Kolumni: Kännykkä uhkaa asiakaspalvelua

Elokuun kolumnissani kirjoitan siitä, kuinka kännykkä on kasvanut niin tiukasti käteemme kiinni, että se hankaloittaa jo ymmärrystämme omista työtehtävistämme. Onko jännittävämpi ja tapahtumarikkaampi elämä aina jossakin muualla kuin tässä ja nyt?

Profiilikuva väri

Enter a caption

Liikkeessä on hiljaista. Palvelutiskin takana yksinäinen myyjä räpeltää kännykkäänsä. Naurahtelee välillä ja taitaa ottaa pari selfietäkin. Yskäisen. Myyjä vilkaisee minua ja päästää pienen huokauksen laskiessaan älylaitteensa vastentahtoisesti pöydälle…

Lue koko juttu Kollega.fi -verkkolehdestä

 

 

Kolumni: Arjen ankeuttaja vai ihmeidentekijä

cropped-blogiin-tausta1.jpg

Kun olin pieni tyttö, luin kirjan, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan kirjaa lukiessani kyynelehtineeni vuolaasti liikutuksesta. Taisi siinä joku yökin mennä päähenkilön karua kohtaloa miettiessä.

Kirja oli Eleanor H. Porterin ”Pollyanna – iloinen tyttö”. Pollyanna oli köyhän papin tytär, jonka saamat joulu- ja syntymäpäivälahjat olivat yleensä kylän seurakunnalta ylijääneitä avustuspaketteja. Eräänä jouluna Pollyanna toivoi nukkea, mutta mitä tulikaan lahjapaketista ulos: kainalosauvat! Koska pettymys lahjaan oli suuri, pappi-isä opetti tyttärelleen ”iloleikin”. Kun toivoo nukkea ja saakin kainalosauvat, voi olla iloinen siitä, että ei oikeasti tarvitse kainalosauvoja!

Isän kuoltua Pollyanna jatkoi sisukkaasti iloisen leikkinsä leikkimistä. Vähän kerrassaan koko kylän väki lähti leikkiin mukaan. Ja silloin alkoi tapahtua ihmeitä. Hapannaamoista tuli hymyileviä, sairaat ja vanhat eivät olleet enää yksin, ihmiset auttoivat toisiaan, kyläläisten yhteisöllisyys lisääntyi, rikkaat ja köyhät viihtyivät yhdessä, surut ja vastoinkäymiset jaettiin ja ilot tuplattiin. Käskyt, kiellot, turhat rajoitukset ja säännöt katosivat. Ihmisten välille tuli hyvä ja vilpitön tahto ja halu toimia yhteisön parhaaksi, tehdä hyvää toisilleen.

Iloisuus on taitolaji

Iloisuus ja positiivinen ajattelu eivät ole ihan yksinkertaisia juttuja. Toisinaan tunnumme nykypäivän työelämässä tulkitsevan ilottomuuden ja totisuuden vakavasti otettavaksi ammattilaisuudeksi, ja iloisuuden naiiviksi yksinkertaisuudeksi. Aivan kuin kaikki ammattitaito, osaaminen ja koulutus katoaisivat hymyn kera taivaan tuuliin.

Kulttuurissamme myös viljellään sananlaskuja, joissa ”mies tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta” ja joissa tulee aina ”itku pitkästä ilosta”. Yritä siinä nyt sitten uskaltaa olla iloinen, vaikka mieli tekisikin. Kyllä on paljon vakuuttavampaa, suvaittavampaa ja yhteisöllisempää jurputtaa ja kyynistyä yhdessä, kuin hymyillä ja suhtautua asioihin positiivisemmin ja eteenpäinsuuntautuneemmin.

Toisena äärilaitana ovat sitten ne työpaikat, joissa ongelmat ja selvittämättömät asiat lakaistaan teennäisen ja pakonomaisen ilon ja ”meillä menee himputin hyvin” –naamarin taakse. Tällaisissa työpaikoissa voi olla vaikeaa tuoda esille epäkohtia, pohtia kriittisesti työskentelyn kehittämistä tai esittää uusia ideoita. Semmoiseen uskaltautuva työntekijä saatetaan leimata ilonpilaajaksi, työyhteisön sisäilman ummehduttajaksi ja työnilon tukahduttajaksi. Koska ilman tuota yhtä kuivakkaa tyyppiä, muilla olisi niin kivaa ja iloista olla täällä töissä.

Asenne ja vilpittömyys ratkaisevat

Kirja iloisesta tytöstä ilmestyi jo vuonna 1913. Vaikka maailma onkin sen jälkeen kovasti muuttunut, kirjan sanoma tuntuu olevan vieläkin kohdillaan: asenne ratkaisee. Omaan tulkintaamme ja asenteeseemme tilanteista ja toisista ihmisistä, voimme aina vaikuttaa, tapahtui mitä tahansa. Ja omalla asenteellamme on vaikutusta paitsi siihen, miten itse voimme, myös siihen, minkälainen on ilmapiiri ympärillämme. Haluammeko olla arjen ankeuttajia vai ihmeidentekijöitä? Hyväntahtoisella rehellisyydellä ja vilpittömällä halulla ymmärtää toista ihmistä ja luoda positiivista ilmapiiriä, pääsee varmasti pitkälle. Aivan kuten Pollyannakin tuossa jo yli 100-vuotta sitten kirjoitetussa tarinassa.

Runoilija Eino Leinon ”Hymyilevän Apollon” säkeiden kera toivottelen myötätuntoisia, iloisia ja levollisia kesäpäiviä niin työhön, kotiin kuin vapaa-ajan rientoihinkin.

”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk’ aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei osaa ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.”

****

Kolumni on julkaistu 15.6.2016 Kollega.fi -verkkolehdessä.

Uudet työelämää käsittelevät kolumnini ilmestyvät taas elokuun alusta alkaen. Vierailija-blogi vaihtuu Coaching-blogiksi.

Coaching

 

 

Kolumni: Krooninen myöhästelijä on aikavaras

Toukokuun kolumnissani kirjoitan kroonisista myöhästelijöistä, jotka varastavat toisten aikaa. Aikavarkautta ei voi korvata tai maksaa takaisin.

Profiilikuva väriTyöyhteisöön oli kutsuttu tunnettu luennoitsija puhumaan työhyvinvoinnista. Aikaa luennolle oli varattu puolitoista tuntia. Luennoitsija seisoi jo lähtökuopissa, presentaatiokuvat olivat kohdillaan ja mikrofoni valmiina. llmapiiri oli innostunut ja odottava. Kaikki muut olivat paikalla, paitsi työpaikan krooninen myöhästelijä. Kun aikataulusta oltiin jo myöhässä 15 minuuttia, esimies teki päätöksen aloittamisesta. Loputtomiin ei voitu odottaa.

Lue koko juttu Kollega.fi -verkkolehdestä

Kolumni: Stressistä voimavara

Maaliskuun kolumnissani kirjoitan stressistä. Ja siitä, kuinka se voi olla voimavara. Kaikesta stressistä ei kannata yrittää päästä eroon.

Profiilikuva väri

”En halua luopua stressistä. En vapautua siitä, enkä irtautua siitä. En halua elää stressitöntä elämää. Stressistä on nimittäin ollut paljon iloa. Se on auttanut monta kertaa elämässä selviämään vaikeista paikoista. Ja ei, nyt en tarkoita pitkäkestoisesta stressiä, vaan sitä lyhytkestoisempaa, joka koostuu stressaavista hetkistä ja tilanteista.”

Lue koko juttu Kollega.fi -verkkolehdestä

Työnilon omavastuuosuus – mitä se on?

sunset-1176695_1920

Me ihmiset tuppaamme olemaan vähän sellaisia tyyppejä, että mielellämme menisimme ja muuttaisimme sitä toista ihmistä, sitä toista, joka tekee kummia juttuja. Käyttäytyy erikoisesti, tai toimittaa asioita väärällä tavalla. Saattaa omistaa jopa vääriä mielipiteitä. Aivan sama onko se toinen äiti, isä, veli, sisko, puoliso, työkaveri tai pomo. Aina niissä toisissa on jotain vikaa.

Jokaisen elämässä on kuitenkin vain yksi ihminen, jonka kanssa joutuu olemaan 24/7. Niitä muita ikäviä ihmisiä näkee huomattavasti harvemmin. Tämä 24/7 ihminen on sellainen, että siitä ei pääse eroon missään: ei ajatuksissa, ei töissä, ei vapaalla, ei nukkuessa, ei silmät kiinni, eimissäänkoskaanikinä. Siksi kannattaisikin keskittyä etupäässä 24/7 ihmisen muuttamiseen, tapakasvattamiseen ja asenteen muokkaamiseen. Huolimatta kaikesta rasittavuudestaan, juuri tälle ihmiselle ja hänen työnilolleen voimme tehdä jotakin, jos tahdomme.

Oman työnilon omavastuusosuuden pohtimisen ja rakentamisen voi aloittaa vaikkapa näistä palikoista:

1. Omat aloitteet

Uuden opiskelu ja haasteisiin tarttuminen, aina kun se on mahdollista, tekee elämästä jännittävämpää ja innostavampaa. Omat rakentavat mielipiteensä ja kehittämisehdotuksensa kannattaa ottaa esille kokouksissa ja tilanteissa, joissa asioista päätetään. Niin ja ääneen. Oven ulkopuolella tai pään sisällä puhiseminen ei muuta mitään.

2. Taittovirhehavainnointi

Omia toimintatapoja ja pinttyneitä uskomuksia kannattaa tarkastella kriittisesti. Kaikki ei ole oikeasti aina sitä, miltä itsestä näyttää. Monella meistä on henkinen taittovirhe okulaareissamme.

3. Ajatukselle aikaa

Ajatusaika ei tarkoita pysähtyneisyyttä tai laiskuutta. Vanha sanonta ”Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty”, pitää paikkansa. Suoraa päätä täysillä toheltamaan on monesti huonompi resepti, kuin se, että hetken miettii ja sitten vasta toteuttaa. Virheiden korjaamiseen menee yleensä enemmän aikaa kuin siihen hetkeen, joka käytetään pohdintaan. Ja virheitä korjatessa tulee yleensä kova hoppu.

4. Kierrätyskeskuksen johtajuus

Se mihin kiinnitämme huomiomme ja mitä vahvistamme, niin se senkus vaan lisääntyy. Jos jokainen sanottu lause on valittamista tai vanhojen epäonnistumisten kaivelua, ei ole ihme, että hetken päästä kaikilla on paha olla. Kumman kierrätyskeskuksen toimitusjohtaja haluat olla: hyvän vai pahan?

5. Kaverin loistottaminen

Hyvä yhteishenki meinaa työpaikalla paljon. Pois kateus, katkeruus ja kyttääminen. Kaveria ei saa latistaa, vähätellä tai nitistää. Kun nostaa kaveria ja antaa hänen loistaa, voi itsekin päästä valoon. Ja se on paljon parempi kuin käyttää aikansa pimeyden vaalimiseen. Silloin jokainen saa mahdollisuuden loistaa omalla ajallaan ja paikallaan.

6. Pääoman arvostaminen

Pääoma, hieno sana. Oma pää. Siitä kannattaa huolehtia, niin pomon kuin duunarinkin. Ja muistaa, että ihminen on aina tärkein pääoma. Joka paikassa.

******

Tyonilonjulistus2016

Työnilonjulistus 2016

 

Työnilon omavastuuosuuden pohtimiseen inspiroi Marja-Liisa Mankan Työnilonjulistus 2016 – Työrauhaa

Työnilosta voit tulla kyselemään Tarinakonttorille Work Goes Happy -työhyvinvointitapahtumaan.

Työonnellisuustestin voit tehdä täällä.