Stressistä voimavara

En halua luopua stressistä. En vapautua siitä, enkä irtautua siitä. En halua elää stressitöntä elämää. Stressistä on nimittäin ollut paljon iloa. Se on auttanut monta kertaa elämässä selviämään vaikeista paikoista. Ja ei, nyt en tarkoita pitkäkestoisesta, alati ahdistavaa stressiä, vaan sitä lyhytkestoisempaa, joka koostuu stressaavista hetkistä ja tilanteista.

Stressi syntyy yleensä haastavassa tilanteessa, jossa voimavaramme ovat koetuksella. Tarpeet, tavoitteet ja kyvyt ovat tällöin ristiriidassa keskenään. Tai niin ainakin koemme. Oma asenteemme, sietokykymme ja elämäntilanteemme vaikuttavat stressin kokemiseen ja sen tasoon.

Stressikokemus on usein psyykkinen, mutta tuntuu se fysiikassakin. Psyykkisiä oireita ovat muun muassa jännittyneisyys, ärtymys, levottomuus ja unihäiriöt. Fyysisiä oireita voivat olla päänsärky, sydämentykytys, vatsavaivat ja hikoilu. Keskeistä kuitenkin on se, onko stressi tilapäistä vai jatkuvaa.

Muutostilanteet rassaavat

Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe kehittivät vuonna 1967 stressipisteytyksen, jossa erilaiset elämäntapahtumat saavat pisteitä niiden stressaavuustason mukaan. Taulukkoa tarkastelemalla havaitsee, että stressaamme perusvireeltään positiivisiakin asioita kuten lomaa, laihduttamista, raskautta, naimisiinmenoa, uutta työtä tai opiskeluiden aloittamista. Näyttäisi siltä, että meitä stressaavat eniten muutostilanteet – olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia.

Pitäisikö meidän siis stressin pelossa päästä eroon elämän hyvistäkin asioista? Ei enää naimisiin, ei lapsia, ei uutta työpaikkaa, ei opiskeluja? Eläisimmekö silloin parempaa elämää? Vai voisimmeko pyrkiä kääntämään hetkelliset stressaavat muutostilanteet voimavaraksi? Voisimmeko äityä jopa niin hurjiksi, että peräti hyväksyisimme stressin satunnaisia vierailuja tekeväksi elämänkumppaniksemme?

”Stressiä ja sen mukanaan tuomia tuntemuksia voi ajatella kehomme varashälyttimenä. Kun joku tai jokin yrittää varastaa huomiomme senhetkiseltä tärkeältä asialta, kehomme varashälytin, stressi, aktivoituu.”

Stressiä ja sen mukanaan tuomia tuntemuksia voi ajatella myös kehomme varashälyttimenä. Kun joku tai jokin yrittää varastaa huomiomme senhetkiseltä tärkeältä asialta, kehomme varashälytin, stressi, aktivoituu. Väliaikainen ja lyhytkestoinen stressi lisää valppautta, valmistelee huippusuoritukseen, kohottaa vireystilaa ja lisää suorituskykyä. Kehomme viestii nostamalla sydämen lyöntitiheyttä ja verenpainetta, kiihdyttäen hengitystä ja lisäten lihasjännitystä. Stressin tehtävänä on mahdollistaa voimavarojemme täysi käyttö ja saada meidät tekemään parhaamme. Kehomme tietää, ennen kuin mieli on kerinnyt ymmärtää.

Tulta päin ja lisää deodoranttia

Mutta mitä voimme tehdä, kun tuleva presentaatio saa sydämen hakkaamaan, kämmenet hikoilemaan ja läiskät kainaloissa laajenemaan. Mitä tehdä silloin, kun ennen vaikeaa palaveria ajatukset takkuilevat ja kädet tärisevät? Miten ohjata tilanne aivan toisille raiteille?

Itse olen käyttänyt seuraavaa kolmen kohdan systeemiä. Humoristinen suhtautuminen asioihin sekä niiden ääneen sanoittaminen on tuntunut toimivalta.

  1. Totea ja sanoita tilanne itsellesi konkreettisesti
    – Jaahans, kämmenet hikoilevat ja sydän hakkaa: taitaa vähän jännittää.
    – No, ei tule tästä hommasta ainakaan läpihuutojuttua.
    – Kehokin tietää, että nyt on muuten tärkeää! Mahtavaa!
  2. Hengitä ja hidasta toimintaa
    – 10 kertaa sisään- ja uloshengitystä keskittyneesti.
    – Hidasta kaikkia liikkeitäsi puolella (muista Matrix-elokuva!)
  3. Päästä irti, heitä huumorilla
    – Tässä ollaan eikä nyt muuta voida.
    – Yritän parhaani.
    – Selkä suorana tulta päin!
    – Lisää deodoranttia!

Muutos ja elämän epävarmuus kulkevat alituiseen vierellämme. Aivan tappiin saakka. Tänään mikään ei ole enää niin kuin eilen ja huomista voimme vain arvailla. Me muutumme, maailma muuttuu, läheisemme muuttuvat. Elämä ei antanut takuupapereita mistään ja valitusmahdollisuutta ei ole.

”Muutos ja elämän epävarmuus kulkevat alituiseen vierellämme. Elämä ei antanut takuupapereita mistään eikä valitusmahdollisuutta ole.”

Ehkä meidän pitäisikin vain pyrkiä hyväksymään se, mille emme voi mitään ja käyttää energiaamme niihin asioihin, joille oikeasti voimme. Ehkä voisimme myös opetella ottamaan pikkuisen löysemmin rantein ja antamaan armoa itsellemme ja läheisillemme. Voisimmeko?

*****
Kolumni on julkaistu alunperin 23.3.2016 Kollega.fi  -verkkolehden Vierailija-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Mainokset

Nyt puhutaan astianpesukoneesta

Siellä se nököttää työpaikan keittiön nurkassa useimmiten valkoiseen tai rosteriin puettuna. Se on vaativa yhteistyökumppani, jota pitää aina joko täyttää, käynnistää tai tyhjentää. Sen sisältöä pitää pakata, tarkistaa ja kytätä. Vesihanoja avata ja sulkea.

Se on masiina, jonka vuoksi kuivauskaapin ovessa ei enää ole kahvitahrojen ja rasvaisten sormenjälkien tuhrimaa lappua ”tiskaathan omat astiasi, äitisi ei ole töissä täällä”. Se on masiina, jolla on aivan oma sisältönsä ja sielunelämänsä ja hyvin paljon valtaa.

Se on astianpesukone. Sen piti antaa aikaa tärkeämmille asioille, helpottaa keittiökaaoksen hallintaa, vapauttaa kätemme johonkin tuottavampaan ja pestä meille puhtaita astioita ilman että saamme pyykkimummokädet. Sen piti saada inhottavat huuhtomis- ja harjaamishommat loppumaan. Toisin kuitenkin kävi.

Työpaikan häirikkö

Monella työpaikalla päivittäisen keskustelun aiheena on juuri astianpesukone. Pelkästään sen käyttöön, täyttöön, tyhjentämiseen ja putsaamiseen liittyvien asioiden selvittämiseen, vatvomiseen ja mokien ja mokaajien etsimiseen saatetaan käyttää yllättävän paljon työaikaa. Miksi tiskialtaassa on likaisia tiskejä kun astianpesukoneessa on puhtaita? Tai miksi astianpesukone on täynnä likaisia astioita, kun kaapeissa ei ole puhtaita? Joku ei ole taaskaan hoitanut hommiaan niin kuin olisi pitänyt.

Toisinaan taas astianpesukone ei pese kunnolla. Ulos tulee ruokaisia ja limaisia astioita. Onko moottori rikki? Onko siivilä tukossa? Joku ei ole ehkä nyt muistanut tai jaksanut huuhdella astioita. Astiat pitää huuhdella perusteellisesti juoksevan veden alla, ennen kuin ne laitetaan energiaa ja vettä säästävään älykkäästi pesevään astianpesukoneeseen.

Joku onneton on joskus myös täyttänyt koneen väärin: pikkulautaset ovat olleet väärällä tasolla, isot lautaset väärin päin, aterimet eivät nökötä kaikki omissa lokeroissaan ja kahvikupit eivät ole yläritilöillä. Astianpesukoneeseen on saattanut myös eksyä sellaisia astioita, joita siellä ei saisi olla: puulastoja tai teflonpannuja. Lisäksi joku tyhjentää aina koneen niin, että kaikki astiat ovat väärillä paikoilla kaapeissa. Kukaan ei löydä mistään enää mitään.

Astianpesukoneesta onkin tullut varsinainen työpaikan häirikkö. Ongelma numero ykkönen.

Ongelma ei ole ongelma

Astianpesukoneongelmaan voidaan ottaa kolme erilaista tulokulmaa. Ratkaisukeskeisen ajattelun mukaan ongelma sinänsä ei ole ongelma, vaan ongelma on

– se, mistä ongelman ajatellaan johtuvan,
– se, miten ongelmasta keskustellaan tai
– se, mitä tehdään suhteessa ongelmaan.


”Mistä ihmeestä oikein puhutaan, kun puhutaan astianpesukoneesta?”

 

Jos astianpesukone saa aikaan omaan työtehtävään suhteutettuna kohtuuttoman tuntuisia tunnereaktioita ja eripuraa, tai vie valtavasti työaikaa, on ehkä hyvä pysähtyä miettimään mistä ihmeestä nyt oikein puhutaan kun puhutaan astianpesukoneesta. Puhutaanko yhteisistä pelisäännöistä? Työrooleista tai työtehtävistä? Onko työpaikalla menossa jokin iso muutos? Onko uuden työryhmän kuherruskuukausi päättynyt? Mitä astianpesukone oikein indikoi? Vai onko mahdollista, että juuri tähän työpaikkaan on valikoitunut ne työntekijät, jotka ovat erityisen huolissaan astianpesukoneista? Vai voiko olla niin, että työpaikalla ei yksinkertaisesti ole muita ongelmia?

Joskus myös kaikenlaisen vatvomisen ja tulkinnan sijaan voi auttaa se, että otetaan koko homma hieman löysemmin rantein. Lopetetaan porukan jakaminen täyttäjiin, tyhjentäjiin ja tyhjäntoimittajiin, keskitytään etupäässä työntekoon ja perustehtävään ja ollaan armollisempia itseä ja muita kohtaan. Voidaan vaikka nauttia siitä, että meillä on työpaikallamme tällainen mainio yhteinen ongelma nimeltään astianpesukone! Ja jotta muita ongelmia ei tulisikaan, pidämme tästä ongelmasta kynsin hampain kiinni. Miltä kuulostaisi?


”Lopetetaan porukan jakaminen täyttäjiin, tyhjentäjiin ja tyhjäntoimittajiin. Keskitytään mielummin työntekoon.”

 

Nimittäin. Ehkäpä astianpesukone tuli sittenkin apulaiseksemme työpaikoille. Tosin hieman eri tavalla kuin olimme odottaneet.


Kolumni on julkaistu alunperin 11.11.2015 Kollega.fi  -verkkolehden Vierailija-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Ihmeiden vuosi 2017

Vuosi 2017 on holahtanut kohta viime metreilleen. Ihmettelen, hämmästelen ja kummastelen, kuinka nopeasti se onkaan mennyt. Pää ei oikein tajua sitä, minkä kalenteri näyttää todeksi. Tämä vuosi on ollut ihmeiden vuosi – olen saanut joka aamu herätä elämän ihmeeseen.

Huomenna 1.1.2018 on pienoinen merkkipäivä. Silloin tulee neljä vuotta siitä, kun aloitin Ajatusvoimala Aikatran täysipäiväisen pyörittämisen. Vielä en juhli, mutta jos tiimalasissa hiekkaa riittää, bileet on tiedossa Hub Salossa ensi vuonna. Tämä jo siis ennakkoon tiedoksi yhteistyökumppaneille, asiakkaille, ystäville, kylän miehille ja tietty hubilaisille. Otan mielelläni vastaan jo juhlistamisideoita 😀

Tästä lopuillaan olevasta vuodesta 2017 haluan nostaa esille vielä kuitenkin ”kolme kovaa kokonaisuutta”.

1. Asiakkaat

Kaikkein parasta tässä vuodessa ovat olleet asiakkaat. Ykkösmaininta menee ehdottomasti heille! Olen saanut tavata huippuihmisiä, kuulla mielettömiä tarinoita, olen saanut olla mukana muun muassa yritysten perustamisten, uuden luomisen, innostuksen palon ja kasvun mahdollisuuksien reissussa. Tsempparina, sparraajana, rohkaisijana, kannustajana ja palautteen antajana.

Mutta on myös ollut toisenlaisia rinnallakulkureissuja: uupumisia, tiukkoja tilanteita työelämässä, irtisanomisia, ristiriitatilanteita työyhteisöissä. Näissä tilanteissa olen yrittänyt parhaani mukaan luoda uskoa tulevaan, lisätä resilienssiä, valaa luottamusta jokaisen omiin voimavaroihin ja pystyvyyteen, auttaa näkemään vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia mahdottomiltakin tuntuvissa tilanteissa sekä auttaa käsittelemään realistisesti faktojen pohjalta esimerkiksi epävarmoja muutostilanteita. Ihminen työn ja sen tekemisen takana on aina se tyyppi, joka ansaitsee arvostuksen ja huomioimisen.

Iso kiitos teille siis asiakkaani luottamuksesta, suosituksistanne, palautteestanne, kommenteistanne ja vaatimuksistanne!

”Ihminen työn ja sen tekemisen takana on aina se tyyppi, joka ansaitsee arvostuksen.”

2. Varsinais-Suomen STOryn aluekoordinaattorina toimiminen

Tästä Suomen työnohjaajat ry:n (STOry) luottamustehtävästä olen iloinen ja kiitollinen. Varsinais-Suomen alue on ottanut minut hyvin vastaan ja olen näissä kuvioissa tavannut ihan huippuja ihmisiä! Pesti alkoi tämän vuoden alkupuolella ja jatkuu vielä ensi vuoden. Koordinaattoreiden vaihtovuoro on kahden vuoden välein.

Ensimmäinen toimintavuoteni on pitänyt sisällään paljon uuden opettelua, hakemista ja toiminnan hahmottamista. Mahtavaa on ollut huomata, että Varsinais-Suomen alueen työnohjaajat ovat aktiivisia ja tuovat näkemyksiään ja ajatuksiaan positiivisella draivilla esille.

Vastaan mielelläni kysymyksiin Varsinais-Suomen aluetyöstä tai yleensäkin työnohjauksesta. Voit laittaa viestiä suoraan sähköpostiini: terhi@aikatra.com.
Täällä ollaan!

3. Kirjoittaminen, kolumnit ja Virtapiiri

Kolumnien kirjoittaminen Kollega.fi –verkkolehteen jatkui koko vuoden ja jatkuu edelleen. Tällä hetkellä kirjoitan työelämäkolumnejani Coaching-blogiin.

Omassa työelämän ilmiöihin ja selviytymiskeinoihin keskittyvässä blogissani Ajatusvoimaa Arkeen porskutetaan edelleen eteenpäin. Myös työnohjaajien ammattilehti Osviitta huomioi blogin ja otti yhteyttä haastattelun tiimoilta.

Voimalaputiikkini aiempi uutiskirje ”Kirjeitä Ajatusvoimalasta” muuttui Virtapiiriksi tänä vuonna 2017. Vanhan kirjeen tilaajat siirtyivät automaattisesti uuden Virtapiirin jäseniksi. Virtapiiriläiset saivat sähköpostiinsa muun muasssa ajanhallinnan joulukalenterin, josta tuli paljon positiivista palautetta! Ajanhallintaa, kiireenkesyttämistä sekä työelämän vinkkejä on tulossa pieninä spurtteina virtapiiriläisille tulevanakin vuonna 2018. Ja vähän muutakin, mutta sen näette ja kuulette sitten lähempänä 😉

******

Ja lopuksi rakkaat rutistukset

Perhe. Läheiset. Ystävät. Te ihanat.
Kiitos että olette. Kiitos että kuuntelette. Kiitos että jaksatte.
Ilman teitä olisin vain tyhjä astia. ❤

Riemullista uuden vuoden aattoa kaikille teille upeat ihmiset ja rohkeaa ja luottavaista vuotta 2018!

Ensi vuonna taas tavataan! Elämä on.

Terveisin,
-Terhi
www. aikatra.com
@aikatranterhi

******

Tsekkaa vuoden 2017 luetuimmat (TOP3) blogitekstit:

 

Puhu tai vaikene iäksi

Työpaikoilla tulee vastaan tilanteita, joissa on parempi pitää suu kiinni. Ja sitten on myös niitä hetkiä, jolloin se kannattaisi avata. Haaste on erottaa nämä kaksi tilannetta toisistaan, toimia sitten valitsemallaan tavalla ja lopuksi ottaa vastuu toiminnastaan. Joskus uskallus riittää vain suun kiinni pitämiseen ja rohkeus sisäiseen jurputtamiseen.

Sanomiset ja sanomattajättämiset

Muistan itse tilanteen, jossa eräs tekemäni työ oli korjattu väärin ja korjaus laitettu eteenpäin tarkistuttamatta sitä minulla. Koko homma valkeni vasta kun asialle ei voinut tehdä enää mitään.

Olin järkyttynyt, mutta en saanut suutani auki. Syitä hiljenemiseeni oli useita. En halunnut arvostella asiaa hoitaneen osaamista enkä saattaa häntä noloon tilanteeseen. En jaksanut nostattaa myrskyä vesilasissa ja aiheuttaa lisää työtä ja pahaa mieltä kaikille osapuolille. Enkä halunnut ikävän, valittavan ja nipon ihmisen mainetta. Pelkäsin suun aukaisemisen myös rikkovan muutoin hyvän yhteistyömme. Vaikka asia kaihersi, tuntui että helpommalla pääsisi kun ei sanoisi mitään. Kyseessä kun ei kuitenkaan ollut maailmoja räjäyttävä asia.

Täytyy myöntää, että tunsin kuitenkin kiukkua kyseistä henkilöä kohtaan ja yritin kovasti mielessäni vierittää aivan kaiken hänen syykseen. Mutta eihän se nyt niin mustavalkoisesti ollut. Vaikka työhöni tietämättäni tehdyt muutokset eivät olleetkaan minun vastuullani, vaikenemisen valinta oli täysin omani.

”Jokainen on vastuussa paitsi siitä mitä sanoo ja tekee, myös siitä minkä jättää tietoisesti sanomatta ja tekemättä.”

Pitämällä suuni kiinni hyväksyin hiljaisesti sen mitä oli tapahtunut, vaikka en ollut tilanteeseen yhtään tyytyväinen. Lisäksi en antanut toiselle osapuolelle mahdollisuutta kertoa mitä ihmettä matkalla maaliin oli oikein tapahtunut. Jäin siis vellomaan yksin luulojeni, tulkintojeni, mustien ajatusteni ja harmistukseni kanssa.

Valitse – toimi – ota vastuu

On vaikeaa saada mitä haluaa, jos ei kerro mitä toivoo tai haluaa. On vaikeaa saada muutosta aikaan, jos ei sano mitä haluaisi muutettavan. On vaikeaa saada virheitä korjattua, jos ei ota niitä esille.

Tämän oman keissini muisto kirpaisee vieläkin. Mutta se kirpaisu on jo muuttunut vuosien varrella hyväksi oppikirpaisuksi. Se on muuttunut muistutukseksi siitä, että olen ihan itse vastuussa paitsi siitä mitä sanon ja teen, myös siitä minkä jätän tietoisesti sanomatta tai tekemättä.

Kun uskaltaa ottaa ystävällisen rohkeasti esille itseä vaivaavia asioita ja sanoa ääneen toiveitaan ja unelmiaan, saattaa käydä niin, että maailma pysyykin paikallaan, yhteistyö jatkuukin eikä kaveritkaan juokse karkuun. Yleensä keskinäinen luottamus vahvistuu ja tyytyväisyys lisääntyy.

”Sanomatta jääneiden asioiden käsittely on hyvin vaikeaa.”

Joskus sitä joutuu valitettavasti kuitenkin myös myöntämään itselleen, että nyt en kyennyt, en osannut, en pystynyt sanomaan mitä ajattelin, en pystynyt ottamaan tätä asiaa esille. Että en keksinyt miten sen rakentavasti sanoisin, enkä halunnut ottaa riitariskiä. En ollut vielä valmis.

Elokuvakliseellä eteenpäin

Aihe puhututtaa usein luennoillani ja työnohjauksissa. Tällöin saatan ottaa esille amerikkalaisten elokuvien kliseekohtauksen, jossa pappi toteaa kirkkokansalle vihkiparin ollessa alttarilla jotenkin tähän tyyliin: ”Hän kenellä on jotakin tätä (liittoa) vastaan, puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi”. Ajatuksena se, että meidän tulee työpaikoillakin miettiä ne paikat ja hetket, joissa mietityttäviä asioita kannattaa ja voi ottaa esille ja käyttää ne sitten hyödyksi.

Ja jos ei siihen jostain syystä pysty, sitten täytyy vaan yrittää kestää se oma pystymättömyyden tuska selkä suorana. Ehkä jopa hyväksyä se, että juna meni jo, tai sitten voi yrittää, vastoin amerikkalaisen elokuvapapin toteamusta, toisena hetkenä uudelleen.

Valinta on sinun.

valitsetoimiotavastuu.jpg

Tee valintasi: puhu tai vaikene.

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

Tiimityöskentely – tuskaa vai timanttia?

Mirkku ja Lennu ovat käsi pystyssä, kun johtaja Korhonen kertoo uudesta projektista. Korhonen huokaisee syvään. Parivaljakko on kyllä tunnettu työskentelytehokkuudestaan, innokkuudestaan ja nopeudestaan, mutta he ovat jo lähestulkoon jokaisessa talon projektissa mukana. Miksi ei koskaan ketään muita?

Muut työntekijät nyökyttävät ja kaikki kannattavat tottakai Mirkkua ja Lennua. Kaksikon työn tuloksena ulos pukkaa kohtuullista tavaraa, mutta Korhosta onkin ruvennut harmittamaan, että lopputulos on aina sitä samaa, tuttua ja turvallista. Ei koskaan mitään uutta, yllättävää tai riskirikasta. ”Kiitokset Mirkulle ja Lennulle, mutta tällä kertaa olen päättänyt kasata tiimin toisella tavalla.” Johtaja Korhonen kaivaa nimilistan esiin ja syvä hiljaisuus laskeutuu neuvotteluhuoneeseen.

Erilaisia rooleja, erilaisia tiimejä

Tiimin kokoamisessa ja kasaamisessa on tärkeää miettiä, mitä sen toiminnalta ja tuloksilta odotetaan. Jos pitää päästä nopeasti tuttuun ja turvalliseen lopputulokseen, tiimiin kannattaa valita samalla tavalla toimivaa ja ajattelevaa ja saman taustan omaavaa porukkaa. Jos taas aikaa on käytettävissä enemmän ja tarkoituksena on etsiä uusia ja innovatiivisempia ratkaisuja, tiimin jäseniksi kannattaa ehkä haalia keskenään mahdollisimman erilaisia ihmisiä.

Belbinin mukaan parhaiten menestyvissä tiimeissä on erilaisia, eri tavalla toimivia ja erilaisiin asioihin huomiota kiinnittäviä ihmisiä. Tutkiessaan monenlaisia tiimejä ja niiden toimintaa Belbin määritti yhdeksän tiimiroolia, jotka kuvaavat tiimin jäsenten työskentelytapoja. Hänen mukaansa parhaista tiimeistä löytyy näitä kaikkia rooleja.

  1. Kehittäjä (Plant)
    Keksijä, ideoija, luova, mielikuvitusrikas, epäsovinnainen. Ratkaisee ongelmia, kuuntelee muiden näkemyksiä ja tuo esille asioita, joita toiset eivät ole tulleet ajatelleeksikaan. Menettää helposti mielenkiintonsa rutiiniasioihin ja unohtaa määräajat.
  2. Resurssietsijä (Resource investigator)
    Mahdollisuuksien etsijä, yritteliäs, ulospäinsuuntautunut, työstään innostunut. Huomaa uudet mahdollisuudet, luo suhteita ja kontakteja, verkostoituu ahkerasti. Keskittyy mielellään innostaviin asioihin, mutta on heikko toteuttamaan.
  3. Koordinaattori (Coordinator)
    Kypsä, luottavainen, varmaotteinen, delegoiva. Osaa hyödyntää tiimin vahvuuksia, luo positiivista synergiaa, kirkastaa tavoitteita ja koordinoi toimintoja. Toisinaan keskittyy kokonaisuuteen niin, ettei tiedä yksityiskohdista mitään. Saattaa olla manipuloiva.
  4. Piiskuri (Shaper)
    Päällepuskeva, haastava, dynaaminen, energinen, toimintakeskeinen. Viihtyy paineessa eikä pelkää sanaharkkaa tai väittelyä. Toisinaan terävä sanoissaan ja kärsimätön toimissaan.
  5. Analysoija (Monitor evaluator)
    Harkitseva, arvostelukykyinen, objektiivinen. Näkee kokonaisuuksia, punnitsee vaihtoehtoja tarkkaan ja kerää tietoa ennen päätöksiä. Toisinaan jahkailee liikaa ja vaikuttaa skeptiseltä.
  6. Yhteistyön rakentaja (Team-worker)
    Yhteistyökykyinen, toiset huomioiva, diplomaattinen, kuuntelija. Rakentaa ratkaisuja, ehkäisee ristiriitoja ja toimii yhteisen päämäärän eteen. Varmistaa että kaikkien ääni tulee kuulluksi ja huomioiduksi. Epävarma ristiriitatilanteissa, ei halua ”valita puolta”.
  7. Toimeenpanija (Implementor)
    Kurinalainen, luotettava, käytännöllinen, tehokas. Kääntää ideat käytännön toimiksi. Toisinaan joustamaton uusissa tilanteissa ja pysyy mielellään mukavuusalueellaan.
  8. Viimeistelijä (Completer finisher)
    Tunnollinen, tarkka, uuttera. Huomioi ja huomaa yksityiskohtia, testaa ja tarkistaa, pitää huolta laadusta. Toisinaan tavoittelee liikaa täydellisyyttä ja on haluton delegoimaan tehtäviä.
  9. Spesialisti (Specialist)
    Oma-aloitteinen, järjestelmällinen, kurinalainen, sitoutunut, asialleen vihkiytynyt. Tarjoaa tietoa ja taitoa, jota kaikilla ei ole. Saattaa ihastua senhetkiseen tekemiseen niin, että suurempi kokonaisuus katoaa.

tiimityoskentely timanttia

Hyvä tahto ja yhteinen maali

Kaikkein helpointa tiimiläisen näkökulmasta on työskennellä samankaltaisten ihmisten kanssa. Työn lopputuloksen kannalta se ei kuitenkaan ole aina hedelmällistä. Erilaisten toimijoiden työskentelytaival taas saattaa toisinaan tuntua tuskien tieltä, mutta lopputulos voikin yllättää positiivisesti. Kun yksi kiinnittää enemmän huomiota yhteen asiaan ja toinen taas toiseen, voidaan työskentelyssä hyödyntää myös erilaisia vahvuusalueita.

Jos projekteissa ja hankkeissa on aina mukana samat naamat, moni pääsee toki helpommalla. Esimiehen ei tarvitse erikseen miettiä tiimivalintaa ja hän yleensä tietää mitä saa. Muiden työntekijöiden ei tarvitse liikahtaa pois omalta mukavuusalueeltaan, oppia uutta tai tutustua uusiin työntekijöihin. Myös mirkut ja lennut saavat puuhastella mukana kaikessa niin kuin ennenkin. Ja mikään ei muutu.

Tiimityöskentely ja sen lopputulokset voivat parhaimmillaan olla suorastaan timanttia: paineen alla puristettuja jalokiviä. Kun vaan löytyy hyvä tahto hyväksyä erilaisuutta kanssamatkaajissa ja vahva halu päästä yhdessä maaliin.

*****
Kolumni on julkaistu alunperin 3.5.2017 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Laahustamalla nopeasti perille

Kiire tarttuu herkästi ihmisestä toiseen. Itsensä kanssa saa tehdä paljon hommia, että ei ota ulkopuolelta tulevaa kiireen tuntua omakseen, mutta myös sen eteen on tietoisesti työskenneltävä, ettei omaa sisäistä kiirettään tartuta toisiin.

Päätäpahtaa asioihin säntäily tai ajattelematta eteenpäin puskeminen ei välttämättä vie parhaaseen lopputulokseen, vaikka se nopeimmalta ratkaisulta siinä hetkessä tuntuisikin.

Silloin kun kiire tuntu meinaa väkisin vyöryä päälle, kannattaa hidastaa vauhtia tietoisesti. Hengittää rauhallisesti, puhua rauhallisemmin, miettiä mitä tekee seuraavaksi ja ryhtyä sitten rauhallisesti työhön.

Minuun teki jo lapsena suuren vaikutuksen tarina jäniksestä ja kilpikonnasta. Siinä hitaus ja nopeus paiskasivat paradoksaalisesti kättä keskenään.

kiiruhdahitaasti.jpg

 

”Olipa kerran jänis ja kilpikonna. Jänis oli nopea jaloistaan ja vikkelä juoksija. Kilpikonna taas kulki hitaasti ja verkkaisesti, hötkyilemättä.

Eräänä päivänä jänis taas tapansa mukaan kehuskeli, miten nopea juoksija se oli. Kilpikonnaa jänis ivasi: ”Sinä olet niin hidas, tuollainen laahustaja”, se pilkkasi.

”Juostaan kilpaa niin nähdään, kumpi meistä on nopeampi”, kilpikonna sanoi jänikselle. Oliko moista ennen kuultu! Kilpikonna haastoi jäniksen juoksukilpailuun! Jänis suostui varmana voitostaan.

Juoksukilpailu päätettiin toteuttaa heti. Kettu määrättiin tuomariksi ja juoksumatkaksi sovittiin pitkä ja suora tie.

”Yksi, kaksi, nyt!” kettu huusi ja lähetti kilpailijat matkaan. Jänis lähti vauhdilla matkaan ja juoksi nopeasti. Kun se oli juossut pienen pyrähdyksen, se katsoi taakseen. Kaukana tien alussa kilpikonna laahusti hitaasti eteenpäin.

Jänistä alkoi naurattaa: ”Minähän voitan kilpikonnan aivan helposti. Minulla ei ole mitään kiirettä. Voin välillä vaikka vähän levätä”, jänis jutteli itsekseen.

Jänis meni puun alle varjoon.”Lepään hetken ja juoksen sitten kilpikonnan kiinni”, se sanoi ja nukahti. Jäniksen nukkuessa, kilpikonna laahusti hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.

Aika kului. Jänis nukkui ja kilpikonna vaelsi päättäväisesti kohti maalia. Jänis heräsi vasta silloin kun kilpikonna jo saapui maaliin.

Ja niin Kettu julisti kilpikonnan juoksukilpailun voittajaksi.”

Aisopos: JÄNIS JA KILPIKONNA
(Oheinen teksti muokattu Pertti Rajalan selkomukautuksen pohjalta)

Tarinasta on löytettävissä montakin opetusta Aisopoksen taattuun tyyliin. Itselleni ehkä suurin merkitys on kuitenkin ollut sen oivaltamisessa, että hitaasti laahustaenkin voi päästä perille riittävän nopeasti. Joskus on vain parempi edetä asioissa verkalleen ja tasaisen varmasti. Ja keretä siinä matkalla vähän fundeeraamaankin ja välttämään siten yleensä paljon aikaa vieviä korjausliikkeitä tai hommien uudelleen aloittamisia.

Jänis ei ole aina nopein ja tehokkain. Nopein ja tehokkain voikin olla kilpikonna.

*****
– Terhi
http://www.aikatra.com
@aikatranterhi

 

 

Luottamus ja luotettavuus – hyvän työkaverin muistilista 4/10

luottamusjaluotettavuus

Minkälainen on hyvä työkaveri? Mitä se tarkoittaa? Mistä tunnistaa hyvän työkaverin? Asiaa on tullut mutusteltua niin kollegoiden kanssa kuin koulutuksissa ja valmennuksissa asiakkaidenkin kanssa. Tässä näiden mietintöjen pohjalta kymmenen kohdan pikamuistilista hyvään työkaveruuteen. Pätkä kerrallaan.

Mitä tarkoittaa työpaikoilla luottamus? Mitä tarkoittaa olla luotettava työkaveri? Mistä koostuu luotettavuus?

Luottamuksesta puhutaan paljon. Ihmisiä tsempataan luottamaan ja luottamisesta ja luottamuksesta puhutaan herttaisin ja ihannoivin sanankääntein. Vinkkeli asiaan voi olla se, että kun luottaa toisiin ihmisiin ja työkavereihin, on hyvä ihminen ja työntekijä ja kaikki on silloin aika ihanasti.

Aina ei ole luottoa

Työntekijälle, jolla on vaikeuksia luottaa työkaveriinsa tai firman systeemeihin, saatetaan kommentoida, että ”sun täytyy vaan nyt yrittää luottaa”, ”miksi et luota ihmisiin”, ”mistähän tuo sun luottamuspula oikein mahtaa johtua” tms. Pallo heitetään tällöin tyystin sille ihmiselle, joka ei luota. Annetaan ehkä ymmärtää, että vain hänessä on vika. Peiliin katsomisen paikka nimittäin saattaisi olla sillä toisellakin puolella. Sillä henkilöllä tai sillä työyhteisöllä, johon on vaikeaa luottaa.

Mitäs jos työkaveri pöllii ideat omiin nimiiinsä, vetää mattoa jalkojen alta aina kun silmä välttää, vähättelee toisten tekemisiä tai ajaa selkeästi vain omaa etuaan kyynärpäät tanassa? Voiko silloin luottaa? Ja vielä isompi kysymys: pitääkö silloin luottaa?

Luottamus ansaitaan arjessa

Työyhteisöllä, johtamisella ja työpaikan kulttuurilla on suuri merkitys luottamuksellisen ilmapiirin rakentamisessa työpaikalla. Me ihmiset kuitenkin muodostamme sen työyhteisön ja teemme sen ilmapiirin. Me voimme joko luoda tai tuhota sen omalla käytöksellämme. Luottamus kuhunkin meistä syntyy siitä, että olemme itse työkavereita kohtaan luotettavia ja siten näyttäydymme heille luottamuksen arvoisena.

Luotettava ja luottamuksen arvoinen työkaveri harvemmin:

  • vähättelee toisen tekemisiä
  • naamioi pahantahtoisuuden hyväntahtoisuuteen
  • nappaa toisen ideat itselleen
  • puhuu selän takana pahaa
  • levittää juoruja ja huhuja
  • rakentaa työpaikalle klikkiverkostoa
  • tekee näennäisesti yhteistyötä
  • ajaa omaa etuaan muiden kustannuksella
  • korostaa, vahtii ja varjelee omaa reviiriään, tietojaan ja osaamistaan
  • etsii syntipukkeja
  • viestii asioita rivien välistä
  • pitää yllä suosikkijärjestelmiä
  • pettää lupauksensa

Toiseen luottaminen ei välttämättä ole tuosta vaan annettuna olemassa. Aika usein se vasta arjessa ansaitaan.

Luottamus syntyy teoista, ei pelkistä kauniista luottamuspuheista.

*****
JK. Kirjoituksessa on käytetty pohjana Työturvallisuuskeskuksen julkaisua: Luottamuksen rakentaminen työyhteisön vuorovaikutuksessa. Julkaisussa annetaan hyviä ohjeita luottamuksen ilmapiirin kasvattamiseen työpaikoilla. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi