Työrauha on tahdon asia

Lehtien otsikot huutavat negatiivisia uutisia, some räjähtää milloin minkäkin viharaivokiukku-jutun tiimoilta, uutiset näyttävät karmivia kuvia maailmalta, asioita vatvotaan ja vatuloidaan. Mielenrauha on mennyttä yleensä jo aamukahvin aikaan.

Työpaikalla saattaa vastaan paukata sama meininki. Työelämän muutoksista, työn paljoudesta ja kiireestä puhutaan paljon. Moni on oikeasti väsähtänyt duuniinsa.

Mutta mitä jos väsähtäminen ei johdukaan ainoastaan työstä ja sen tekemisestä, vaan osaltaan myös negatiivisesta ja riidanhaluisesta ilmapiiristä, joka tuntuu ympäröivän meitä joka puolella? Mitä jos itse olemmekin mukana sellaisen ilmapiirin ruokkimisessa ja ylläpitämisessä?

Hyvä vai huono päivä?

Työrauha on yksinkertaistettuna sitä, että työntekijä saa keskittyä sekä henkisesti että fyysisesti mahdollisimman rauhassa ja turvallisesti omaan työhönsä ja sen tekemiseen. Hänen tulee myös omalta osaltaan antaa toisille mahdollisuus keskittyä. Tätä keskittymistä voi työpaikoilla häiritä tarkoituksellinen negatiivisten asioiden pöyhiminen, virheiden etsiminen toisten sanomisista ja tekemisistä, arvostelu ja riidan haastaminen. Nämä ovat yleensä “laiskan tyypin” puuhia. Ratkaisujen aktiivinen etsiminen ja rauhan rakentaminen kun vaativat huomattavasti enemmän vaivannäköä.

Työyhteisön henki välittyy siitä, miten sen jäsenet kohtelevat toisiaan. Kuinka esimiehet arvostavat työntekijöitään, kuinka työntekijät tukevat esimiestään, kuinka kollegat puhuvat toisilleen. Se, miten kohtelemme toisiamme työkavereina, saattaa heijastella myös tapaamme toimia asiakkaiden kanssa.

Tanskalaisen vanhainkoti Lotten johtaja Thyra Frank painottaa työntekijöilleen, että ketään ei koskaan saa kohdella huonommin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Hän odottaakin työntekijöiden puhuvan toisilleen kauniisti ja kohtelevan toisiaan hyvin, koska miten muuten hän voisi luottaa siihen, että myös asiakkaita kohdellaan arvostavasti.

Frankin näkemyksen mukaan jokaisella työntekijällä on valta päättää tekeekö toisille hyvän vai huonon päivän. Eräs asia, jota hän vaatii sekä itseltään että työntekijöiltään, on aivan ehdoton: jos on jotakin, josta et toisessa ihmisessä tai hänen toiminnassaan pidä, kerro se hänelle suoraan. Ja jos et jostain syystä pysty sitä tekemään, ei asiaa tarvitse kertoa kenellekään muullekaan.

Rauhanrakentajan peruspalikat

tyorauhaTyörauha rakentuu hyvin monista asioista työpaikalla. Johdolla on oma vastuunsa ja roolinsa, mutta tärkeä rooli on myös työntekijöillä. Rauhaa aktiivisesti rakentavien työpaikkojen rakennuspalikoista löytyy muun muassa seuraavanlaisia materiaaleja käyttöohjeineen:

  1. Pelisäännöt ja niiden noudattaminen
  2. Vastuut ja velvollisuudet sekä niiden ymmärtäminen ja toteuttaminen
  3. Oman perustehtävän hahmottaminen
  4. Itsenäisyys ja vapaus toimia ja tehdä päätöksiä omaan työhön liittyvissä asioissa
  5. Inhimillisyys ja oikeudenmukainen kohtelu
  6. Omien ja toisten rajojen arvostaminen
  7. Erilaisten työskentelytapojen hyväksyminen
  8. Ratkaisujen sisukas etsiminen
  9. Toisen työn arvostaminen
  10. Hyvän puhuminen ja positiivisuuden vahvistaminen
  11. Avoimuus ja läpinäkyvyys teoissa ja päätöksissä
  12. Onnistumisten hehkuttaminen.

Presidentti Martti Ahtisaari on todennut: “Rauha on tahdon asia.” Sitä se on työpaikallakin. Mutta tahdommeko me?

********
Kolumni on julkaistu alunperin 7.12.2018 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

 

Mainokset

Mikä on sinun paras tapasi palautua työstä?

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa työnohjaaja Katja Kiiski.

*****

Kuuntelen usein ajellessani Ylepuhetta, jossa on monesti työelämään liittyviä mielenkiintoisia ja ajankohtaisia juttuja. Jutut kiinnostavat minua sekä työnohjaaja-työyhteisökehittäjä-yrittäjänä että vapaaehtoistyötä tekevänä.

Yhtenä päivänä kuuntelin Tiina Lundbergin huoltamoa. Aiheena oli mitä ajankohtaisin ja monia meitä koskettava jatkuva kiire otsikolla Ole armollisempi itsellesi ja opettele sanomaan ei. Keskustelussa pohdittiin työn ja muun elämän yhteensovittamista, kun tilanne on jo riistäytynyt tulipalojen sammuttamiseksi – tilanteeksi, jossa ei ole aikaa pysähtyä ajattelemaan vapaa- eikä työajalla peräkkäisten suoritusten ja täyden kalenterin takia.

katjakiiski

Vapaa-ajan rentoilua

Tasapainoilua U-käyrällä

Itsellleni tuo kiire-aihe upposi, sillä tasapainoilen jatkuvasti laskutettavan työn ja vapaaehtoistyön keskellä ja niihin liittyvien tunnetilojen kanssa. Minna Huotilainen kertoo Work goes happy 2017 seminaaritallenteessa, että liikkuminen U-käyrän tunnetiloissa taistele ja pakene -tilan, uni ja torkku -tilan sekä virtaustilan väillä on nykyisessä tietotyössä uusi työelämätaito. Työelämä on muuttunut siten, että meillä ei ole enää aikaa luonnollisiin taukoihin, luppoaikaan. Tämä siirtää mielen paineet ja todelliset listat hoitamattomista töistä myös vapaa-aikaan. Päivittäisestä työstä puuttuu odottelu ja rauhoittelu.

On tärkeä taito oppia tunnistamaan, millä kohdalla U-käyrällä on. Mitkä ovat menetelmiä siirrellä itseään? Miten päästään virtaustilaan? Miten illalla pystytään rauhoittumaan ja päästään alaspäin U-käyrällä, kun kaikki työasiat vielä pyörivät mielessä. On hyödyllistä oppia tunnistamaan, mitä mielessä ja kehossa tapahtuu ollessamme taistele ja pakene -tilassa, jossa emme ole parhaimmillamme ja josta olisi päästävä eroon varjeltavaan virtaustilaan.

”Työelämä on muuttunut siten, että meillä ei ole enää aikaa luonnollisiin taukoihin, luppoaikaan.”

Taistele ja pakene -tilassa koemme metsästäjä-keräilijä aivoillamme henkiset uhat fyysisen uhan kaltaisina: pulssi ja verenpaine nousevat, hengitys tihenee ja mielen toiminta muuttuu. Virtaustilassa olemme puolestaan parhaimmillamme, keskitymme asiaan ja työt sujuvat.  Tällöin meillä on hallinnan tunne omasta työstämme. Työn suorittamisen suhteen kaikki on kunnossa ja pystymme keskittymään yhden asian tekemiseen.

IMG_0030

Inspiraatio saattaa löytyä vaikka ladulta

Ensiapua kiireeseen

Edellä mainitussa Ylepuheen ohjelmassa suositeltiin tulipalokiireen ensiavuksi pysähtymistä ja kaikille meille tuttujen perusasioiden huolehtimisesta: riittävä uni, syöminen ja liikunta. Pysähtymistä pohtimaan omia arvoja ja minkälaista elämää haluaa niiden pohjalta: kuka minä olen ja mitkä ovat minulle tärkeitä asioita. Lisäksi suositeltiin ein sanomista, vaihtelevuutta, sosiaalisen aktiivisuuden lisäämistä ja armollisuutta itselle.

Itse opettelen jatkuvasti sanomaan ei etenkin vapaaehtoistyöhön liittyvissä asioissa.  Toisaalta teen silloin asioita, jotka koen tärkeiksi ja hyödyllisiksi ja joissa pääsee kokeilemaan uusia asioita. Tämän blogikirjoituksen loppuun kirjoittamiseen sain ideoita ja inspiraatiota kokeillessani ensimmäistä kertaa hiihtämistä yhdessä koiran kanssa.

Joutokäynti lisää luovuutta

Kirjassa Aivot ja työ, Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi kysyvät, mikä edistää ja mikä haittaa luovaa ajattelua työssä.

”Mielikuvitusta ja luovaa ajattelua tukee default mode network -niminen aivoverkosto, joka käynnistyy silloin kun ihminen on joutokäynnillä. Sitä voisi kutsua vaikka nimellä joutokäyntiverkosto. Yleensä ihmiset viettävät töissä aikaa keskittyneessä, tavoitehakuisessa tilassa. Tällöin aivoissa on toiminnassa toisenlainen, tehtävään liittyvä verkosto (task positive nework). Luovaan toimintaan tarvitaan molempia aivoverkostoja. Joutokäyntitilassa aivot eivät suinkaan ole vähemmän aktiiviset, vaan niiden aktiivisuus on toisenlaista kuin keskittyessä.”

Jos halutaan, että ihmiset ovat luovempia työelämässä, kannattaakin miettiä, miten työpäivään saisi lisää joutokäyntiä.

*****

Katja1 Katja Kiiski on ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja työyhteisökehittäjä.

Yritys: Työnohjaus&koulutus Katja Kiiski
Katja Twitterissä

 

 

Hyväntuulisuuden pisaratartunta

Tänään minun on pakko käydä ruokakaupassa. On siedettävä ihmistungosta, meteliä, kirkkaita valoja ja pimpelipom-musiikkia, jonka sekaan joku nauhoite huutelee tarjouksia. Vaikka särky jyskyttää päässä, silmälasit ovat jääneet työpöydälle, kotiin on vielä pitkä matka ja kauppa tuntematon. Niin minun on vaan pakko.

Mistä kummasta löydän kahvin ja suodatinpussit, missä on vessapaperi ja chilikastike? Missä piilottelevat raejuusto ja laastarit? Miten pääsen täältä mahdollisimman pian pois?

Kun tarvittavat tavarat ovat vihdoin kärryssäni, pitää vielä hetki seisoskella hevi-osastolle saakka kiemurtelevassa kassajonossa. Jalkani liikkuvat mekaanisesti jonon liikkeen mukana, aivot ja ajatukset tuntuvat olevan pysähdyksissä.


”Ja taas se valoisa hymy. Jokin läikähtää mustan kevyttoppatakkini sisälmyksissä.”

Katsahdan ympärilleni. En ole yksin. Meitä on paljon. Meitä väsyneitä, suupielet alaspäin kääntyneinä jonottavia, mustissa kevyttoppatakeissamme seisovia, kärsimättömiä ja samaan aikaan jotenkin nitistettyjä ja periksiantaneita. Siinä me seisomme. Kassajonossa.

– Päivää rouva!

Iloisen näköinen nuori kassaneiti katsoo suoraan silmiin ja hymyilee. Hämmennyn hetkeksi, mutta saan kuitenkin väännettyä jonkun virnistyksentapaisen väsyneille kasvoilleni ja ymmärrän jopa tervehtiä takaisin. Tuotteet lipuvat liukuhihnalla ja pakkailen niitä valmiiksi kassiin. Maksan ostokset.

– Olkaa hyvä, kiitos käynnistä ja hyvää päivänjatkoa teille! Ja taas se valoisa hymy. Jokin läikähtää mustan kevyttoppatakkini sisälmyksissä.

Tekohymy – entä sitten?

Psykologian professori Jari Hietanen ja yliassistentti Mikko Peltola Tampereen yliopistosta ovat tutkineet kasvojen ilmeitä ja niiden tunnistamista. Heidän mukaansa ihmisten kasvoille nousee aina hymy, kun heillä on hyvä mieli, mutta on myös todettu, että jopa manipuloidulla, keinotekoisellakin hymyllä on myönteisiä vaikutuksia sekä hymyilijän omaan mielentilaan että myös muihin ihmisiin. Hymy yhdistettynä katsekontaktiin viestii vuorovaikutushalukkuudesta ja vahvistaa sosiaalisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hymyllä voi saada aikaan vaikka mitä.

Minun jälkeeni kassajonossa tullut seuraava asiakas kohtasi todennäköisesti täsmälleen samat sanat ja hymyt kuin minäkin. Mutta se ei vähennä minun iloani ja saamaani hyväntuulisuuden pisaratartuntaa. Se oli nimittäin tärkeä tartunta, sillä se pelasti koko päiväni. Ruokakassit olivat kevyemmät kantaa, sisäinen kiire oli kaikonnut ja olo oli jotenkin hassusti svengaavampi.


”Ihmisyyttä on aina hyvä tartuttaa eteenpäin. Toisinaan siihen ei tarvita kuin hymy – oli se sitten aito tai keinotekoinen.”

Ei siis liene merkitystä, oliko tämän tapaamani kassaneidin iloisuus ja kohteliaisuus luontaista vai oliko hymy ja puhe opeteltua. Kaikesta siitä ruuhkaryysiksestä, meidän asiakkaana olevien kärsimättömyydestä ja väsymyksestä huolimatta, hän kykeni keskittymään kohteliaasti yhteen asiakkaaseen kerrallaan, puhumaan kauniisti ja hoitamaan työtehtävänsä mallikkaasti.

Minua ei haitannut myöskään rouvittelu ja teitittely, mikä toisinaan tuntuu ihmisiä puhututtavan. En tuntenut itseäni vanhaksi, vaan enemmänkin arvostetuksi. Pointti ja tilanne olivat tärkeämpiä.

On aina hienoa, kun joku hymyilee, on kohtelias ja sanoo ”hyvää päivää”, “ole hyvä”, “kiitos” tai “anteeksi”. Töissä, kotona, harrastuksissa, asioilla, kaupassa. Ihan niin kuin olisimme silloin enemmän ihmisiä toisillemme. Ja ihmisyyttä on aina hyvä tartuttaa eteenpäin. Toisinaan siihen ei tarvita kuin hymy – oli se sitten aito tai keinotekoinen.

****
Kolumni on julkaistu alunperin 8.3.2017 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Aikaoivalluksia vuosien takaa

Reilut kymmenen vuotta sitten olin hyvin kiireinen ihminen. Niin työssä kuin vapaallakin. Se oli sellaista kiirettä joka tuntui sekä mielessä että kehossa.

Sitten tuli surua ja huomasin ajattelevani siihenastista elämääni ja sen suorittamista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yht´äkkiä näin elämän ja ajan arvon uudella tavalla.

Tuolloin tuhersin muutaman kohdan muistilistan aikaoivalluksistani.

******

1. Aikani on arvokasta & ainutlaatuista

  • minun ajallani on arvo ja merkitys ihan sellaisenaan
  • jokainen hetki on ainutlaatuinen, ainutkertainen, peruuttamaton, korvaamaton
  • aika on annettu lahja -> vaalin sitä ja kiitän siitä

2. En halua tuhlata muiden aikaa, enkä halua että muut tuhlaavat minun aikaani

  • olen mukana vain sellaisissa asioissa, harrastuksissa tai yhteistyökuvioissa, joissa haluan olla mukana
  • sanon ”EI” mielummin heti kuin myöhemmin -> ilman syyllisyyttä
  • en varasta toisten ainutlaatuista aikaa myöhästelylläni

3. TO DO or NOT TO DO?

  • kaikkea ei tarvitse keretä tehdä, kaikessa ei tarvitse olla mukana -> valitsen
  • päivittäisestä to do -listasta voi yleensä huoletta pyyhkiä puolet pois -> riittävän hyvin on riittävän hyvä
  • mietin: kenen listaa toteutan?

4. En ole tärkeä siksi että olen kiireinen, vaan siksi että olen

  • hidastan puolella silloin kun meinaa tulla kiireinen olo
  • en osta tärkeyttäni ja ihmisarvoani esittämällä kiireistä – olemassaoloni riittää
  • laitan kalenteriini ”tyhjäke-päiviä” – silloin olen varattu vain itselleni

5. Elämä on nyt. Tässä.

  • tämä hetki on merkityksellinen
  • tässä hetkessä olen elossa
  • tänään toteutan edes rippusia unelmistani

********

Huh. Näyttääpä juhlalliselta listalta. Ja ehkä on vähän paatostakin pelissä. Mitään en kuitenkaan muuttaisi.

Ehkä tänä päivänä vielä lisäisinkin kaikenlaista: mitä kaikkea turhaa voisin vielä jättää pois, missä kaikessa voisin vielä tehdä raaempaa karsintaa ja miten olisin vieläkin tiukempi ja suorempi omien rajojeni määrittelyssä. Ehkäpä teen sellaisen lisälistan joku päivä.

Opettelen edelleen päivittäin valintojen tekemistä ja priorisoinnin jaloa taitoa. Positiivista on kuitenkin se, että ihan kuin vähän kerrassaan jotkut asiat olisivat  helpompia hoitaa ja aivan kuin selkäydin ja lihakset jo toteuttaisivat kuin itsestään monia aiemmin vaikeilta tuntuneita liikeratoja. EI-sanakin vaikuttaa päivä päivältä enemmän vanhalta tutulta ystävältä ja mahdollisuudelta kuin pelottavalta viholliselta.

Minkälainen olisi sinun aikaoivalluslistasi?

****

– Terhi
www.aikatra.com
@aikatranterhi

kiire1

Työtä ilman aikatauluja

#Työntakana on kirjoitussarja, jossa eri alojen ihmiset kertovat työstään, työn tekemisestä, peruspäivästään ja ehkä hassuista sattumuksistaankin. Kukin omalla tyylillään. Kirjoittajat paljastavat mikä heitä työssään innostaa ja kiinnostaa, mistä he saavat intoa ja iloa ja mikä toisinaan harmittaa. #Työntakana tarjoaa mielenkiintoisia ”behind the scenes” -tarinoita. Tänään verhoa raottaa kirjailija Anja Kulovesi-Leino.

*****

Vapaus ja vaikuttaminen

Ikävuosieni perusteella, minun kuuluisi vetäytyä työelämästä ja ryhtyä nauttimaan eläkeiän vapaudesta. Sen sijaan haluankin vapauden tehdä työtä, olla hyödyksi osaamallani tavalla ja vaikuttaa asioihin, jotka koen tärkeiksi.

Onneksi yrittäjyys tarjoaa minulle nämä mahdollisuudet, eikä minun tarvitse pelätä ikärasismia. Yrittäjyys tarjoaa myös ilon työskennellä itselleni sopivaan aikaan ja sopivin tavoin. Niinpä työskentelen talvet Välimeren toimistossa ja kesät Suomessa. “Toimistoni” on työstä riippuen ulkona puistoissa, rannoilla tai verkkokeinussa. Sujuvat nettiyhteydet mahdollistavat yhteistyön asiakkaiden ja kollegoiden kanssa. Mentorointi onnistuu hyvin skypellä.

Kerran talvikauden aikana kutsun yhteistyökumppaneita luovuusleirille Välimeren rannoille. Inspiroivassa ympäristössä ajatukset avartuvat ja uudet ideat syntyvät helposti.

valimerenkonttori

Välimeren konttorimaisemaa

Mikä on työtä?

Työtä, joka kulkee pääosin korvien välissä, on joskus vaikea mieltää työksi. Olen kirjoittanut aina. Kirjoittaminen on minulle tapa kehittää ideoita, napata kiinni oivalluksista ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.

”Ratkaisut ongelmiin harvoin pullahtavat pintaan pakottamalla.”

Ajattelulle ja oivaltamiselle on mahdotonta määritellä työaikaa. Jotkut parhaista ideoistani ovat syntyneet yöllä. Olen oppinut, että silloin kannattaa hyödyntää inspiraatio ja kirjoittaa tärkeimmät oivallukset muistiin.

IMG_9756

Rento mieli toimii järkeilyä tehokkaammin

Useimmat kirjoistani on kirjoitettu aamun hiljaisina tunteina, kun  ajatukseni ovat vielä kirkkaat. Se tarkoittaa ennen muita askareita, keskusteluja tai nettiyhteyksiä. Pari hyvin käytettyä tuntia aamulla (tai yöllä) vastaa kokonaista työpäivää olosuhteissa, joissa on häiriötekijöitä ja ajatukset välillä karkuteillä. Eikä lopputulos ole välttämättä yhtä hyvä.

Ratkaisut ongelmiin harvoin pullahtavat pintaan pakottamalla. Parasta, mitä silloin voin tehdä, on päästää irti koko aiheesta ja lähteä kävelylle meren rantaan. Tai suoda itselle vapaapäivä. Tehdä jotain hauskaa. Ja kas kummaa, yrittämättä ja yllättäen ratkaisun siemeniä alkaa tipahdella. Rento mieli tuntuu toimivan paljon järkeilyä tehokkaammin. Jos olen oikein onnekas, saatan kuulla hiljaisen intuition äänenkin. Se jää usein tehokkaan suorittamisen harhan kätköihin.

Mahdottomien tehtävien kutsu

Minua kiehtoo tulevaisuus ja se, että olemme kaikki mukana näytelmässä, jossa tulevaisuutta tehdään. Mahdottomat tehtävät sytyttävät minut liekkeihin. Jos kuulen jonkun sanovan, ettei tuo ole mahdollista, alitajuntani apulaiset ryhtyvät heti miettimään, miten homma hoituisi.

”Mahdottomat tehtävät sytyttävät minut liekkeihin.”

Juuri nyt minua kiinnostaa ajatus siitä, miten voisimme kehittää mukaansa tempaavan älypelin, sellaisen, joka sparraisi meitä pitämään hyvää huolta itsestä ja jaksamisesta. Pelin ainekset muovautuvat jossain alitajuntani suunnitteluhuoneessa.

Arjen tasolla etsiskelen parhaita mahdollisia kumppanuuksia, kuulostellen erilaisia signaaleja yllättävistäkin lähteistä. Miten projekti etenee, jää nähtäväksi.

*****

anjakulovesileinoAnja Kulovesi-Leino on tietokirjailija, Kiireenkesytys® konseptin äiti ja suosittu puhuja. Yritys: Sun Innovations Oy.
https://fi.linkedin.com/in/timetaming
http://twitter.com/kiireenkesytys

 

 

 

Voimaannuttava valittaminen

Valittaminen on sanana jostain syystä saanut hyvin negatiivisen kaiun. Puhumme jatkuvasta valittamisesta, turhasta valittamisesta, sarjavalittajista. ”Taas tuo aloittaa valittamisen”, ”Tuo valittaa aina kaikesta”, ”Eikö voida ajatella positiivisesti eikä aina vaan valittaa” ja niin edelleen.

Valittamisesta tulee mieleen piinaavan loppumaton narina, jota kukaan ei jaksa kuunnella. Sitä tunnutaan käytettävän joskus myös synonyyminä sanalle kiukuttelu.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan valittamisella ilmaistaan tyytymättömyyttä johonkin, ilmoitetaan tai kannellaan jostakin epäkohdasta tai kärsitystä vääryydestä tai haetaan muutosta aiempaan päätökseen. Valittamalla voidaan tuoda esille myös henkistä tai fyysistä tuskaa ja kipua tai toiselle aiheutettua harmia.

Valittaminen ei vaikuta määritelmän mukaan mitenkään järjenvastaiselta tai tarkoituksettomalta kiukkuamispuuhalta.

Riittejä ja prosessointia

Valittamisen taustalla voi olla monenlaisia motiiveja. Valittaminen voi olla muodostunut tavaksi. Työporukka kerääntyy työvuoron tai päivän aluksi yhteen, valitetaan pikkuisen yhdessä kaikesta ja sitten lähdetään ihan tyytyväisenä töiden kimppuun. Se on kuin riitti, joka toistetaan, jotta saadaan potkua hommiin. Vähän kuin koripallojoukkueen nostatushuudot ennen peliä.


”Valittamisen taustalla voi olla monenlaisia motiiveja.”

 

Toisinaan valittaminen voi olla vain smalltalkia. Kun tapaamme toisen ihmisen, puhumme siitä, kuinka kiire meillä on ollut, sääkin on aivan kamala ja vähän flunssaakin on pukannut. Tällaisen keskustelun tarkoitus ei niinkään ole valittaa, vaan löytää jutunjuurta ja keskustelukumppanin kanssa jokin yhteinen ja arkisen turvallinen tarttumapinta.

Höyryjen ulos päästäminen on yksi valittamisen motiivi. Tuuletetaan vähän tunteita, kun joku asia kuohuttaa. Monesti voimakkaat tunteet laimenevat jo valittamisen aikana ja kun puuska on ohi, voidaan palata normaaliin päiväjärjestykseen ja puhua aiheesta jo aivan rauhallisesti.

Valittaminen voi olla myös asioiden ääneen prosessointia ja käsittelyä. Valittaja hakee tällöin samalla asiaansa ratkaisua ja haluaa vaihtaa mielipiteitä toisten kanssa.

Työyhteisöissä erilaiset asiat herättävät eri ihmisissä eri aikoina prosessoinnin tarvetta. Se mikä itselle on jo aivan ”so last season”, voi toiselle ollakin juuri tällä hetkellä se kuuma aihe.

Tilaa kuuntelulle

Työpaikoilla työtä oikeasti haittaava valittamisen kierre saattaa joskus, paradoksaalista kyllä, syntyä yrityksesta tukahduttaa valittaminen ja pitää yllä väkisin yltiöpositiivista ilmapiiriä.

Jos työntekijä leimataan valittajaksi, eikä häntä kuunnella ja hänen esille ottamaansa asiaa vältellään, hänen huolensa asiasta vain kasvaa. Tällöin on todennäköistä että mukaan tulee lisää tunnekuohua ja uusia valittamisen aiheita. Ja sopasta tulee sakeampi. Positiivinen ilmapiiri ei synny pelkästään positiivisuudesta, vaan myös luottamuksellisesta ja arvostavasta tilasta puhua ja käsitellä vaikeitakin asioita.


”Jos työntekijä leimataan valittajaksi, eikä häntä kuunnella ja hänen esille ottamaansa asiaa vältellään, hänen huolensa asiasta vain kasvaa.”

 

Sopivalla hetkellä harkitusti käytetty valittaminen on hyvä työkalu epäkohtien muuttamiseen, erilaisten tilanteiden tarkasteluun, ratkaisujen etsimiseen ja pieneen stressiä poistavaan puuskuttamiseen.

Voimaannuttava valittaminen ei ole negatiivisuudella mässäilyä tai kiukuttelua, vaan eteenpäin katsomista menneestä oppia ottaen.


”Työpaikoilla työtä haittava valittamisen kierre saattaa joskus, syntyä yrityksesta tukahduttaa valittaminen ja pitää yllä väkisin yltiöpositiivista ilmapiiriä.”

 

Kun valitusta pukkaa…

Muutama vinkki tilanteeseen:

  • Kuuntele ja mieti, mikä on valittamisen takana oleva tarve?
  • Mihin muutosta pyritään hakemaan?
  • Mitä asialle voi tehdä? Tarvitseeko/voiko sille tehdä jotakin?
  • Kuka voi tehdä asialle jotakin?

*****
Kolumni on julkaistu alunperin 11.1.2017 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Tilaa työelämätsemppari kuukausittain maksutta nyt suoraan sähköpostiisi! Kurkista TÄNNE!

Kännykkä uhkaa asiakaspalvelua

Liikkeessä on hiljaista. Palvelutiskin takana yksinäinen myyjä räpeltää kännykkäänsä. Naurahtelee välillä ja taitaa ottaa pari selfietäkin. Yskäisen. Myyjä vilkaisee minua ja päästää pienen huokauksen laskiessaan älylaitteensa vastentahtoisesti pöydälle.

Selitän asiani ja esitän kysymykseni. Myyjä on ystävällinen ja avulias, mutta hänen katseensa harhailee vähän väliä pöydällä lepäävään masiinaan ja puhe vaikuttaa jotenkin poissaolevalta. Kääntyessäni kohti ulko-ovea, myyjä tarttuu välittömästi uudelleen kännykkäänsä.

Ihminen jää syötteen jalkoihin

Monelle kännykkä tuntuu kasvaneen käteen kiinni. Siitä on tullut kuin uusi kehonosa. Ilman sitä on vaikeaa elää ja olla, vieroitusoireitakin tulee: ärtymystä, kärsimättömyyttä, ajatuksen jumiutumista ja hikistä otsaa.

”Onko jännittävämpi ja tapahtumarikkaampi elämä aina jossakin muualla kuin tässä ja nyt?”

Haluamme olla jatkuvasti yhteydessä ystäviimme ja sukulaisiimme ja olla perillä siitä, mitä ympärillämme ja omissa verkostoissamme tapahtuu. Tahdomme tietää kuka on ostanut minkäkin vaatteen, koska viimeksi siivonnut asuntonsa, minkälaisen örkin löytänyt puistosta, kehen rakastunut, mitä syönyt tai lukenut ja onko ostanut vaikka uuden auton. Nämä kiinnostavat meitä niin paljon, että saatamme unohtaa, että siinä vierellämme on juuri sillä hetkellä joku tärkeä ihminen: asiakas tiskillä, puoliso sohvalla tai ystävä kanssamme kahvilla. Se oikea, elävä ja todellinen ihminen. Ei mikään sosiaalisen median syöte.

Pelkäämmekö, että jäämme jotakin paitsi, että jokin tärkeä asia menee ohitsemme? Siksikö meidän pitää sitä puhelinta jatkuvasti vilkuilla ja alituiseen hiplata? Onko jännittävämpi ja tapahtumarikkaampi elämä aina jossakin muualla kuin tässä ja nyt?

Työaikana tehdään työasioita

Jokainen voi toki vapaa-aikanaan räpeltää älypuhelintaan niin paljon kuin sielu ja läheiset sitä sietävät. Mutta jos sama toiminta ja ajatusmalli siirtyy työpaikalle, se tietää taatusti ongelmia. Työaikana on nimittäin tarkoitus tehdä työtä. Työasioita, jotka työnantaja määrittää. Siitä se palkka maksetaan.

Kovin monen työntekijän työtehtäviin ei kuulu henkilökohtaisen Facebook-sivun päivittäminen, privaattisähköpostien lukeminen tai muikistelu-selfieiden lähettäminen Instagramiin. Sensijaan työtehtäviin saattaa kuulua tänä päivänä jo paljonkin työpaikan sosiaalisen median päivittämistä ja tiedon etsimistä internetistä työnantajan laitteita käyttäen. Tälloin työpaikalla kannattaa olla selkeät pelisäännöt siitä, mitä sosiaalisessa mediassa puuhataan ja milloin, kuinka työpaikan edustajana käyttäydytään, mitä jaetaan, miten vastataan palautteeseen, kuka hoitaa kriisitilanteet ja niin edelleen.

”Työaikana on tarkoitus tehdä työtä. Niitä työasioita, jotka työnantaja määrittää. Siitä se palkka maksetaan.”

Voi olla myös hyvä selvittää työntekijälle jo rekrytointivaiheessa työpaikan sosiaalisen median pelisäännöt ja niihin mahdollisesti liittyvät joustot. Näin säästytään monelta väärinkäsitykseltä, ongelmalta ja eripuralta.

On työpaikkoja, työaloja ja työskentelyn tapoja, joissa nyt ei ole niin nokonuukaa, mitä työntekijä omalla kännykällään puuhaa, kunhan työt tulevat hyvin tehdyksi. Mutta sitten on aloja ja tilanteita, joissa henkilökohtainen asiakaspalvelu on kaiken toiminnan ydin. Silloin pitää olla erityisen tarkkana.

Kolumni on julkaistu alunperin 3.8.2016 Kollega.fi  -verkkolehden Coaching-blogissa.
Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.