Mihin katosivat luovuus ja ilo?


mikrofoni.jpg 

***** Tämän blogin voit kuunnella myös puheblogina TÄÄLTÄ


 

Seuraan ja kuuntelen ihaillen, kuinka vanhemmat valjastavat luovuutensa ja kekseliäisyytensä järjestääkseen koronakriisin keskellä etäsynttäreitä lapsilleen. Ja kuinka lasten ideoita on lähdetty ennakkoluulottamasti kokeilemaan ja toteuttamaan. Myös vähän vanhemmat synttärisankarit ja juhlasankarit ovat keksineet uusia tapoja juhlistaa erityisiä päiviään.

Ikimuistoiset etäbileet

Kun synttärit alkavat, otetaan etäyhteys sukulaisiin tai kavereihin. Lauletaan onnittelulauluja, katetaan herkut pöytään. Synttärisankari puhaltaa kynttilät kakusta ja etäosallistujat ottavat kuvia. Jotkut järjestävät naamiaiset ja kaikilla on hassut puvut päällä, tai juhlitaan teemabileissä prinsessoina ja supersankareina. Etäjuhlissa pidetään tanssitreenejä ja jumppahetkiä ja discotanssikilpailuja, lauletaan karaokea ja tietovisaillaan. Piirretään yhdessä ja ratkotaan sanapulmia.

Juhlissa on sankarin ikä huomioiden pidetty myös puheita, esitetty runoja, katsottu stand-up –komiikkaa ja pelattu seura- ja roolipelejä sekä vanhaa kunnon laivan upotusta. Juhlissa on juotu kahvia ja kilistelty laseja, pidetty arpajaisia ja levyraateja ja käyty yhdessä konserteissa kotisohvalta käsin.

Aivan huippuja ideoita ja toimintaa – on tehty se kaikki ja vähän enemmänkin, mikä vallitsevassa tilanteessa on ollut mahdollista. Moni on todennut näistä epätavallisista juhlistaan, että ”nämä juhlat olivat ikimuistoisimmat ikinä!”

Työpaikoilta kuuluu toisenlaisia kaikuja

Monella työpaikalla on jo pari kuukautta tehty etähommia joko kokonaan tai ainakin osittain. Joillekin työpaikoilla tämä saattaa olla ensimmäinen kerta kun etätyö on ollut mahdollista tai edes ajatuksissa. Nyt siihen jouduttiin lähtemään rytinällä.

”Meidän täytyy löytää työnilo itsestämme, työstämme, asiakkaistamme, työkaverikohtaamisistamme. Niillä välineillä ja niillä keinoilla, jotka meillä kulloinkin on käytössämme. Ja se löytö täytyy tehdä vieläpä ihan itse.”

Alun tsempin ja ehkä innostuksenkin jälkeen, väsähtämisen tuntua rupeaa olemaan ilmassa. Sekä työkentällä että sosiaalisessa mediassa on paljon keskustelua siitä, kuinka työnilo tuntuu katoavan, kun kaikki ovat vain niissä omissa ”digiboxeissaan” eikä ketään enää näe livenä. Palaverit soljuvat samalla kaavalla tympeästi eteenpäin, yhteydet katkeilevat, silmiä särkee ja käytäväkeskusteluita ja toimistonauruja kaivataan.

Ilo etäkohtaamisista on kadonnut ja keveys ja naurunremakat haudattu. Kahvihetket eivät ole niin kuin ennen ja lounastaukokin on yksinäinen. Nyt kaivataan jopa niitä ennen niin rasittaviksi koettuja työkavereita!

Pienen shokin kaavalla tässä selkeästi mennään eteenpäin.

Keveyttä etäkohtaamisiin

Mihin kummaan se luovuus ja ilo sitten katosi? Mihin katosivat kaikki mahdollisuudet, uuden oppimisen riemu ja kekseliäisyys? Miten voi olla mahdollista, että keksimme etänä kaikenlaista vaihtoehtoista tapaa toimia vapaa-aikanamme, mutta emme työhömme, työpaikallemme, työkavereidemme kanssa?

Suoraa tietä onneen ja iloon ei koskaan ole. Ne eivät tule ulkoapäin, annettuna. Meidän täytyy löytää työnilo itsestämme, työstämme, asiakkaistamme, työkaverikohtaamisistamme. Niillä välineillä ja niillä keinoilla, jotka meillä kulloinkin on käytössämme. Ja se löytö täytyy tehdä vieläpä ihan itse.

Kun tarkemmin ajattelee, on kuitenkin aika huippua, että tällaisessa kriisitilanteessa voimme järjestää kohtaamisia yli verkon, ympäri Suomen, ympäri maailman. Tehdä töitä, harrastaa, jutella, kuunnella toisiamme ja puhua. Edelleen voimme myös kehittää omaa työtämme, jakaa ideoita, jakaa työkavereidemme kanssa huolia ja onnistumisia. Oppia toisiltamme.

”Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita.”

– Esa Saarinen –

Ehkä meidän tulisi iloita siitä mitä meillä on, ja yrittää olla liikoja miettimättä sitä, mitä meillä ei ole. Olla kukin meistä itse vähän keveämpiä etäkohtaamisissamme eikä odottaa sitä vain toisilta; hymyillä enemmän ja kokeilla uusia juttuja rohkeammin. Ottaa käyttöön kaikki se luovuus, jota käytämme vaikka niitä lasten synttäribileitä järjestäessämme.

Filosofi Esa Saarinen on sanonut: ”Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita.”

Ehkäpä on jo aika osoittaa tämä väite epätodeksi?

– Terhi