikeasti vaikuttaa, olen minä itse. Se ei ole joku jossakin joskus.

Yhteistyössä ja sen onnistuneissa tuloksissa on paradoksaalista se, että kun muistaa loistottaa muita unohtaen sen oman yksilöllisen suorituksen, valo yhteisestä suorituksesta lankeaa myös yksilön päälle. Eli kun ojennat valoa muille, he heijastavat sen takaisin. Pimeyden jakaja taas saa yleensä takaisinkin pelkkää pimeyttä.

Peiliin kannattaa siis rohkeasti kurkistaa ja katsoa mitä sieltä vastaan tuijottaa. Näkyykö siellä se tyyppi joka pöllii kaverin ideat, sanat ja ajatukset ja käyttää ominaan? Vai näkyykö siellä se omalaatuinen, idearikas ja reilu tyyppi, johon luotetaan ja jonka kanssa oikeasti halutaan tehdä yhteistyötä?

– Terhi
http://www.aikatra.com

*****

Muistilistan edelliset osat löydät täältä:

Luottamus ja luotettavuus – hyvän työkaverin muistilista 4/10
Työilmapiiri – hyvän työkaverin muistilista 3/10
Ammattitaidon ylläpito – hyvän työkaverin muistilista 2/10
Käytöstavat – hyvän työkaverin muistilista 1/10

hyvan tyokaverin muistilista

Hyvän työkaverin muistilista

Enemmän sääntöjä, enemmän järjestystä?

Aina kun ihmiset ovat yhdessä, toimivat yhdessä ja tekevät yhdessä, on olemassa konfliktien ja väärinymmärrysten mahdollisuus. Kaikki ei mene putkeen, virheitä ja unohduksiakin sattuu. Yhteisten pelisääntöjen tarkoitus on helpottaa ja yksinkertaistaa yhdessä toimimista ja samaan hiileen puhaltamista.

Työpaikoilla yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä työntekemisen ja toiminnan sujuvuuden, sekä roolien ja työtehtävien selkeyttämisen takia. Jos kaikki tekisivät vain omiaan, valitsisivat mitä haluavat tehdä, miten tekevät ja milloin tekevät, saattaisi olla, ettei lopputulos olisi kovinkaan kummoinen. Todennäköisesti tehtäisiin paljon päällekkäisiä töitä ja osa töistä jäisi tekemättä kokonaan. Eikä ne työpaikat sillä lailla pyöri.

Kaksiteräinen miekka

Säännöt ovat kuitenkin kaksiteräinen miekka. Jos sääntöjä on liikaa ja työpaikalla on olemassa ohjesääntö liki jokaiseen liikahdukseen, työnteosta saattaa kadota luovuus, oma-aloitteisuus, vastuunotto ja maalaisjärki. Kaikkeen ei pystytä ohjeilla ja säännöillä varautumaan, vaikka kuinka yritettäisiin. Eräänä kiireisen kauniina päivänä tulee nimittäin vastaan se hetki, kun ohjesäännöstä ei löydykään pelastusta ja kukaan ei tiedä mitä silloin tehdään.

Tosielämässä on myös niin, että kaikki yhdessäkin sovitut säännöt ovat kaikille selkeitä vain hetken ja kohta niitä pitää jo taas kerrata. Työntekijöitä tulee ja menee, esimiehet ja työtilat vaihtuvat, asiakaskunta muuttuu ja lait säätyvät uudelleen. Silloin kaikki pitää käydä taas uudelleen lävitse. Ja tämä prosessi jatkuu tappiin saakka. Se ei lopu koskaan.

Miksi ja miten

Jos kuitenkin kerta toisensa jälkeen sekä uudet että vanhat työntekijät tekevät vastoin samoja ohjeistuksia ja sääntöjä, vikaa on silloin joko ohjeistuksissa tai ihmiset eivät vain ymmärrä mihin niillä pyritään. Säännöt ja ohjeistukset muistetaan aina paremmin kun ymmärretään, miksi ne ovat olemassa. Ja kun muistaa miksi ne ovat olemassa, niitä on helpompi noudattaa piti niistä tai ei. Tarpeellista on myös aika ajoin tarkastella sääntöjä uudelleen ja pohtia pitäisikö jotakin sääntöä muuttaa tai tarvitaanko joitain sääntöjä enää ollenkaan.

Työpaikan yhteiset säännöt on hyvä myös kirjata jonnekin ylös. Sääntöjen tulee olla luettavissa, käytettävissä ja löydettävissä helposti. Ne pitää olla niin selkeästi ja yksinkertaisesti kirjoitettu (ei kapulakieltä tai alajargonia), että niitä ei voi ymmärtää väärin. Epämääräiset sääntöjen muistelut ja säätämiset jäävät silloin pois.

Säännöt eivät saa olla esteenä työlle

Kärjistäen voisi todeta, että mitä enemmän on kaikenlaisia ”sälpesääntöjä”, sitä enemmän on mahdollisuuksia unohtaa, tehdä virheitä ja saada konflikteja aikaiseksi. Sääntöjen on tarkoitus helpottaa yhdessä tekemistä ja yhdessä olemista, ei suinkaan vaikeuttaa sitä. Jos säännöt muuttuvat esteeksi sen työn sujuvalle tekemiselle, jonka sujuvuuden varmistamiseksi ne alun perin luotiin, ovat säännöt jo aikansa eläneet ja varmaankin joko muuttamisen tai romukoppaan heittämisen tarpeessa.

Muistilappu sääntöjen nikkarointiin:

  1. Mahdollisimman vähän sääntöjä ja ohjeistuksia
  2. Ymmärrys siitä MIKSI säännöt ovat olemassa ja MITÄ niillä tavoitellaan
  3. Sääntöjen ja ohjeistusten toimivuuden ja tarpeellisuuden ajoittainen tsekkaus

***
– Terhi
@aikatranterhi

pelisaannot

Yhteistyö oli vuoden 2016 kuuma juttu

On jälleen tilinpäätöksen aika. Vuosi 2016 on justiinsa jäämässä edellisten vuosien seuralaiseksi ja uutta vuotta kohti mennään jo nenä edellä. Kulunut vuosi on tuonut vastaani innostavia ja ihania ihmisiä ja tapahtumia, joista on hyvin helppoa olla iloinen ja kiitollinen. Toki pää on kolissut välillä kovastikin kaukalon reunoihin, mutta kolinoista on selvitty henkisillä jääpusseilla, ystävien kanssa keskustelulla, hyvillä yöunilla ja oppimispäiväkirjan kirjoittamisella. Työnohjaus- ja valmennuskuviot ovat olleet päätyöni, mutta kaikenlaista muutakin on vuoteen mahtunut. Tässä pieni pintaraapaisu.

YHTEISTYÖ2jpg.jpg

1. Yhteistyökuviot

Yhteistyötä ei mielestäni koskaan pidä tehdä vain yhteistyön vuoksi. Yhteistyön pitää olla innostavaa ja uutta luovaa, siitä pitää kummankin yhteistyöosapuolen saada jotakin –  jakaa omastaan ja ottaa vastaan toiselta. Se ei ole oman edun hinnalla millä hyvänsä tavoittelua, vaan myös yhteistyökumppanin edun miettimistä, MEIDÄN yhteisen etumme miettimistä. Juuri sellainen asenne tekee yhteistyöstä kauniin.

Tänä vuonna yhteistyö on ollut jotenkin erityisen kuuma juttu. Minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä monien uskomattomien, luotettavien kumppaneiden kanssa. Olemme kehittäneet uutta ja tehneet jotakin toisin. Olemme löytäneet yhteisen intohimon tai huomanneet juuri erilaisuutemme isoksi työskentelyvahvuudeksemme. Olemme huomanneet, että yhdessä olemme enemmän.

Onnistunut yhteistyö on aina ihan huippumatka, se on omatoimimatka, jossa mikään ei ole ”satavarmaa”, mutta kaikki on mahdollista. Ja se jos mikä on riemullista!

2. Työnohjauskonferenssi

Minut ja kollegani valittiin valtakunnalliseen Työnohjauskonferenssiin ohjaamaan työpajaa aiheesta ”Yrittäjän työnohjaus – mysteeristä mahdollisuudeksi”. Onni oli saada työpajaan ryhmä innokkaita osallistujia, jotka oikeasti laittoivat itsensä likoon. Palaute pajasta oli myös hyvää. Osallistujat saivat loppusyksystä työpajassa tuottamansa materiaalin sekä ohjaajien ottamat kuvat käyttöönsä, yhdessä sovitun mukaisesti. Ajattelen vieläkin tätä porukkaa sydän läikähdellen 😀

tyo%cc%88nohjauskonferenssi2016

3. Kolumnistina Kollega.fi –verkkolehdessä

Kolumnien kirjoittaminen Kollega.fi –verkkolehteen jatkui koko vuoden. Kesän jälkeen siirryin Vierailija-blogista Coaching-blogiin, jota kirjoitan nyt yhdessä toisen kolumnistin kanssa. Kolumnistisoiminen jatkuu näillä näkymin ainakin vielä tulevan vuoden kevään. Kirjoitin kolumneissani muun muassa myötätuntouupumuksesta, intuitiosta ja toisten aikaa varastavista kroonisista myöhästyjistä. Elämä on täynnänsä kirjoitusaiheita.

Coaching

******

Lopuksi kiitokset

Isot kiitokset kuluneesta vuodesta yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja Hub Salolle –  kanssanne on ollut ilo toimia ja luoda uutta. Sydämelliset rutistukset perheelle, läheisille ja ystäville. Te olette mahdollistaneet kaiken tämän.

Erityiskiitokset kumarran vielä niille rohkeille yrittäjille, jotka lähtivät mukaan tämän vuoden joulukalenteriini. Kiitokset siis: Marjo, Heli, Sanna, Maria, Kari, Riitta, Ilkka ja Hanna. Työinnostusvinkkinne ja asenteenne kolahti!

Toivotan oikein Hyvää Uutta Vuotta 2017 ja uskoa ja rohkeaa luottamusta tulevaisuuteen. Samalla kuitenkin eläen ja nauttien juuri tästä hetkestä, juuri näiden tässä olevien ihmisten kanssa.

Iloa, intoa ja inspiraatiota,
-Terhi
@aikatranterhi

******

Lue vuoden 2016 suosituimmat blogitekstit:

Etsitkö työyhteisöllesi/ryhmällesi koulutusta tai valmennusta?
Kurkkaas ainakin nämä:

tyo%cc%88paikan-ilmanraikastimet

Sparrauskaveri

KuvaOlen vieläkin aivan voimaantunut keskiviikon sparrauskaverin tapaamisesta!

Keskustelu, ajatustenvaihto, kuuntelu ja puhe puolin ja toisin, yhteinen nauru ja jaetut surulliset asiat. Ja ennen kaikkea toisen tukeminen ja neuvominen, vilpitön halu auttaa ja jakaa omastaan. Se on hienoa ja arvokasta.

Olotila oli suorastaan euforinen, kun ajelin pimeitä ja mutkikkaita maakuntien teitä kotiin päin. Mielessä risteili tuhat uutta ajatusta, suuri määrä uutta intoa ja reippaita suunnitelmia.

Asioita voi kierrättää monella tavalla. Pahan ja hyvänkin voi laittaa kiertämään. Minä luulen, että keskiviikkona sain viestikapulakseni jotakin todella hyvää.

Kiitos sparrauskaverini, kiitos!:D